Sisä-Suomen elinvoimakeskus

Kanta-Hämeessä on tavanomaista vähemmän lunta

25.2.2026 11:30:34 EET | Sisä-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Kanta-Hämeen järvissä vedenkorkeus on pääasiassa vuodenajan keskiarvoon nähden hieman matalammalla. Lumen vesiarvo koko Kanta-Hämeen alueella on tavanomaista huomattavasti vähäisempi. Pakkaset ovat tehneet järvien jääkansista paksuja, mutta kapeikoissa ja virtapaikoilla ei tule kulkea jäällä.

Jäätynyt Tammelan Pyhäjärvi. Kuva Jukka Sainio.
Jäätynyt Tammelan Pyhäjärvi. Kuva: Jukka Sainio

Vähäsateinen ja kylmä talvi on laskenut vedenkorkeuksia koko Kanta-Hämeessä. Lunta on satanut vähän, mutta pakkasella pysyneet kelit ovat pitäneet hanget maassa. Viime viikolla on mitattu noin 15 mm:n lumen vesiarvo (vesi.fi) eri puolilla Kanta-Hämettä, minkä jälkeen lunta on satanut noin 5 mm lisää. Tyypillisesti lumen vesiarvo on tässä vaiheessa talvea ainakin 50 mm.

Loppuviikolle on ennustettu kohtuullista lumisadetta, mikä kasvattaisi lumen vesiarvoa hieman lähemmäs tavanomaista. Valmiiksi alhaiset vedenkorkeudet ja vähäinen lumen vesiarvo voi johtaa siihen, että kevään jälkeen järvien vedenkorkeus on totuttua alempana. Lopputalven sekä kevään ja kesän aikana tulevat sateet voivat kuitenkin muuttaa tilannetta vielä paljonkin. Suuren kevättulvan uhka on nykyisellä ennusteella vähäinen.

Kokemäenjoen vesistöalueen suurissa säännöstellyissä järvissä olosuhteet ovat johtaneet erilaisiin vedenkorkeuksiin. Tammelan Pyhäjärven (vesi.fi) korkeus on yli viisitoista senttimetriä vuodenajan keskiarvoa matalammalla. Lammin Pääjärvellä (vesi.fi) vedenpinta on noin kymmenen senttimetriä tavanomaista matalammalla. Vanajaveden (vesi.fi) pinta on noin kaksikymmentä senttimetriä tavallista korkeammalla.

Säännösteltyjen järvien pintoja lasketaan kevättalvella tulviin varautumisen takia ja erilaiset säännöstelyluvat edellyttävät erilaista juoksutusta. Tietynlaiset säännöstelyluvat soveltuvat huonosti näin vähälumisen ja kylmän talven hoitamiseen, mutta toistaiseksi ei ole syytä huolestua veden riittävyydestä ensi kesänä Tammelan Pyhäjärvelläkään. Kokemäenjoen vesistöalueen säännöstelemättömissä järvissä kuten Liesjärvessä (vesi.fi) ja Iso-Roineessa (vesi.fi) vedenkorkeus on noin kymmenen senttimetriä tavanomaista alempana.

Pohjavedenpinnat ovat tavanomaisella tasolla 

Kanta-Hämeessä pohjavedenpinnat ovat laskeneet vuodenvaihteesta lähtien. Loppuvuoden runsaiden sateiden ja pohjaveden muodostumisen ansiosta pohjavesitilanne on kokonaisuudessaan vielä varsin hyvä. Esimerkiksi Lopen ja Tammelan rajalla sijaitsevalla Pernunnummen seuranta-asemalla pohjavedenpinnat ovat keskimääräisen pinnantason tuntumassa. Lammin Tullinkankaan seuranta-asemalla pohjavedenpinnat ovat noin kymmenen senttimetriä keskimääräisen tason yläpuolella. Pohjavedet ovat Kanta-Hämeessä näin lopputalvesta hyvällä tasolla, eikä merkittävää kaivojen kuivumista todennäköisesti tule esiintymään. Pohjavedenpinnat nousevat taas keväällä roudan sulettua lumien sulamisvesien imeytyessä maaperään ja pohjavedeksi. 

Järvissä jäätä on mitattu reilusti – kapeikkojen jäillä ei tule kulkea 

Kanta-Hämeessä jään paksuutta seurataan kahdella järvellä. Teräsjäätä on tänä talvena muodostunut hieman tavanomaista enemmän. Jääkannen kokonaispaksuus on tavanomaisissa lukemissa. Havaintoja viime päiviltä on esitetty taulukossa: 

J%E4%E4npaksuustaulukko.

Jääpeite voi olla petollisen haurasta erityisesti virtapaikoilla, kapeikoissa sekä ojien ja putkien purkupaikkojen lähettyvillä. Myös vesistörakenteiden ja kasvillisuuden lähellä jää voi olla vaarallisen ohutta. Mahdollinen lumipeite jäällä estää heikkojen alueiden havainnointia, joten jäällä liikkumista tulee harkita ja varmistua jään kantavuudesta (vähintään viidestä kymmeneen senttimetriä teräsjäätä) omalla kulkureitillä. 

Vanajaveden kapeikot Hämeenlinnan ja Hattulan alueella ovat puhuttaneet mediassa, kun jäällä on nähty jälkiä kapeikoissa esimerkiksi hotelli Vaakunan kohdalla. Myös pelastuslaitos tiedotti asiasta sosiaalisessa mediassa ja painotti, ettei Vanajavettä ole turvallista ylittää jäitä pitkin kantakaupungin kohdalla. Hattulassa Lepaanvirran kohdalla on henkilö pudonnut jäihin. Kapeikoissa ei tule missään kulkea jäillä, ja Vanajaveden kapeikoissa jäät ovat suuren virtaaman takia erityisen petollisia.

Ajankohtaista vesitilannetta voi seurata alla olevien linkkien kautta:  

https://www.vesi.fi/vesitilanne/ 

https://www.vesi.fi/karttapalvelu/ 

http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/vedenkorkeus/ham.htm 

https://wwwi3.ymparisto.fi/i3/tilanne/fin/Jaanpaksuus/Jaanpaksuus.htm  

Aluehallintouudistuksesta johtuen Kanta-Hämeen alueen vesitaloustehtävät hallinnoidaan nykyisin Lounais-Suomen elinvoimakeskuksesta.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sisä-Suomen elinvoimakeskus

Työllisyyskatsaus │ Työttömyyden kasvu hidastui tammikuussa Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla24.2.2026 08:22:18 EET | Tiedote

Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen työllisyyskatsaus kattaa tiedot Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan maakuntien työllisyystilanteesta. Tammikuun katsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Kanta-Hämeessä yhteensä 9 252 henkilöä. Viime vuoden tammikuuhun verrattuna nousua oli 293 henkilöä. Kanta-Hämeen työttömyysaste oli 11,7 prosenttia. Pirkanmaalla työttömiä työnhakijoita oli 36 263 henkilöä, joka oli 4 638 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pirkanmaan työttömyysaste oli 13,4 prosenttia.

Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä joulukuussa yli 4 700 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin, maakuntavertailussa Pirkanmaan työttömyys kasvoi toiseksi eniten27.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote

Joulukuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 36 176 henkilöä, joka oli 3 275 henkilöä enemmän kuin marraskuussa. Viime vuoden joulukuuhun verrattuna nousua oli yli 4 713 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 13,6 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli joulukuussa 2 067 kappaletta, joka on 221 kappaletta enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.

Hämeessä kausittaista työttömyyden nousua joulukuussa27.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote

Hämeen ELY-keskusalueen kuntien työllisyyspalveluissa oli joulukuun lopussa 24 274 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 141 henkilöä enemmän (+10 %) kuin vuotta aikaisemmin ja 2 284 henkilöä enemmän kuin edelliskuussa. Työttömistä työnhakijoista oli kokoaikaisesti lomautettuna 2 202 henkilöä. Lomautettujen määrä on vähentynyt vuodentakaisesta 424 henkilöllä (-16 %), mutta lisääntynyt marraskuusta 771 henkilöllä (+54 %). Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen joulukuun työllisyyskatsauksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye