Lapsimessujen ohjelma – harrastusideoita, musiikkia ja elämyksiä huhtikuussa
26.2.2026 09:00:00 EET | Messukeskus | Tiedote
Lapsimessut juhlistaa tänä vuonna 25-vuotista taivaltaan. Lapsiperheille ja odottajille suunnattu tapahtuma järjestetään perjantaista sunnuntaihin 24.–26.4.2026 Helsingin Messukeskuksessa yhdessä Lemmikkimessujen ja Ruokamessujen kanssa. Monipuolinen ohjelma tarjoaa luentoja, musiikkia, harrastuskokeiluja ja elämyksiä kaikenikäisille.

”Tapahtumakokonaisuus on perheiden superviikonloppu huhtikuussa. Nähtävää ja koettavaa on runsaasti odottajille, lapsiperheille, isovanhemmille, lemmikeistä kiinnostuneille sekä hyvän ruoan ystäville”, kertoo liiketoimintapäällikkö Satu Papadopoulos Helsingin Messukeskuksesta.
Hevisaurus konsertoi Lapsimessuilla sunnuntaina
Vekarat-lava tarjoaa lapsille paljon musiikkia ja teatteria. Ohjelmassa esiintyvät lastenmusiikkiyhtye Puistopartio, Siina & Taikaradio-Orkesteri sekä suosittu Hevisaurus. Esitykset innostavat laulamaan ja liikkumaan. Lisäksi lavalla nähdään lastenteatteriesityksiä ja rakastetut hahmot, kuten Muumit, jotka tuovat pienille kävijöille seikkailuja ja iloa.
Neuvola-lavan tähdet – Kirsikka Simberg, Vivian Nick, Satu Aalto, Karoliina Tukiainen & Beata Leppilampi
Neuvola-lavalla keskustellaan vanhemmuudesta ja odotuksesta. Hei baby -podcastista tutut Kirsikka Simberg ja Vivian Nick avaavat teoksensa Äitikirja teemaa: miten vanhemmuuden tunteet ja muistot voi tallentaa kirjaksi ja pysähtyä arjen suurten hetkien äärelle. Mentalisaatiotaidosta ja odotuksen aikaisesta yhteydestä vauvaan kertoo Satu Aalto yhdessä Karoliina Tukiaisen kanssa. Vertaistuellisessa keskustelussa Beata Leppilampi jakaa kokemuksiaan äidiksi kasvamisesta ja matresenssista.
Vanhemmuus, hyvinvointi ja rauhoittuminen – ohjelmaa lauantaina ja sunnuntaina
Lauantaina 25.4. ohjelmassa on vanhemmuuden ja hyvinvoinnin teemoja. Piia Hiltunen, Hanna Rajalin ja Maiju Lukkari pohtivat vanhemmuuden paineita ja sosiaalisen median vaikutusta. Silloin järjestetään äänimaljarentoutuksia, joita ohjaavat Lapsen Valo ry:n Pamela Tola ja Piia Heinonen. Rentoutukset tarjoavat hetken rauhoittumista ja hyvinvointia messupäivän keskellä.
Sunnuntaina 26.4. käsitellään päiväkodin aloitusta ja arjen muutosta. Varhaiskasvatuksen ammattilainen Jonna Vilenius vastaa vanhempien kysymyksiin ja antaa käytännön vinkkejä lapsen tukemiseen muutostilanteessa. Ruutuajan vähentämisestä perheessä kertovat kirjailija ja perhevaikuttaja Maria Kangaskortet sekä asiantuntija Sydänliiton Neuvokas perhe -palvelusta.
Monipuolinen Sporttialue esittelee trendaavat lajit
Sporttialueella esitellään harrastuksia ja liikuntaa. Cheerleadingesitys toteutetaan yhteistyössä Suomen Cheerleadingliiton kanssa, parkourkokeilun järjestää Suomen Nuorisosirkusliitto, ja tanssikokeiluja tarjoaa Helsingin Tanssiopisto. Scoottausta voi kokeilla Suomen Scoottiliiton pisteellä, jossa kävijöitä lajin saloihin perehdyttää muun muassa Helmeri Pirinen.
Tubetrion show ja Meet & Greet
Somesta tutun Tubetrion muodostavat Satusetä, Juhoflow ja Tiia Weckström. Show ja Meet & Greet tuovat tapahtumaan vuorovaikutteista energiaa ja mahdollisuuden tavata tekijät.
Aktiviteettialueet ja Mini Piipoo legonäyttely
Lapsimessujen aktiviteettialueella on runsaasti tekemistä perheen pienimmille. Pomppulinnamaailma ja Lasten liikennekaupunki tarjoavat elämyksiä, ja Mini Piipoo legoalueella lapset pääsevät rakentamaan ja kokeilemaan legoja luovasti – paikka, joka innostaa kädentaitoihin ja yhteiseen tekemiseen.
Harrastamisen ja rakentamisen alue Ihmeellinen Pieni Maailma esittelee pienoismalleja, legoja ja nukkekoteja, innostaen ja aktivoiden kävijöitä pienoismallien pariin.
Lapsimessut tarjoaa ohjelmaa kaikille ikäryhmille, ja samalla lipulla pääsee myös Lemmikkimessuille (la-su) ja Ruokamessuille – kokonaisuus muodostaa kevään hauskimman viikonlopun.
Lapsimessut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 24.–26.4.2026 samaan aikaan Ruokamessujen kanssa. Lemmikkimessut 25.–26.4.2026 |www.lapsimessut.fi | #lapsimessut | fb+ ig: @lapsimessut I www.lemmikkitapahtuma.fi I #LemmikkimessutHelsinki I Fb: @LemmikkimessutHelsinki
Median edustajat voivat akkreditoitua tapahtumaan uutishuoneessa www.messukeskus.com/uutishuone. Vaikuttajat voivat hakea vaikuttajapassien viimeistään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa.
Liput ennakkoon edullisemmin http://shop.messukeskus.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Ekholm-TalasBrand Marketing & Communications Specialist
tapahtumat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Messukeskus toi vuonna 2024 pääkaupunkiseudulle 245 miljoonan euron tulovirran ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 3335 henkilötyövuotta. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus
Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. In 2024, the events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre brought in a revenue stream of 245 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 3,335 full-time jobs. The premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and the hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. | Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Messukeskus
Sähkö–Electricity -ammattitapahtuma ensi avauksella Pohjois-Euroopan suurimpien joukkoon17.4.2026 17:43:48 EEST | Tiedote
Kansainvälinen Sähkö–Electricity 26 houkutteli Helsinkiin vaikuttavan määrän, lähes 14 500 sähköalan ammattilaisia ympäri Suomea ja ulkomailta. Tapahtumassa oli yhteensä 319 näytteilleasettajaa ja se järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 15.–17.4.2026 ensimmäistä kertaa.
Pulp & Beyond toi kansainvälisen metsäteollisuuden Helsinkiin17.4.2026 13:56:52 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden kansainvälinen ammattitapahtuma ja konferenssi Pulp & Beyond 2026 järjestettiin 14.–17. huhtikuuta Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuma keräsi yhdessä kemian- ja bioalan ChemBio Finlandin ja kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forumin kanssa yli 8 400 kävijää ja 257 näytteilleasettajaa.
Pulp & Beyond 2026 Start-up Competition won by Woamy15.4.2026 18:16:42 EEST | Tiedote
The Pulp & Beyond Forest Bioeconomy Start-up Competition brings forth new and significant solutions in the field of forest bioeconomy. The winner of the 2026 competition is Woamy, which has developed recyclable cellulose-based biofoams to replace plastic foams in protective packaging.
Solar Foods Oyj palkittiin Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnolla15.4.2026 12:12:13 EEST | Tiedote
Solar Foods Oyj palkittiin Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinnolla. Palkinto luovutettiin keskiviikkona 15.4.2026 ChemBio Finland 2026-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.
Kemian Seurojen palkinto Nesteen teknologia- ja innovaatiojohtaja, tekniikan tohtori, MBA Lars Peter Lindforsille15.4.2026 12:09:35 EEST | Tiedote
Kemian Päivien Säätiön hallitus on myöntänyt vuoden 2026 Kemian Seurojen palkinnon teknologia- ja innovaatiojohtaja, tekniikan tohtori Lars Peter Lindforsille, Neste Oyj:stä hänen suurista ansioistaan uusiutuvien liikennepolttoaineiden kehityksen johtajana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme