Vihreiden Hopsu: Hallituksen pitää tarttua työttömyyden hoitoon, jokaisen aktiivinen osallistuminen pitää mahdollistaa
24.2.2026 13:45:24 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Inka Hopsu totesi työllisyysvälikysymystä käsitelleessä ryhmäpuheessaan hallituksen työllisyyspolitiikan epäonnistuneen ja hallituksen vältelleen vastuunkantoa. Vihreiden vaihtoehto keskittyy uusien työpaikkojen syntyyn, kuntien mahdollisuuteen hoitaa työllisyystehtävää ja jokaisen toimeliaisuuden edistämiseen yksilön tilanteen tarvitsemilla joustoilla.

Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää.
Hopsu ihmetteli hallituksen toimettomuutta historiallisen korkean työttömyyden edessä. Vihreiden työllisyyspolitiikan ytimessä on jokaisen toimeliaisuuden mahdollistaminen ja sen varmistaminen, ettei kukaan tippuisi yhteiskunnan turvaverkon ulkopuolelle.
Vihreät on vaatinut suojaosien palauttamista, jotta myös osa-aikatyön vastaanottaminen olisi kannattavaa. Hopsun mukaan Vihreät pitävät tärkeänä, että osatyökykyisten mahdollisuuksia osallistua työelämään vahvistetaan eikä ajeta palveluja alas hallituksen tapaan.
– Olemme pitkään vaatineet perustulon käyttöönottoa. Se toimisi lääkkeenä juuri nykyisenlaisessa tilanteessa ja tekisi kaiken työn vastaanottamisesta aina kannattavaa. Suojaosien palauttaminen on askel kohti perustuloa ja oleellinen toimi kannustamaan osa-aikatyön vastaanottamista, Hopsu muistutti.
– Olemme myös esittäneet korkeakoulujen aloituspaikkojen merkittävää lisäämistä tukemaan nuorten vaikeaa tilannetta. Haluamme myös mahdollistaa työttömyysturvalla opiskelemisen ja osaamisen kehittämisen entistä laajemmalle joukolle, kun työtä ei yksinkertaisesti ole tarjolla. Uudistettu aikuiskoulutustuki tarvitaan myös kiireesti, vaati Hopsu.
– Työvoimaviranomaisen ei myöskään tulisi joutua käyttämään aikaansa sen valvomiseen onko näyttelijän kuvaama työnhakuvideo tai muusikon kitaran soitto ammattitaidon ylläpitämiseksi liikaa työntekoa työttömyysturvan saamiseen tai onko esimerkiksi vapaaehtoistyö seurakunnassa työllistymisen este. Tämä kaikki aktiivisuus on vain plussaa tulevan työllistymisen kannalta ja pitäisi vapauttaa työttömille omaan harkintaan, ehdotti Hopsu.
Erityisen surkeana ja epäloogisena Hopsu pitää hallituksen leikkauksia kotoutumis- ja kielikoulutuksesta suurtyöttömyyden aikana.
– Olemme vaatineet kotoutumiskoulutuksen laadun vahvistamista, kielikoulutuksen jatkomahdollisuuksien tukemista myös työssäkäyville maahanmuuttajille sekä mentorimallia, jotta vieraalla kielellä työtään aloittava saisi tukea ja häntä auttava tästä korvauksen. Näin parannetaan maahanmuuttajien työllistymistä, Hopsu painotti.
Hopsu kritisoi hallituksen reagoimattomuutta kuntien mahdottomaksi käyneeseen tilanteeseen työllisyyden hoidossa ja ehdottaa ratkaisuksi sakkomaksujen tilapäistä keventämistä.
– Näillä työttömyysluvuilla kunnat ovat pulassa sakkomaksujen kanssa. Ne syövät kunnan resurssia etsiä uusia työpaikkoja, tehdä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten kanssa, järjestää työllisyyskoulutuksia ja kehittää työllisyyspalveluja. Kuntien sakkomaksuja pitäisi vähintään helpottaa ja ohjata resurssit työllisyystoimien vahvistamiseen, Espoon työllisyys- ja kotoutumisjaoston varapuheenjohtajanakin toimiva Hopsu ehdotti.
Hopsu esitti hallitukselle epäluottamusta.
– Hallitus ei ole reagoinut riittävällä vakavuudella ja nopeudella työttömyyskriisiin, eikä se ole tarttunut ehdotettuihin työttömyyttä helpottaviin toimiin. Se ei ole mahdollistanut työttömyyden hoidon kehittämistä ja toimivaa tukea yksilöille muutoksessa, Hopsu kritisoi.
Yhteyshenkilöt
Iida TaniPoliittinen avustaja, viestinnän suunnittelija (Vihreä eduskuntaryhmä)
Puh:+358 50 520 1210iida.tani@eduskunta.fiInka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Bella Forsgren: Hallituksen yleistukiuudistus jätti tuhannet ikääntyvät ansaan — hallituksen on korjattava tilanne24.2.2026 14:11:57 EET | Tiedote
Tuhannet ikääntyvät ihmiset menettävät toukokuussa satoja euroja kuukaudessa, kun hallituksen uusi yleistuki alkaa leikata osittaista varhennettua vanhuuseläkettä (OVE) nostavien työttömien perustason tukea. Aiemmin OVE ei vaikuttanut työmarkkinatukeen.
Vihreiden Pitko vastaa Metsäteollisuuden Lehtomäelle: “Ilmastopolitiikka ei kestä vapaamatkustajia”23.2.2026 17:49:18 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko vastaa Metsäteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Paula Lehtomäen kommentteihin Maaseudun Tulevaisuudessa. Pitkon mukaan nielut ovat ilmastopolitiikan ytimessä, eikä metsien roolia voi ohittaa.
Vihreiden Hopsu vaatii: Ukrainan ympäristötuho ei saa jäädä rankaisematta23.2.2026 16:06:11 EET | Tiedote
Tiistaina tulee kuluneeksi neljä vuotta Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan alkamisesta. Inhimillisen kärsimyksen rinnalla Venäjä on tuhonnut Ukrainan ympäristöä ja luontoa järjestelmällisesti – tuhojen arvo on arvioitu yli 100 miljardiksi euroksi. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu jättää sodan vuosipäivänä kirjallisen kysymyksen ja vaatii ulkoministeri Valtosta ja oikeusministeri Merta viimein toimimaan.
Sofia Virta: Jos hallitus on tosissaan työllisyydestä, vuorotteluvapaa on palautettava23.2.2026 15:45:40 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esittää vuorotteluvapaajärjestelmän palauttamista osana ratkaisuja vakavaan työttömyystilanteeseen. Eduskunta äänestää keskiviikkona hallituksen luottamuksesta työllisyysvälikysymyksen yhteydessä.
Vihreiden Hyrkkö penää ulkoministeriltä selitystä Suomen osallistumiseen Trumpin rauhanneuvostoon: “Kuka tämän päätöksen on tehnyt?”19.2.2026 19:48:59 EET | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi Suomen osallistumista Trumpin rauhanneuvoston ensimmäiseen kokoukseen. Hänen mukaansa osallistuminen heikentää kansainvälistä monenkeskistä järjestelmää, jonka tukeminen on Suomen kaltaiselle pienelle maalle elinehto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme