FinnHEMS Oy

Kouvolan lääkärihelikopteritukikohta vihittiin käyttöön

24.2.2026 11:51:40 EET | FinnHEMS Oy | Tiedote

Jaa

Kouvolan lääkärihelikopteritukikohdan avajaisia vietettiin 23. helmikuuta. Uusi tukikohta vahvistaa Kaakkois-Suomen ensihoitopalveluita, ja sen myötä Suomessa on nyt valtakunnallinen kahdeksan lääkäri- ja lääkintähelikopteritukikohdan verkosto.

Kouvolan lääkärihelikopteritukikohdassa vietettiin virallisia avajaisia 23. helmikuuta. 

Tukikohdan toiminta on käynnistynyt 7.1.2026 ja ensimmäisinä viikkoina hälytyksiä on jo ehtinyt tulla laajalta alueelta. FinnHEMS 70 hälytetään valtakunnallisten hälytysvasteiden mukaisesti korkeariskisimpiin ensihoitotehtäviin, ja yksikkö operoi Utin lentoasemalla sijaitsevalta tukikohdalta helikopterilla ja lääkäriautolla.

Tukikohtaverkoston laajentaminen perustuu eduskunnan oikeusasiamiehen linjaukseen, jonka mukaan kansalaisten yhdenvertaisuus edellyttää tukikohtien perustamista toiminnan katvealueille.

Avajaistilaisuuteen osallistunut sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi puheenvuorossaan ministeriön katsovan luottavaisesti valtakunnallista verkostoa, joka on Kouvolan tukikohdan myötä nyt valmis. Ministeri käsitteli myös lääkärihelikopteritoiminnan roolia yhteiskunnan valmiudessa ja varautumisessa sekä korosti viranomaisyhteistyön merkitystä.

– Kouvolan lääkärihelikopteritoiminnan käynnistymisen myötä lääkärihelikopteriverkosto kattaa yhä paremmin koko Suomen ja tuo turvaa. Lääkärihelikoptereilla on suuri merkitys ihmisten arjen turvallisuudelle, mutta myös Suomen varautumiselle ja kokonaisturvallisuudelle.

Myös puolustusministeri Antti Häkkänen korosti puheenvuorossaan kokonaisturvallisuutta:

– Perustettu lääkärihelikopteritukikohta avaa loistavan mahdollisuuden syventää yhteistyötä hyvinvointialueiden ja Puolustusvoimien välillä. Tavoitteena on nivoa terveydenhuoltoa yhä syvemmin varautumisen järjestelyihin.

Samoja teemoja käsitteli Kymenlaakson hyvinvointialuejohtaja Harri Hagman, joka käsitteli ensihoidon toimintaympäristöä Kaakkois-Suomessa ja lääkärihelikopteritoiminnan merkitystä alueelle.

– Ensihoito on yhteistyötä ja osaamista – se on hoitoketju, ei kuljetuspalvelu, Hagman tähdensi puheenvuorossaan.

Tilaisuudessa kuultiin puheenvuorot myös Puolustusvoimien ensihoidon ylilääkäri Markus Lyyralta ja FinnHEMSin toimitusjohtaja Jari Huhtiselta sekä tervehdyksiä alueen yhteistyökumppaneilta, kuten Utin jääkärirykmentiltä, Kouvolan kaupungilta, Kymenlaakson hyvinvointialueelta ja Kymenlaakson pelastuslaitokselta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kouvolan FH70-lääkärihelikopteriyksikön päivystävä miehistö (vasemmalta lentäjät Lauri Juhansalmi ja Jari Fomin, ensihoitaja Hilla Siikavirta ja ensihoitolääkäri Risto Viitanen) esitteli toimintaa puolustusministeri Antti Häkkäselle, sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasoselle ja kansanedustaja Ville Kaunistolle
Kouvolan FH70-lääkärihelikopteriyksikön päivystävä miehistö (vasemmalta lentäjät Lauri Juhansalmi ja Jari Fomin, ensihoitaja Hilla Siikavirta ja ensihoitolääkäri Risto Viitanen) esitteli toimintaa puolustusministeri Antti Häkkäselle, sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasoselle ja kansanedustaja Ville Kaunistolle
Lataa
Lentäjä Lauri Juhansalmi esitteli toimintaa helikopterissa istuneille sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasoselle, puolustusministeri Antti Häkkäselle ja kansanedustaja Ville Kaunistolle
Lentäjä Lauri Juhansalmi esitteli toimintaa helikopterissa istuneille sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasoselle, puolustusministeri Antti Häkkäselle ja kansanedustaja Ville Kaunistolle
Lataa
Lataa
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FinnHEMS Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye