Stressaako? Kokeile näitä uutuuskirjan niksejä!
27.2.2026 09:34:43 EET | Atena | Tiedote
Kaksi asiantuntijaa, äiti ja tytär, ovat koonneet Pieneen stressinpurkukirjaan tutkitusti toimivaa hätäensiapua stressin kourissa kamppaileville. Näitä vinkkejä stressaantunutkin jaksaa kokeilla!

Kun olo on stressaantunut, laukkaavaa mieltä on vaikea saada kuriin. Uuden tiedon etsiminen ja omaksuminen on hankalaa. Pitkän linjan psykologi Merja Niemi-Pynttäri ja hänen tyttärensä, kustannustoimittaja Laura Niemi-Pynttäri ovat koonneet Pieneen stressinpurkukirjaan helppoja laastariratkaisuja stressaantuneelle. Kirjan niksit voi ottaa käyttöön saman tien, vaikka tilanne olisi päällä ja sydän hakkaisi.
“Harjoitteet ovat kehollisia, sillä kun keho rauhoittuu, mieli seuraa perässä”, tekijät toteavat.
Pieni mutta monipuolinen kirja opastaa kokeilemaan toimiviksi todettuja stressinpurkutekniikoita matalalla kynnyksellä. Kirjassa tutustutaan lukuisiin menetelmiin vagushermon aktivoinnista EFT-taputteluun, akupainannasta yin-joogaan.
Keholliset menetelmät ovat helppoja toteuttaa, eivätkä ne vaadi paljon aikaa, täydellistä hiljaisuutta tai oikeanlaista mielentilaa. Kun keskittyy harjoituksiin, kierrokset laskevat kuin itsestään. Kun akuutin stressin saa ensin kirjan ohjeilla purettua pois, on helpompi keskittyä juurisyihin ja energiaa vapautuu stressitekijöiden purkamiseen.
Merja Niemi-Pynttäri on psykoterapeutti, joka on asiakastyössä huomannut stressin keholliset vaikutukset. Hän on opiskellut lisäksi muun muassa NLP:tä ja mindfulnessia. Laura Niemi-Pynttäri on kustannustoimittaja ja toipuva perfektionisti, joka nykyään korvaa murehtimisen yin-joogalla.
Pieni stressinpurkukirja – Parhaat keinot kehon ja mielen rauhoittamiseen ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Emilia Howellsin lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 11.3.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikköOtava
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Atena on osa Otava-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Atena
Ihmeellinen purjehdusmatka jäiden keskellä25.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kiehtova tietokirja purjeveneessä asuvan pariskunnan matkasta pohjoisilla alueilla pohtii ilmastokriisin todellisuutta ja Arktiksen asemaa maailmanpolitiikan näyttämöllä.
Miten tulla hyväksi vanhemmaksi ajassa, jossa lapsen kasvattamisesta on tullut taidonnäyte? Elina Viinamäen Perhepotretissa lapsiperheidylli sortuu odotusten alle10.2.2026 13:00:00 EET | Tiedote
Mitä kaikkea lapsen tulee osata ja vanhemman tehdä ja tietää, että lapsesta tulee yhteiskuntakelpoinen? Ja mikä kaikki voikaan mennä pieleen.
Agenttipariskunnan hurja tositarina CIA:n tiedustelusodasta9.2.2026 10:47:16 EET | Tiedote
Vuonna 2010 CIA aloitti huippusalaisen operaation. Eräässä maassa CIA:n agentteja oli murhattu ja koko lähdeverkosto tuhottu. Tiedustelutietoa kuitenkin tarvittiin kipeästi, ja sitä hankkimaan lähetettiin nuori agenttipari. Pariskunta tunsi terroristisolujen toimintaa ja päätti kokeilla samoja taktiikoita lännen suojelemiseksi. He kokosivat sekalaisen sakin agentteja rakentaen oman vakoojasolunsa. Huikean jännittävä teos kertoo yhdestä historian suurimmista tiedustelukriiseistä ja agenttiryhmästä, joka lähti siivoamaan jäljet. Kirja avaa näkymän CIA:n kulisseihin ja kertoo, miten nykypäivän vakoilusotia käydään – ja voitetaan. Nyt suomeksi julkaistavan teoksen ovat kirjoittaneet Andrew ja Jihi Bustamante, CIA:lle omistautunut agenttipariskunta. He tapasivat koulutuksessa Langleyssa ja avioituivat jahdatessaan terroristeja ympäri maailmaa. Tiedustelu-uransa jälkeen he ovat perustaneet EverydaySpy-koulutusalustan, joka soveltaa vakoilutaitoja liiketoimintaan ja arkeen. Vakoojasolu ilmest
Tukka hyvin, elämä uusiksi6.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Soili Pohjalaisen hyväntuulisessa romaanissa aikuistuva tytär lennähtää pesästä ja vanha suola alkaa janottaa.
Kuuden päivän piina: tositrilleri Britannian lähihistorian tunnetuimmasta panttivankidraamasta6.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Ben Macintyre kuvaa veitsenterävästi uudessa tietokirjassaan, mitä tapahtui Iranin Lontoon-suurlähetystön kaappauskriisissä ja miten se päättyi verisesti miljoonien katsellessa sitä suorana lähetyksenä kodeissaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

