Kouvolan lääkärihelikopteritukikohta vihittiin käyttöön
24.2.2026 11:51:40 EET | FinnHEMS Oy | Tiedote
Kouvolan lääkärihelikopteritukikohdan avajaisia vietettiin 23. helmikuuta. Uusi tukikohta vahvistaa Kaakkois-Suomen ensihoitopalveluita, ja sen myötä Suomessa on nyt valtakunnallinen kahdeksan lääkäri- ja lääkintähelikopteritukikohdan verkosto.

Kouvolan lääkärihelikopteritukikohdassa vietettiin virallisia avajaisia 23. helmikuuta.
Tukikohdan toiminta on käynnistynyt 7.1.2026 ja ensimmäisinä viikkoina hälytyksiä on jo ehtinyt tulla laajalta alueelta. FinnHEMS 70 hälytetään valtakunnallisten hälytysvasteiden mukaisesti korkeariskisimpiin ensihoitotehtäviin, ja yksikkö operoi Utin lentoasemalla sijaitsevalta tukikohdalta helikopterilla ja lääkäriautolla.
Tukikohtaverkoston laajentaminen perustuu eduskunnan oikeusasiamiehen linjaukseen, jonka mukaan kansalaisten yhdenvertaisuus edellyttää tukikohtien perustamista toiminnan katvealueille.
Avajaistilaisuuteen osallistunut sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi puheenvuorossaan ministeriön katsovan luottavaisesti valtakunnallista verkostoa, joka on Kouvolan tukikohdan myötä nyt valmis. Ministeri käsitteli myös lääkärihelikopteritoiminnan roolia yhteiskunnan valmiudessa ja varautumisessa sekä korosti viranomaisyhteistyön merkitystä.
– Kouvolan lääkärihelikopteritoiminnan käynnistymisen myötä lääkärihelikopteriverkosto kattaa yhä paremmin koko Suomen ja tuo turvaa. Lääkärihelikoptereilla on suuri merkitys ihmisten arjen turvallisuudelle, mutta myös Suomen varautumiselle ja kokonaisturvallisuudelle.
Myös puolustusministeri Antti Häkkänen korosti puheenvuorossaan kokonaisturvallisuutta:
– Perustettu lääkärihelikopteritukikohta avaa loistavan mahdollisuuden syventää yhteistyötä hyvinvointialueiden ja Puolustusvoimien välillä. Tavoitteena on nivoa terveydenhuoltoa yhä syvemmin varautumisen järjestelyihin.
Samoja teemoja käsitteli Kymenlaakson hyvinvointialuejohtaja Harri Hagman, joka käsitteli ensihoidon toimintaympäristöä Kaakkois-Suomessa ja lääkärihelikopteritoiminnan merkitystä alueelle.
– Ensihoito on yhteistyötä ja osaamista – se on hoitoketju, ei kuljetuspalvelu, Hagman tähdensi puheenvuorossaan.
Tilaisuudessa kuultiin puheenvuorot myös Puolustusvoimien ensihoidon ylilääkäri Markus Lyyralta ja FinnHEMSin toimitusjohtaja Jari Huhtiselta sekä tervehdyksiä alueen yhteistyökumppaneilta, kuten Utin jääkärirykmentiltä, Kouvolan kaupungilta, Kymenlaakson hyvinvointialueelta ja Kymenlaakson pelastuslaitokselta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina KoutajokiviestintäpäällikköFinnHEMS Oy
Puh:+358 400 415 635tiina.koutajoki@finnhems.fiKuvat




Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta FinnHEMS Oy
Toiminta Kouvolan lääkärihelikopteritukikohdassa käynnistyi7.1.2026 14:32:00 EET | Tiedote
FinnHEMS70-lääkärihelikopteriyksikkö aloitti toimintansa Kaakkois-Suomessa tänään keskiviikkona 7. tammikuuta 2026.
Lääkärihelikopteritoiminta käynnistyy Kouvolassa alkuvuodesta12.12.2025 14:28:10 EET | Tiedote
Kouvolan uusi lääkärihelikopteritukikohta on valmistunut ja aloittaa toimintansa 7.1.2026.
FinnHEMS nousi Suomen maineikkaimmaksi julkishallinnon organisaatioksi9.12.2025 13:09:25 EET | Tiedote
Lääkärihelikopteripalvelu FinnHEMS nousi Suomen maineikkaimmaksi julkishallinnon organisaatioksi Reputation and Trust Analyticsin tuoreessa Julkishallinnon Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksessa. Merkittävä tunnustus osoittaa sitoutumistamme laadukkaaseen ja luotettavaan toimintaan suomalaisten hyväksi.
Tampereen uusi lääkärihelikopteritukikohta valmis palvelemaan potilaita10.11.2025 15:15:14 EET | Tiedote
Tampereen FH30-lääkärihelikopteriyksikön toiminta on muuttanut uuteen tukikohtarakennukseen, joka sijaitsee Pirkkalan lentokenttäalueella. Tukikohdan avajaisia vietettiin maanantaina 10.11.
Kutsu medialle: Tampereen uuden lääkärihelikopteritukikohdan avajaiset29.10.2025 14:48:19 EET | Kutsu
Tampereen FH30-lääkärihelikopteriyksikön toiminta muutti uuteen, lääkärihelikopteritoimintaa varten rakennettuun tukikohtarakennukseen Pirkkalan lentoaseman alueella lokakuun alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme