Lastentautien tutkimussäätiön apurahat vuodelle 2027 hakuun maaliskuun alusta lähtien

27.2.2026 10:00:00 EET | Lastentautien tutkimussäätiö sr | Tiedote

Jaa

Lastentautien tutkimussäätiön apurahat vuodelle 2027 avautuvat haettavaksi 1. maaliskuuta.
Vuodelle 2027 tarkoitettuja tutkimusapurahoja voi hakea koko maaliskuun ajan, ja hakuaika päättyy 31. maaliskuuta kello 23.59.

Tutkimusapurahat on tarkoitettu lapsia ja nuoria koskevaan lääketieteelliseen tutkimukseen. Apurahoja myönnetään tutkimushankkeille, kliinikkotutkijoille osa-aikaiseen tutkimustyöhön, post doc -apurahoina ulkomailla tapahtuvaan tutkimustyöhön sekä väitöskirjan tekijöille.

Apurahoilla tuetaan pitkäkestoisia tutkimusprojekteja sekä lastensairauksien erikoislääkäreiden ja lastensairauksiin erikoistuvien lääkäreiden pitkäjännitteistä tutkimustyötä.

”Kliininen tutkimus on keskeinen osa terveydenhuollon kehittämistä ja uusien hoitomuotojen syntyä.  Kun julkinen rahoitus on pienentynyt, korostuu yksityisten säätiöiden rooli tutkimuksen mahdollistajina. Haluamme varmistaa, että tutkijoilla on mahdollisuus kehittää uusia ratkaisuja potilaiden hyväksi myös muuttuvassa rahoitustilanteessa. Tavoitteemme on edistää lastentautien tutkimusta monipuolisesti, jotta tutkimustulokset hyödyttävät mahdollisimman laajasti lasten ja nuorten terveyttä.sanoo Lastentautien tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Tor Bergman.

Vuodelle 2026 Lastentautien tutkimussäätiö jakoi apurahoja ennätykselliset kolme miljoonaa euroa. Kaikkiaan lastentautien tutkimusapurahoja sai 105 eri tutkimusryhmää tai yksittäistä tutkijaa. 22 prosenttia jaetuista apurahoista kohdistui endokrinologian ja diabetologian tutkimukseen, ja loput melko tasaisesti muiden lastentautien alojen tutkimukseen.

Lastentautien tutkimussäätiön apurahaa haetaan sähköisesti. Hakuilmoitus, tarkemmat hakuohjeet sekä kirjautuminen hakuun löytyvät 1.3.2026 alkaen Lastentautien tutkimussäätiön nettisivuilta.

Lisätiedot:

Lastentautien tutkimussäätiön toimisto, p. 050 5766 196, lts@lastentautientutkimussaatio.fi

www. lastentautientutkimussaatio.fi

Lastentautien tutkimussäätiö jakaa vuosittain apurahoja ja palkitsee ansioituneita alan tutkijoita, kuten se on tehnyt jo yli 60 vuoden ajan. Viimeisen 15 vuoden aikana säätiö on jakanut tutkimukseen rahaa yli 30 miljoonaa euroa. Tuen määrä on ollut viime vuosina kasvussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lastentautien tutkimussäätiö sr

Lastentautien tutkimussäätiö rahoittaa uuden, lasten ja nuorten hyvinvointiin keskittyvän professuurin28.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote

Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt viime vuosina, ja monet mittarit osoittavat, että kasvava joukko lapsia ja nuoria pärjää entistä huonommin. Lastentautien tutkimussäätiö haluaa perustehtävänsä mukaisesti tukea tämän kehityksen kääntämistä ja on päättänyt perustaa Suomeen lasten ja nuorten hyvinvointiin laaja-alaisesti keskittyvän professuurin.

Lastentautien tutkimussäätiön apurahoja haettiin euromääräisesti ennätysmäärä13.5.2025 11:15:00 EEST | Tiedote

Lastentautien tutkimussäätiön apurahahakemusten hakuaika päättyi maaliskuun lopussa. Vuoden 2026 työskentelyyn ja ensi vuonna toteutettaviin hankkeisiin haettujen apurahojen yhteissumma oli lähes kahdeksan miljoonaa euroa, kun aiempi ennätys edelliseltä vuodelta oli runsaat seitsemän miljoonaa euroa. Säätiön saamien hakemusten määrä pysyi edellisen vuoden tasolla ollen 148 kappaletta. Puolet hakemuksista koski lastentautien tutkimushankkeiden rahoitusta ja puolet liittyi väitöskirjan laatimiseen tai väitöksen jälkeiseen jatkokoulutukseen ulkomailla ja työskentelyyn kotimaassa. Säätiön apurahalautakunta sekä klinikka- ja sektorirahastojen apurahalautakunnat arvioivat hakemukset touko-elokuussa 2025 ja tekevät esitykset myönnettävistä apurahoista säätiön hallitukselle, joka tekee päätökset syyskuun aikana. Päätöksistä ilmoitetaan kaikille hakijoille sähköpostitse syyskuun aikana. Apurahojen käyttöaika alkaa vuoden 2026 alusta. Lastentautien tutkimussäätiö rahoittaa lapsia ja nuoria koske

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye