SDP:n ryhmäpuhe välikysymyskeskustelussa Euroopan pahimmasta työttömyydestä
24.2.2026 14:41:51 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe 24.2.2026 välikysymyskeskustelussa Euroopan pahimmasta työttömyydestä. Puhujana kansanedustaja Piritta Rantanen. Muutokset puhuessa mahdollisia.

Puhemies,
Olen todella surullinen tästä tilanteesta mihin Orpo-Purran hallitus on Suomen ajanut. Olen todella surullinen jokaisen työttömän ihmisen ja työttömyyttä kohdanneen perheen puolesta. Olen erittäin surullinen siitä, että hallitus edelleen jääräpäisesti jatkaa toimiaan, jotka vain murentavat luottamusta ja pahentavat työttömyystilannetta.
Tänään julkaistut luvut työttömyydestä kertovat hallituksen työllisyyspolitiikan heikkouden. Työttömyys on pahentunut. Työllisyys jatkaa heikentymistään. Viheliäin kaikista, pitkäaikaistyöttömyys pahenee entisestään. Suomen työttömyys on Euroopan korkeimmalla tasolla. Meillä on siis kaikkein huonoin tilanne! Orpo-Purran hallituksen työllisyyspolitiikka on ollut Suomelle ja suomalaisille katastrofi.
Puhemies,
Työttömäksi joutuminen on aina tragedia. Varmasti me kaikki saamme toivottomia viestejä työttömiltä ihmisiltä. Huolestuneita viestejä siitä, kuinka oma koti uhkaa mennä alta, huoli ruoan hankkimisesta perheelle. Työttömäksi joutuneelle asetetaan aiheetta julkinen leima työttömyydestä. Työttömyyden takana on aina ihmisiä. Työttömyydellä on aina kasvot. Nyt niitä kasvoja on aivan liian paljon. Me puhumme sadoista tuhansista ihmisistä, joiden elämää työttömäksi joutuminen muuttaa, niin taloudellisesti mutta ennen kaikkea henkisesti.
Puhemies,
Sen sijaan, että oikeistohallitus helpottaisi työttömänä opiskelua tai parantaisi mm. osa-aikatyön vastaanottamista, se tarjoaakin työttömille risusavottaa työllisyystoimena! Jo on aikoihin eletty?
Miltä tällainen puhe kuulostaa juuri työnsä menettäneen kansalaisen korvissa? Siltä, että oikeistohallitus vähät välittää tavallisista suomalaisista, jotka ovat jääneet ilman työtä. Tällaiset heitot osoittavat sen, että hallitus on heittänyt pyyhkeen kehään työllisyystavoitteidensa osalta. Näinhän hallituksesta on todettukin: emme tule saavuttamaan asetettuja tavoitetta 100000 uudesta työllisestä. Kun hallitus ei itsekään usko omiin tavoitteisiinsa, niin miten kukaan kansalainen, varsinkaan työttömät työnhakijat voi uskoa hallituksen sanoja. Ihmisten luottamus on rapautettu ja se näkyy Suomen taloudessa ja työllisyydessä.
Puhemies,
Avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä avoinna erittäin vähän. Esimerkiksi Keski-Suomessa tammikuussa 2026 työttömiä työnhakijoita oli hieman vajaa 20000 ja avoimia kokoaikaisia työ- tai virkasuhteisia työpaikkoja noin 200. Tilanteen ollessa näin vakava luulisi hallituksen perustaneen jo kriisiryhmän ratkomaan työttömyyden surkeaa tilannetta, mutta ei. Härkäpäisesti te jatkatte samalla sosiaaliturvan leikkausten ja työntekijöiden oikeuksien polkemisen linjalla. Hallituksen linjan Suomen kuntoon laittamiseksi voisi tiivistää näin: leikkaa, pakota ja toivo parasta!
Puhemies,
Kotimarkkinat on hallituksen toimilla hyydytetty. Tarvitsemme talouskasvua. Sen aikaansaamiseksi SDP on esittänyt lukuisia keinoja. Työpaikkojen luomiseksi ja rekrytointien helpottamiseksi olemme esittäneet mm. ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen tukea ja yritysten ALV-alarajan nostoa 30 000 euroon. Olemme esittäneet suojaosien palauttamista ja että työttömyysturvalla voisi opiskella nykyistä helpommin. Rakennusalan tukemiseen esitimme 100 miljoonan euron hätäpakettia.
Hallitus on vastannut, ettei SDP ole esittänyt vaihtoehtoja. Ehkä nyt on kuitenkin tullut aika, kun oikeistohallitus kaivaa demareiden vaihtoehtobudjetit käsiinsä ja ottavat oikeudenmukaisemmat tavat käyttöön työllisyyden hoitoon. Tavallisten suomalaisten arkea heikentämällä Suomen talous ja työllisyys ei tule kuntoon.
Puhemies,
Hallitus on epäonnistunut täysin talouden ja työllisyyden hoidossa. Hallituspuolueista on jo myönnetty, että usko hallituksen työllisyystavoitteeseen on loppunut. On selvää, että hallituksen työllisyyspolitiikalta on tippunut pohja pois. Tämän vuoksi SDP:n eduskuntaryhmä esittää, ettei valtioneuvosto nauti eduskunnan luottamusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Juha Viitala: Hallitus epäonnistui työllisyydessä – onnistui vain palkansaajien aseman heikentämisessä24.2.2026 15:28:05 EET | Tiedote
Suomen työllisyystilanne on ajautunut historiallisen heikkoon tilaan Orpo–Purran hallituksen aikana. Hallituksen lupaus 100 000 uudesta työpaikasta on kääntynyt päälaelleen: tuloksena on 100 000 uutta työtöntä.
SDP:n Suhonen: Hallitus on epäonnistunut – Suomi kärsii Euroopan pahimmasta työllisyystilanteesta24.2.2026 14:49:25 EET | Tiedote
Tänään julkaistut työttömyysluvut ovat pysäyttäviä. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut vuodessa 27 300 henkilöllä. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on nyt 42 300, eli 4 100 enemmän kuin vuosi sitten.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Hallitus katsoo sivusta, kun epävarmuus vyöryy suomalaisten koteihin24.2.2026 14:46:46 EET | Tiedote
Työttömyys on arjen epävarmuutta, tyhjenevä jääkaappi, lasku, joka jää pöydälle ja aamu, jolloin ei ole paikkaa mihin lähteä. Se on viesti työpaikalta, jota on pelätty kuukausia, ja kauppareissu, jolla lasketaan jokainen euro. Yhä useamman suomalaisen arki on nyt tätä, eikä se ole sattumaa, vaan hallituksen politiikan seuraus.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo ja kokoomus pettävät Helsingin jälleen22.2.2026 13:52:52 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma syyttää pääministeri Orpoa ja kokoomusta Helsingin pettämisestä: hallitus leikkaa rahoitusta alueelta, jossa hoidon tarve on suurin, ja vaatii samaan aikaan etelää nielemään heikennykset suhteellisuudentajuun vedoten.
SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen määräaikaislakiesitystä korjattava perusteellisesti22.2.2026 08:57:00 EET | Tiedote
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan työoikeuden asiantuntijoiden esittämät huomiot hallituksen esityksestä määräaikaisten työsuhteiden helpottamiseksi ovat painavia ja vahvistavat lakiesityksen oikeudellisia ongelmia, ja sitä on korjattava perusteellisesti eduskuntakäsittelyssä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme