Wickström: Suomen taloutta ei saada tasapainoon pelkillä leikkauksilla
25.2.2026 13:06:21 EET | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Parlamentaarisen työn lopputulos julkisen talouden tasapainottamiseksi esiteltiin tänään. Kaikki muut eduskuntapuolueet paitsi Vasemmistoliittoa sitoutuivat tulokseen. Sopimuksen mukaan alijäämätavoite seuraavien seitsemän vuoden aikana on 2–2,5 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, mikä nykyisten lukujen perusteella vastaa 8–11 miljardia euroa. Lopullinen sopeutustavoite seuraavalle hallituskaudelle vahvistetaan tämän vuoden joulukuussa.
Henrik Wickström edusti RKP:n eduskuntaryhmää parlamentaarisessa työssä. Wickström on tyytyväinen siihen, että laaja parlamentaarinen enemmistö seisoo sopimuksen takana.

– On hyvä, että enemmistö puolueista ymmärtää taloustilanteen vakavuuden. Samalla on kuitenkin todettava, ettei Suomen taloutta saada tasapainoon pelkillä leikkauksilla. Tarvitsemme kasvua sekä rakenteellisia uudistuksia taloutemme tasapainottamiseksi, Wickström sanoo.
Wickströmin mielestä on valitettavaa, etteivät kaikki puolueet ole mukana sopimuksessa. Hän pitää Vasemmistoliitton toimintaa poliittisena pelinä, etenkin kun tehty sopimus ei poikkea EU:n vähimmäisvaatimuksista.
– Nyt meidän tulisi päättää, mihin Suomi panostaa kasvun aikaansaamiseksi. On maita, kuten Tanska ja Irlanti, jotka ovat onnistuneet nousemaan vaikeista tilanteista. Niissä on valittu tie, joka edistää yrittäjyyttä, työllisyyttä ja investointeja, Wickström toteaa.
Yhteyshenkilöt
Henrik WickströmKansanedustaja
Puh:044 555 3885henrik.wickstrom@riksdagen.fiMuut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
Henriksson: Ett steg närmare en europeisk samtyckeslag!25.2.2026 16:16:06 EET | Pressmeddelande
– Idag har vi tagit ett jättekliv för stärkande av flickors och kvinnors rättigheter i hela EU. I den avgörande utskottsomröstningen i Europaparlamentet vann förslaget om en samtyckesbaserad våldtäktslagstiftning i hela unionen, säger Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP).
Henriksson: Askeleen lähempänä eurooppalaista suostumukseen perustuvaa raiskauslainsäädäntöä!25.2.2026 16:16:06 EET | Tiedote
– Tänään olemme ottaneet ison harppauksen kohti tyttöjen ja naisten oikeuksien vahvistamista koko EU:ssa. Ratkaisevassa valiokuntaäänestyksessä Euroopan parlamentissa ehdotus suostumukseen perustuvasta raiskauslainsäädännöstä koko unionissa voitti, sanoo europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP).
Andersson i riksmötets öppningsdebatt: Finland behöver mer samarbete och mindre motsättningar25.2.2026 14:55:18 EET | Pressmeddelande
På onsdagen framförde gruppordförande Otto Andersson Svenska riksdagsgruppens anförande i riksmötets öppningsdebatt. Andersson betonade i sitt anförande behovet av samarbete.
Andersson valtiopäivien avauskeskustelussa: Suomi tarvitsee enemmän yhteistyötä ja vähemmän vastakkainasettelua25.2.2026 14:55:18 EET | Tiedote
Keskiviikkona ryhmäpuheenjohtaja Otto Andersson piti RKP:n eduskuntaryhmän puheenvuoron valtiopäivien avauskeskustelussa. Andersson korosti puheenvuorossaan yhteistyökyvyn tarvetta.
Bergqvist: Företagens framtidstro skapar nya jobb och tillväxt24.2.2026 15:06:46 EET | Pressmeddelande
Riksdagen debatterade idag den interpellationen som väckts mot regeringen om arbetslöshetskrisen. I sitt gruppanförande betonade riksdagsledamot och SFP:s vice ordförande Sandra Bergqvist att vägen ut ur krisen går via bättre förutsättningar för företagande och investeringar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme