Hanna Sarkkinen: Seuraavan vaalikauden sopeutustavoitetta ei ole järkevää päättää yli vuotta ennen vaaleja
25.2.2026 09:16:35 EET | Vasemmistoliitto | Tiedote
Parlamentaarinen finanssipoliittisen ryhmä jätti tänään raporttinsa ylivaalikautisesta ja ensi vaalikauden rahoitusasematavoitteesta. Vasemmistoliitto jätti raporttiin eriävän mielipiteen.

Ryhmässä vasemmistoliittoa edustaneen kansanedustaja Hanna Sarkkisen mielestä vaalikauden tavoitetta ei ole järkevää asettaa vuotta ennen vaaleja.
– Laskelmat elävät ja ovat epävarmalla pohjalla. Lopulliset EU-vaatimukset selviävät vasta kun uusi hallitus käy vaalien jälkeen neuvottelut komission kanssa. Nyt asetettava tavoite rajoittaa tulevan hallituksen liikkumavaraa tarpeettomasti, Sarkkinen sanoi raportin julkistamistilaisuudessa.
Sarkkinen piti myös työryhmän asettamaa sopeutustavoitetta tarpeettoman kireänä.
– Työryhmän linjaama tavoite on tiukempi kuin tämänhetkinen arvio EU:lta tulevista sopeutusvaatimuksista. Me esitimme valtion- ja paikallishallinnon alijäämätavoitteeksi noin -2– -3%, joka olisi antanut enemmän liikkumavaraa ja tuottanut pienemmän minimisopeutustavoitteen kuin työryhmän linjaama haarukka.
Vasemmistoliiton mielestä julkista velkasuhdetta täytyy taittaa. Vasemmistoliiton mielestä kuitenkin liian suuret ja väärin ajoitetut sopeutustoimet voivat tehdä suurta vahinkoa taloudelle ja yhteiskunnalle.
– Jos sopeutukset leikkaavat kasvua ja haittaavat yhteiskunnan toimintaa, ei velkasuhde välttämättä taitu sopeutuksista huolimatta. Tästä on esimerkkejä tältä vaalikaudelta, Sarkkinen sanoi.
Vasemmistoliitto ei halua leikkauksia sosiaali- ja terveyspalveluihin, koulutukseen tai sosiaaliturvaan. Vasemmistoliiton sopeutuskeinoissa painottuvat suurten varallisuuksien ja suurten tulojen tiukempi verotus sekä esimerkiksi ympäristölle haitallisten tukien karsinta.
Vasemmistoliitto tulee julkistamaan omat sopeutustavoitteensa ja -keinonsa hyvissä ajoin ennen tulevia eduskuntavaaleja.
Liitteenä Hanna Sarkkisen jättämä eriävä mielipide finanssipoliittisen ryhmän raporttiin.
Yhteyshenkilöt
Hanna Sarkkinenkansanedustaja
Puh:050 512 2606hanna.sarkkinen@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Johannes Yrttiaho: Suomi tarvitsisi velkajarrun sijaan ennen kaikkea leikkausjarrun25.2.2026 09:48:20 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho pitää viisaana puolueensa päätöstä hylätä ns. velkajarru.
Minja Koskela: Työllisyys ei kohene miljonäärejä paapomalla24.2.2026 14:50:00 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan Suomen karut työllisyysluvut eivät parane työntekijöiden asemaa heikentämällä ja omistajien voittoja paisuttamalla. Koskela piti vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron tänään eduskunnassa keskustelussa työttömyyskriisistä tehdystä välikysymyksestä.
Hanna Sarkkinen: Ei ole mielekästä sitoa seuraavan hallituksen talouspolitiikkaa vuosi ennen vaaleja20.2.2026 11:52:42 EET | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen jätti tänään eriävän mielipiteen finanssipoliittisen ryhmän raporttiin. Raportissa linjataan ylivaalikautinen rahoitusasematavoite seuraavalle 7 vuodelle sekä seuraavan vaalikauden rahoitusasematavoite. Molemmissa asetetaan raja sille, kuinka syviä alijäämiä valtio, kunnat ja hyvinvointivaltiot saavat tehdä.
Pia Lohikoski: Hallituksen linja uhkaa romuttaa kotoutumiskoulutuksen toimivan perustan19.2.2026 10:51:46 EET | Tiedote
Hallitus on muuttamassa kotoutumiskoulutuslakia niin, että vapaan sivistystyön kielikoulutustehtävä ja siten opistojen laaja koulutuskapasiteetti ja sen rahoitus poistettaisiin kertaheitolla. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikosken kritisoi hallitusta kotoutumisen rapauttamisesta.
Timo Furuholm: Ministeri Ranne jarruttaa Varsinais-Suomen raideliikennettä18.2.2026 08:17:57 EET | Tiedote
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Timo Furuholm kritisoi liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen linjauksia, jotka hänen mukaansa jarruttavat Varsinais-Suomen raideliikennehankkeita ja heikentävät alueen investointeja ja työllisyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme