Demariopiskelijat: Miten oppia perustaidot, kun hallitus leikkaa koulutuksesta?
25.2.2026 11:56:22 EET | Demariopiskelijat | Tiedote
Kokoomusnuoret kysyivät, Demariopiskelijat vastaa. Perustaitoja ei opita, koska Orpon hallitus heikentää suomalaista koulutusjärjestelmää ja sen rahoitus. Sivistynyt yksilö voi todella muuttaa maailmaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi helmikuun alussa visionsa suomalaisesta peruskoulusta vuonna 2045. Visiossa kuvataan peruskoulun muutoksen tarvetta, joka liittyy maailman muutokseen ja sitä ohjanneeseen ajatustapaan - ratkaisuja kaivataan muun muassa ihmisten kasvavaan pahoinvointiin, ekologiseen kriisiin, demokratian heikentämiseen sekä yksilökeskeiseen ajatteluun. Visiossa tähän tarjotaan ratkaisuksi järjestelmätason muutosta, jossa yksilöt kasvatetaan vastuullisiksi, yhteisöllisiksi ja aktiivisiksi ihmisiksi, jotka ovat valmiita ratkaisemaan näitä haasteita - eli muuttamaan maailmaan.
Demariopiskelijat näkee visiotyössä paljon potentiaalia, mutta ilman riittävää resurssointia perustaitojen osaamiseen tai koulutusjärjestelmän kehitykseen ei voida vastata.
Demariopiskelijat ihmetteleekin, miten Kokoomusnuoret ovat näin kaukana koulujen realiteeteista. Kun Suomen koulutustaso on jo vuosikymmenten ajan mennyt alaspäin, luulisi prioriteettien olevan koulutusleikkausten sijaan perusedellytysten korjaaminen.
“Perustaitoihin ei voida panostaa ilman riittäviä koulutuksen resursseja. Kun koulutusjärjestelmän rahoitusta on nakerrettu ja opettajien ja koulujen henkilökunnan työsuhteiden epävarmuutta on lisätty, ei ole yhtään ihme, että Pisa-tulokset ja luku- sekä laskutaito heikentyvät”, toteaa Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Miku Kuuskorpi.
“Kun aistii ilmapiiriä vision julkistuksen jäljiltä, suurin tyytymättömyys tuntuu kumpuavan juuri opettajakunnasta. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei visiossaan muuttanut opetussuunnitelmaa tai tullut kouluun kaatamaan seiniä, vaan loi suomalaiselle yhteiskunnalle juuri sitä visiota, minkä puutteesta esimerkiksi ajan politiikkaa syytetään”, kertoo Demariopiskelijoiden liittohallituksen jäsen, opettajaksi opiskeleva Jimi Rytkönen.
“Mistä sitten kiikastaa? No, se on se sama kaksimaamaisuus, joka ylipäätään liittyy koulutuksen rahoitukseen ja opetus- ja kasvatusalan koulutukseen. Suomalainen mantra on, että opetukseen ja kasvatukseen tulee panostaa - mutta aika ja voimat kuitenkin kuluvat riittämättömien resurssien vuoksi oppilaiden vahtimiseen ja rutiinien ylläpitämiseen. Opettajien turhautuminen ei kohdistu niinkään ministeriön visiotyöhön vaan siihen, että kouluissa kaivataan muun muassa vakituisia työsuhteita, pienempiä luokkia ja koulunkäynninohjaajia”, toteaa liittohallituksen jäsen Rytkönen.
“Suomi tarvitsee rohkean vision tulevaisuuden peruskoulusta - mutta myös resurssit sen toteuttamiseen”, päättää liiton puheenjohtaja Kuuskorpi.
Demariopiskelijat kuitenkin yhtyy Kokoomusnuorten näkökulmaan, että peruskoulun uudistamista on tehtävä maanläheisimmin - eli pureutumalla siihen, miksi osaamistaso on jatkuvassa laskussa. Demariopiskelijat ehdottavatkin koulutukseen tehtyjen leikkausten, kuten peruskouluun vaikuttavien kuntien valtionosuusleikkausten, ammatillisen koulutuksen 120 miljoonan leikkausten ja korkeakoulujen perusrahoituksen leikkausten, peruuttamista. Samalla työelämän epävarmuutta tulisi vähentää ja opettajien kiusaaminen palkkakuoppalain (jota vientivetoiseksi palkkamalliksikin kutsutaan) kaltaisilla laeilla lopettaa.
Demariopiskelijoiden mielestä perusopetuksen painopistettä on siirrettävä perustaitojen oppimisen lisäämiseen ja opetussuunnitelmaa on uudistettava rohkeasti vastaamaan nykypäivän osaamisen tarpeita. Demariopiskelijat ovat myös ehdottaneet uudessa poliittisessa ohjelmassaan ylihallituskautista parlamentaarista sopua koulutuksen rahoitukseen.
Näillä keinoilla perustaitojen oppimiseen haasteisiin voidaan puuttua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Miku KuuskorpiPuheenjohtajaSosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry
Demariopiskelijat puheenjohtaja, tehtävinä liiton johtaminen, poliittinen vaikuttaminen ja toiminnan suunnittelu sekä sidosryhmäyhteistyö.
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat
Demariopiskelijat: Sooloilu kansalaisjärjestöjen avustuksissa osoittaa sen, että hallitus ei ole enää toimintakykyinen16.6.2026 13:10:59 EEST | Tiedote
Hallituksen on erottava, jos se ei pysty sopimaan asioista yhdessä.
SDP:n on kannettava vastuu opiskelijoiden toimeentulosta. Demariopiskelijat esittää SDP:n poliittiseen ohjelmaan myös maisteri AMK -tutkintonimikettä, maksuttomia aamupaloja kouluihin, seksipositiivista seksuaalikasvatusta sekä äänestysiän laskemista.23.5.2026 06:55:00 EEST | Tiedote
Opiskelu on opiskelijan työtä, toteaa Demariopiskelijoiden puheenjohtajisto. Siksi SDP:n on vahvistettava myös omia kirjauksiaan opiskelijoiden toimeentulosta poliittiseen ohjelmaansa. Opiskelijoiden toimeentulon lisäksi Demariopiskelijat esittää SDP:n poliittiseen ohjelmaan myös maisteri AMK-tutkintonimikettä, maksuttomia aamupaloja kouluihin, seksipositiivista seksuaalikasvatusta sekä äänestysiän laskemista.
Myös Demariopiskelijat ovat esittäneet SDP:n puoluekokoukselle maa- ja metsätalousministeriön lakkauttamista21.5.2026 15:36:20 EEST | Tiedote
Demariopiskelijat ovat esittäneet maa- ja metsätalousministeriön yhdistämistä ympäristöministeriöön jo tammikuussa hyväksytyssä poliittisessa ohjelmassaan ja esittää asiaa niin ikään SDP:n poliittiseen ohjelmaan.
Demariopiskelijat harkitsee myös ammattikorkeakoulujen ostamista13.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
”Siksi Demariopiskelijat harkitsee nyt myös ostotarjouksen tekemistä kolmesta ammattikorkeakoulusta, koska miksi me emme olisi myös mukana tarjouskilpailussa, jossa kuka tahansa muukin maailman toimija voi olla”, toteaa Demariopiskelijoiden puheenjohtaja Miku Kuuskorpi.
Demariopiskelijoiden uusi poliittinen ohjelma on julkaistu!27.3.2026 16:45:50 EET | Tiedote
Demariopiskelijoiden tammikuussa hyväksytty uusi poliittinen ohjelma on julkaistu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

