Hartela: muutos hallituksen kokoonpanossa
25.2.2026 09:22:10 EET | Hartela | Tiedote
Hartelan omistajaperheen ensimmäinen neljännen sukupolven edustaja tulee mukaan hallitustyöhön.

Hanna Hartela jättää paikkansa Hartelan hallituksessa, ja hänen tilalleen hallituksen jäseneksi nimitetään hänen tyttärensä Kaisa Kuusniemi 3.3.2026 alkaen.
Sukupolvenvaihdos on luonteva osa Hartelan pitkää historiaa perheyrityksenä. Vastuun siirtyminen sukupolvelta toiselle vahvistaa yhtiön jatkuvuutta ja varmistaa, että Hartelan arvot ja suunta kantavat myös tulevaisuuteen.
”Hallitustyöskentelyämme on kehitetty määrätietoisesti viime vuosikymmenten aikana, ja ulkopuoliset hallituksen jäsenet ovat olleet mukana jo pitkään. Luovuttaessani hallituspaikkani seuraavalle sukupolvelle olen luottavainen siihen, että hallitustyö jatkuu vahvana ja yhtiön pitkän aikavälin etua tukevana”, sanoo Hanna Hartela.
Kaisa Kuusniemi aloitti työskentelyn Hartelassa keväällä 2022 perehtyäkseen yhtiön toimintaan ja rakennusalaan ennen siirtymistään hallitukseen. Aloittaessaan hallituksen jäsenenä Kaisa luopuu operatiivisista tehtävistä yhtiössä.
”Kokemukseni Hartelassa on antanut minulle vahvan ymmärryksen yhtiöstä ja toimialasta. Siirryn hallitukseen sitoutuneena tukemaan Hartelan strategista kehitystä ja pitkäjänteistä kasvua”, Kaisa Kuusniemi toteaa.
”Hallituksen puolesta haluan kiittää Hanna Hartelaa hänen pitkäjänteisestä ja merkittävästä panoksestaan Hartelan hallitustyössä. Toivotan Kaisa Kuusniemelle menestystä uudessa roolissaan hallituksen jäsenenä”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Kari Heinistö.
Hartela-yhtiöt Oy:n hallituksen kokoonpano 3.3.2026 alkaen on Kari Heinistö (puheenjohtaja), Heikki Hartela, Sanna Karvonen, Kaisa Kuusniemi, Kari Varkki ja Timo Vikström.
Yhteyshenkilöt
Elina TompuriViestintä- ja vastuullisuusjohtaja
Puh:0503316608elina.tompuri@hartela.fiTietoja julkaisijasta
Hartela on kotimainen perheyhtiö, joka työllistää noin 450 rakentamisen ammattilaista. Olemme rakentaneet koteja, toimitiloja ja alueita vuodesta 1942. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Raumalla ja Oulussa. Perheyhtiö Hartela kuuluu suurimpiin valtakunnallisiin rakennusyhtiöihin, ja meillä on Avainlippu-tunnus.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hartela
Tampereelle valmistui Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke26.6.2026 11:53:38 EEST | Tiedote
Tampereen Kalevaan on valmistunut TOAS Hippos -kortteli, Suomen suurin opiskelija-asumisen hanke. Suojaavassa, yhteisöllisessä korttelissa asuu nyt yli 700 opiskelijaa, ja kokonaisuus kokoaa asumisen rinnalle laajan palveluympäristön arjen tueksi.
Hartela valittu Turun Karhunaukion monitoimitalohankkeen kehitysvaiheeseen25.6.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Hartela on valittu toteuttamaan Turkuun rakennettavan Karhunaukion monitoimitalon yhteistoiminnallisen KVR-hankkeen kehitysvaihe. Kehitysvaiheen sopimus on allekirjoitettu kesäkuussa 2026.
Hartela toteuttaa kahden toimijan hoivakokonaisuuden Tampereen Hervantaan25.6.2026 08:00:07 EEST | Tiedote
Hartela kehittää ja rakentaa Tampereen Hervantaan uuden hoivahankkeen, Kiinteistö Oy Tampereen Afrikanpiha 4:n. Hanke vastaa kasvavaan hoivapalveluiden tarpeeseen ja vahvistaa Hervannan alueen monipuolista ja kehittyvää palvelurakennetta.
Kivistön palvelukeskittymän palvelut täydentyvät – tontille McDonald’s ja Neste Easy Wash -autopesu23.6.2026 12:40:40 EEST | Tiedote
Hartelan Vantaan Kivistöön toteuttama palvelukeskittymä laajenee siten, että samalle tontille uuden Tokmannin kanssa rakennetaan myös McDonald’s-ravintola sekä Neste Easy Wash -autopesu. Hartela vastaa koko hankkeen hankekehityksestä ja rakentamisesta.
Hartela rakentaa Robonicille uudet toimitilat Tampereen Lahdesjärvelle9.6.2026 10:16:35 EEST | Tiedote
Hartela toteuttaa toimitilahankkeen KVR-urakkana, ja hankkeen rakennuttajakonsulttina toimii A-Insinöörit. Pirkanmaalla toimiva korkean teknologian yhtiö Robonik on erikoistunut miehittämättömien ilma-alusten laukaisu- ja testausalustoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme