Elenia asentaa lintuvaroittimia ilmajohtoon Jyväskylän Vesangalla joutsenten suojelemiseksi
24.2.2026 11:38:04 EET | Elenia Verkko Oyj | Tiedote
Elenia asentaa tiistaina 24.2. Jyväskylän Vesangalle sähköverkon ilmajohtoon lintuvaroittimia, jotka ehkäisevät lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin ja suojelevat erityisesti kansallislintu laulujoutsenta sen lentoreiteillä.

Vesangalla keskijänniteverkon ilmajohtoon asennetaan 12 heijastavaa lintuvaroitinta noin 300 metrin matkalle. Varoittimet sijoitetaan peltoalueen ylitykseen limittäin 20–25 metrin välein, jotta linnut havaitsevat ne ajoissa ja voivat väistää ilmajohdon turvallisesti.
”Järjestelmällinen joutsenten suojelu on ollut osa sertifioitua ympäristö- ja vastuullisuustyötämme vuodesta 2007 lähtien. Työtä tehdään yhteistyössä paikallisten asukkaiden, lintuharrastajien ja BirdLife Suomen kanssa, ja verkkoalueellamme on kaikkiaan noin 3 000–4 000 lintuvaroitinta ja aiemmin asennettua lintupalloa”, viestintäpäällikkö Miia Käyhkö kertoo.
Lintuvaroittimia on asennettu erityisesti joutsenten suosimille pesimä- ja levähdyspaikoille Elenian verkkoalueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla.
”Pitkällä aikavälillä tehokkain keino parantaa lintujen turvallisuutta ja tukea luonnon monimuotoisuutta on sähköverkon maakaapelointi. Uudistamme ikääntyvää sähköverkkoamme jatkuvasti säävarmaksi maakaapeliverkoksi, mikä parantaa samalla myös sähkönjakelun varmuutta asiakkaillemme”, Käyhkö lisää.
Asiakkaat ja lintuharrastajat ilmoittavat riskipaikoista
Ilmajohdot voivat olla merkittävä riski joutsenille niiden nousu- ja laskupaikoilla. Elenia saa tietoa joutsenten lentoreiteistä ja mahdollisista riskipaikoista asiakkailtaan sekä paikallisilta lintuharrastajilta. Ilmoituksen tarpeellisesta kohteesta voi tehdä Elenian verkkosivuilla. Lintuvaroittimia asennetaan valittuihin kohteisiin tarpeen mukaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miia KäyhköViestintäpäällikköElenia
Puh:+358 50 486 9363miia.kayhko@elenia.fiKuvat
Linkit
Elämää sähköistämässä
Elenia palvelee 442 000 kotitalous-, yritys- ja yhteiskunta-asiakasta yli sadan kunnan alueella Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Huolehdimme sähköverkon toimivuudesta ja uudistamisesta, ja rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöittemme kanssa. Mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Kehitämme tulevaisuuden sähköverkkoa uutta teknologiaa hyödyntäen. Pidämme huolta ympäristöstä ja edistämme Suomen sähkömarkkinoiden kehitystä.
Toimintamme ja palveluittemme perustana on vastuullisuus. Tutustu Elenia ja vastuullisuus & www.elenia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elenia Verkko Oyj
Elenia rakentaa sähköverkkoa säävarmaksi Tammelassa29.7.2026 13:31:19 EEST | Tiedote
Elenia uudistaa ikääntynyttä sähköverkkoa säävarmaksi Tammelassa kahdella eri työmaalla. Yhteensä Ruostejärven ja Tapolanjärven välillä sekä Liesjärven ja Portaan välillä maakaapelireittiä kaivetaan noin 47 kilometriä. Maakaapeloitu sähköverkko on suojassa myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta. Hanke parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta yhteensä yli 900 asiakkaalle. Urakoitsijana työmailla toimii Veljekset Hemming Oy.
Sähköverkon tarkastuslennot drooneilla jatkuvat elokuun loppuun asti17.7.2026 11:31:10 EEST | Tiedote
Droonit jatkavat kesän ajan sähköverkon tarkastus- ja kuvauslentoja eri puolilla verkkoaluettamme. Kuvauslennot toteuttaa kumppanimme Airpelago AB.
Elenia asentaa lintuvaroittimia ilmajohtoihin Hämeenlinnassa6.7.2026 13:00:58 EEST | Tiedote
Elenia asentaa torstaina 9.7. Hämeenlinnassa sähköverkon ilmajohtoon lintuvaroittimia, jotka ehkäisevät lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin. Lintuvaroittimien avulla suojellaan erityisesti Suomen kansallislintua laulujoutsenta.
Elenia maakaapeloi sähköverkkoa säävarmaksi Lempäälässä2.7.2026 14:07:48 EEST | Tiedote
Elenia uudistaa ikääntynyttä ilmajohtoa maakaapeloinnilla suojaan myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta noin 17 kilometrin matkalta Lempäälässä kesän aikana. Hanke parantaa Perälän ja Rikalan alueilla sähkönjakelun toimitusvarmuutta yli 200 asiakkaalle. Urakoitsijana työmaalla toimii Pirkanmaan Verkostopalvelu Oy.
Elenia rakentaa Ruovedelle uuden sähköaseman – osana projektia neljä kilometriä kaapelia Näsijärven pohjaan29.6.2026 15:26:58 EEST | Tiedote
Ruovedelle rakennettava uusi Syvälän sähköasema vahvistaa alueen sähkönjakelua merkittävästi. Elenian kumppanin, Sähkölandia Oy:n urakoiman aseman rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa, ja aseman on määrä valmistua loppuvuodesta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

