Pitkäaikaistyöttömiä jo lähes 140 000 – SAK vaatii hallitukselta ripeitä toimia
24.2.2026 12:05:07 EET | Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf | Tiedote
SAK:n vaatii hallitukselta vaikuttavia ja ripeitä toimia, jotta työttömät pääsevät tarvitsemiinsa palveluihin ja niiden avulla kiinni työhön. Erityisesti pitkäaikaistyöttömyyden kasvu pitää saada taitettua.
Tänään julkaistujen KEHAn työllisyyskatsauksen tietojen mukaan Suomessa oli tammikuussa 139 600 pitkäaikaistyötöntä. Pitkäaikaistyöttömyys on noussut Orpon-Purran hallituksen aikana 2000-luvun ennätyslukemiin. Yli puolet pitkäaikaistyöttömistä on suorittanut korkeintaan toisen asteen tutkinnon, eli he työllistyisivät muita useammin SAK:laisille aloille kuten palvelualoille tai teollisuuteen.
– Hallituksen on viimeistään nyt ryhdyttävä ripeisiin ja vaikuttaviin toimiin, joilla pitkäaikaistyöttömyyden kasvu saadaan taltutettua, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Keinoina SAK esittää muun muassa palkkatuen käytön lisäämistä, jotta työllistyminen on mahdollista myös heikon kysynnän aikana sekä vahvaa panostamista työvoimakoulutukseen, jotta yrityksillä on käytettävissään oikea-aikaisesti osaavaa työvoimaa talouden vahvistuessa.
– Palveluilla on merkitystä ihmisten työkyvylle ja hyvinvoinnille. Erityisesti pitkäaikaistyöttömät tarvitsevat laajasti muitakin kuin vain työllisyyspalveluja työllistyäkseen.
Eloranta huomauttaa, että SAK:n ehdotukset hyödyntävät myös työnantajia. Palkkatuki madaltaa rekrytointikynnystä vaikean suhdanteen aikana ja oikein ajoitettu osaamisen kehittäminen työvoimakoulutuksen kautta ehkäisee osaajapulaa, kun talous alkaa elpyä.
– Hallituksen on nyt toimittava nopeasti. Ilman lisäpanostuksia palkkatukeen ja koulutuspolkuihin sitkeä pitkäaikaistyöttömyys jatkaa kasvuaan ja heikentää Suomen kasvu- ja työllisyysnäkymiä tulevaisuudessa.
Työllisyyspalveluiden siirto kuntien vastuulle ajoittui samaan ajankohtaan työttömyyden kasvun kanssa. Työttömien palveluja kuten palkkatukea ja koulutusta on ollut tarjolla aiempaa vähemmän. Hallituksen työllisyystoimet ovat Elorannan mukaan täysin riittämättömiä kasvaneeseen tarpeeseen nähden.
– Hallitus ei ole tehnyt oikeastaan mitään tilanteen korjaamiseksi. Nuorten työllistymisseteli on tarpeellinen, mutta palkkatukea tarvittaisiin muillekin kuin nuorille tässä tilanteessa. Avoimen korkeakoulun opintojen avaamisen työttömille arvioidaan lisäävän opiskelua 500 henkilöllä. Melkoista näpertelyä jättityöttömyyden aikana.
SAK:n täsmätoimet tilanteen korjaamiseksi
1. Jokainen perusasteen varassa oleva työnhakija työvoimakoulutukseen
Työllisyysalueet ohjaavat jokaisen perusasteen koulutuksen varassa olevan työttömän työvoimakoulutukseen, jossa tavoitteena on toisen asteen tutkinto työllistävälle alalle. Osaamisen puute on yksi suurimmista työllistymisen esteistä, ja koulutuspolkujen vahvistaminen olisi tehokas ja pitkävaikutteinen työllisyystoimi.
2. Lisätään palkkatuen käyttöäHallituksen on ohjattava palkkatuelle erillistä lisärahoitusta. Palkkatuki on yksi vaikuttavimmista keinoista työllistää pitkään työttömänä olleita ja ikääntyneitä työnhakijoita silloin, kun talouden tilanne ei muuten tue rekrytointeja.
3. Kuntien sakkomaksut jäädytetään työvoimakoulutuksen ja palkkatuen ajalta
Nykyisessä työllisyyspalveluiden rahoitusmallissa kotikunta maksaa osan työttömän työttömyysturvasta niin sanottujen sakkomaksujen muodossa. Sakkomaksut juoksevat myös palveluiden ajalta. Sakkomaksut on jäädytettävä palkkatuetun työn ja työvoimakoulutuksen ajalta, jotta kunnilla ja työllisyysalueilla on riittävät kannusteet toteuttaa esitetyt toimet. Näin työllisyysalueita kannustetaan ohjaamaan työvoimakoulutukseen myös työttömät, joilla on jo tutkinto, mutta osaamisen päivittämistä tai kehittämistä tarvitaan. Näissä tilanteissa voi riittää lyhyempi koulutus ja esimerkiksi tutkinnon osan suorittaminen.
Yhteyshenkilöt
Alli TiensuuTyövoimapolitiikan asiantuntijaSAK
Puh:043 824 5007alli.tiensuu@sak.fiJarkko Elorantapuheenjohtaja
Puh:020 774 0100Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja noin 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
Kysely: Valtaosa palkansaajista pitää ostovoiman kasvua ammattiliittojen, ei hallituksen ansiona23.2.2026 06:50:00 EET | Tiedote
SAK:n Verianilla toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan 59 prosenttia palkansaajista on sitä mieltä, että ammattiliittojen neuvottelemilla palkankorotuksilla on suurempi vaikutus ostovoiman kasvuun kuin hallituksen toimenpiteillä.
Kokoomus pinkkipesee tasa-arvolailla13.2.2026 06:39:04 EET | Tiedote
Kokoomus ilakoi siitä, että hallitus lopettaa raskaus- ja perhevapaasyrjinnän, kun tasa-arvolakia muutetaan. Tosiasiassa laki vaikuttaa vain vähän jo olemassa oleviin käytäntöihin. Tämän lisäksi muut hallituksen eteenpäin puskevat lakihankkeet lisäävät riskiä naisten syrjinnän lisääntymiselle.
SAK:n jäsenpaneeli: Tekoälyä hyödynnetään vielä vähän työntekijäammateissa26.1.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Tekoäly on työntekijöille vapaa-ajalta tuttu, mutta sitä hyödynnetään toistaiseksi vähän työntekijäammateissa, käy ilmi SAK:n tuoreesta jäsenpaneelista. SAK ehdottaa työelämän digi- ja tekoälystrategiaa, jonka avulla voitaisiin parantaa tuottavuutta ja työntekijöiden osallisuutta ja oikeuksia digimurroksessa.
SAK:n luottamushenkilöpaneeli: 17 prosentilla työpaikoista tehdään PETH-alkoholitestejä22.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Selvityksen mukaan runsasta alkoholinkäyttöä mittaavan PETH-testin käyttöön ja sitä seuraaviin toimiin liittyy vielä paljon variaatiota ja ratkaistavia kysymyksiä.
Työelämän heikennyslaki etenee – luvassa lisää huononnuksia työntekijöiden oikeuksiin15.1.2026 10:40:34 EET | Tiedote
Määräaikaisten, lomautettujen ja irtisanottujen työntekijöiden oikeuksia heikentävä lakiesitys on siirtymässä eduskunnan käsittelyyn. Esitys jatkaa Orpon-Purran hallituksen ideologista työlainsäädännön heikennysten sarjaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme