Into Kustannus

Kansainvälinen bestseller Ruostemetsä on täällä

25.2.2026 12:19:42 EET | Into Kustannus | Tiedote

Jaa

Ruotsin suosituimpiin dekkaristeihin kuuluvan Anders de la Motten Kadonneet sielut -sarja on myyty yli kahteenkymmeneen maahan, joista useissa se on noussut myyntilistojen kärkisijoille. Sarjan ensimmäinen osa Keräilijä oli yksi vuoden 2025 luetuimpia kirjoja Suomessa. Ruostemetsässä Leo Asker ja Martin Hill ratkovat rikosta, jolla on mytologiselta vaikuttavia yhteyksiä rautakaudelle.

Rikostutkija Leonore "Leo" Askerin ja Kadonneiden sielujen osaston tulevaisuus näyttää vihdoin valoisammalta. Menneisyys ei kuitenkaan suostu jättämään Leoa rauhaan, ja kun kollega pyytää apua vanhan murhamysteerin selvittämisessä, Leo ei voi aavistaakaan, millaisen vyyhdin on avaamassa. Tutkimukset johtavat Etelä-Ruotsiin Ruostemetsän syvyyksiin, missä nykyaika kietoutuu ikivanhaan mytologiaan. Jälleen kerran Leo kääntyy urbaanista löytöretkeilystä kiinnostuneen arkkitehtuurin professorin, Martin Hillin, puoleen ratkaistakseen arvoituksen.

Ruostemetsä jatkaa kansainväliseksi bestselleriksi noussutta Kadonneet sielut -sarjaa, mutta toimii mainiosti myös itsenäisenä teoksena. Sarjan aiemmat osat Keräilijä ja Lasiprinssi ovat saaneet ylistäviä arvioita niin ulkomailla kuin Suomessa. Edellisestä osasta sanottua:

Laatutrilleri on täynnä vauhtia ja käänteitä – Helsingin Sanomat

”Lukija tempautuu mukaan tarinaan niin, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään. Ei ole mikään ihme, että de la Motten dekkari nousi ilmestyessään sekä Ruotsin että Norjan myyntilistojen kärkeen.” – Keskisuomalainen

Anders de la Motte taitaa olla hallitseva pohjoismaisen seikkailujännityksen mestari. – Kansan Uutiset

Ruostemetsä ilmestyy 2. maaliskuuta.

Tilaa arvostelukappale

Anders de la Motte (s. 1971) on entinen poliisi, joka debytoi vuonna 2010 palkitulla trillerillä Peli ja on siitä lähtien ollut yksi Ruotsin suosituimmista dekkaristeista. Kadonneet sielut -sarja on myyty yli kahteenkymmeneen maahan, joista useissa se on noussut myyntilistojen kärkisijoille. Keräilijä julkaistiin suomeksi keväällä 2024 ja Lasiprinssi keväällä 2025.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Anders de la Motte. Kuva: Jeff Richt
Anders de la Motte. Kuva: Jeff Richt
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu kevään 2026 katalogiimme tästä

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye