Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Monivuotinen EU-budjetti: Suomi voi kotiuttaa jopa 14 miljardia euroa tulevasta kilpailukykyrahastosta

26.2.2026 15:00:00 EET | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote

Jaa

Komissio esittää ennennäkemättömän vahvaa rahoitusta eurooppalaisten innovaatioiden kaupallistamisvaiheeseen. EK:n arvion mukaan uusi kilpailukykyrahasto voisi tarjota Suomelle jopa 14 miljardin euron verran tuotekehitys- ja investointirahoitusta vuosina 2028 - 2034. Edellytyksenä kuitenkin on, että rahastolle ehdotettu koko toteutuu ja rahoitusta kanavoidaan avoimen kilpailun perusteella parhaille hankkeille. 

EU:n tulevan monivuotisen rahoituskehyksen valmistelu etenee (MFF, Multiannual Financial Framework 2028–2034). Komission esityksen mukaan lähes neljäsosa eli 451 miljardia euroa koko MFF-budjetista käytettäisiin avainaloilla tapahtuvaan tutkimukseen, innovaatiotoimintaan, tuotekehitykseen sekä teolliseen skaalaukseen ja tuotantoinvestointeihin. Tätä rahoitusta kanavoitaisiin uuden kilpailukykyrahaston sekä sen alle kuuluvan Horisontti Eurooppa -ohjelman kautta. Myös EU:n nykyinen Innovaatiorahasto liitettäisiin saman sateenvarjon alle.

Tulevan MFF-kauden isot hyödyntämismahdollisuudet liittyvät Suomen talouskasvun kannalta nimenomaan uuteen kilpailukykyrahastoon, arvioi EK:n johtava asiantuntija Joanna Tikkanen:

”Koskaan aiemmin EU:ssa ei ole esitetty näin merkittäviä panostuksia tuotekehityksen ratkaisevaan kaupallistamisvaiheeseen. Juuri tätä uutta rahoituselementtiä tarvitaan, jotta pystytään estämään eurooppalaisten innovaatioiden karkaaminen valtamerten taakse.”

Suomen potentiaali perustuu siihen, että yrityksemme ovat vahvoilla juuri niillä aloilla, joita komissio haluaa kilpailukykyrahastossa priorisoida: turvallisuus ja puolustus, digitalisaatio ja muut kriittiset teknologiat, puhdas siirtymä ja vähähiilinen teollisuus sekä biotalous.

Suomi voisi päästä yli 7 miljardia euroa plussalle

EK:n arvion mukaan Suomen olisi täysin mahdollista kotiuttaa vuosina 2028 - 2034 noin 3 prosenttia kilpailukykyrahaston ja sen alle kuuluvan Horisontti Euroopan ja Innovaatiorahaston rahoituksesta. Tämä noin 3 prosentin osuus vastaisi 14 miljardia euron arvoista rahoitusta, joka koostuisi muun muassa avustuksista, lainatakauksista ja pääomasijoituksista. Tällöin Suomi olisi yli 7 miljardia euroa plussalla suhteessa omaan maksuosuuteensa rahastossa.

”14 miljardin euron rahoitussaanto edellyttää kuitenkin sitä, että kilpailukykyrahaston euromääräinen taso toteutuu ja että rahoitusta kanavoidaan avoimen kilpailun perusteella parhaille hankkeille”, toteaa Joanna Tikkanen.

Suomalaisyritysten saanto alenisi, mikäli rahoitusta myönnettäisiin muilla kriteereillä – esimerkiksi maakohtaisten kiintiöiden perusteella tai koheesiotyyppisillä kriteereillä. Silloin yrityksemme eivät pystyisi hyötymään rahoitushauissa korkean teknologiaosaamisen kilpailuedusta. EK:n arvion mukaan Suomen saanto voisi siinä tapauksessa laskea karkeasti arvioiden noin 2 prosenttiin, mikä tarkoittaisi 9 miljardin euron tasoa.

Kilpailukykyrahaston todelliset vaikutukset Suomen talouteen ovat kuitenkin huomattavasti laajemmat. Ensinnäkin julkinen rahoitus vivuttaa hankkeisiin aina tehokkaasti myös yksityisiä investointeja. Toisekseen panostukset tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen nostavat investointiastetta, kiihdyttävät talouden uudistumista sekä parantavat pitkän aikavälin tuottavuutta ja työllisyyttä.

EK:n esittämät numeeriset arviot perustuvat kilpailukykyrahaston toteutumiseen 451 miljardin euron tasolla käyvin hinnoin laskettuna ja sisältäen myös Horisontti Eurooppa –ohjelman ja Innovaatiorahaston.

Lisätiedot:
johtava asiantuntija Joanna Tikkanen, puh. 050 528 1281, etunimi.sukunimi@ek.fi, valokuvat

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Satu ToivonenTiedottaja

Yrittäjyys, elinkeinopolitiikka
Energia, ilmasto, liikenne, ympäristö
EU-asiat, Brysselin toimisto
Kauppapolitiikka, kansainvälistyminen
Ukraina, jälleenrakentaminen

Puh:040 821 2097satu.toivonen@ek.fi

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Mediainfo 2.3. - EK käynnistää Resilience Center Finlandin: huoltovarmuudesta Suomen vientikärki19.2.2026 10:46:51 EET | Kutsu

ma 2.3. klo 14.30–15.30 Teams Hyvä toimittaja / toimitus Suomesta on tullut maailmanlaajuinen puheenaihe kriisivarautumisessa ja huoltovarmuudessa. Kiinnostusta herättää sekä Suomen tapa johtaa kokonaisturvallisuutta että täällä kehitetyt käytännön ratkaisut. Samaan aikaan maailman maat – valtiot ja yritykset – kasvattavat panostuksiaan resilienssin vahvistamiseksi. Nyt on Suomen hetki: kootaan huoltovarmuutta ja kriisinkestävyyttä koskeva kaupallinen osaaminen ja tehdään siitä viennin kasvuala. Tervetuloa tutustumaan toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen johdolla valmisteltuun Resilience Center Finlandiin (RCF), joka aloittaa toimintansa 2.3. Palvelumme kokoaa kriisivarautumista koskevan tarjooman yhteen siten, että kansainväliset yleisöt ja potentiaaliset asiakkaat löytävät eri toimialojen ratkaisut ja kärkiyritykset. Tarjoamme ulkomaisille vierailijaryhmille myös ohjelmasuunnittelua ja vierailuopastusta paikan päällä Suomessa. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Huoltovarmuuskeskukse

Vihreän siirtymän investointeja valmistui vuonna 2025 yli 8 miljardilla ja uusia hankkeita tuli vireille 24 miljardilla12.2.2026 10:00:00 EET | Tiedote

Suomessa valmistui viime vuonna yli 8 miljardin euron arvoiset investoinnit vihreään siirtymään, mikä on EK:n dataikkunan seurantahistorian ennätystaso. Hyvä energiajärjestelmä on antanut Suomelle etumatkaa investointiympäristönä, mutta verrokkimaat pyrkivät kuromaan kilpailuetua kiinni omilla mittavilla investointiohjelmillaan. Verokannustimen jatkaminen olisi konkreettinen keino, jolla Suomi vahvistaisi omaa vetovoimaansa. EK:n ylläpitämän dataikkunan mukaan Suomessa on vireillä eri vaiheissa olevia vihreän siirtymän investointihankkeita yli 1250 kappaletta, yhteensä yli 300 miljardin euron arvosta. Luvut kertovat, että hankkeiden eteneminen on ollut vahvaa ja vihreän siirtymän investoinneista on tullut merkittävä talouden ajuri Suomelle, arvioi EK:n johtava asiantuntija Janne Peljo: ”Vuonna 2025 saavutettiin dataikkunan tilastointihistorian ennätystaso, kun yli 8 miljardin euron arvoiset hankkeet valmistuivat. Lukujen taustalta löytyy etenkin maatuulivoima- ja datakeskusinvestointej

KUTSU to 12.2. - EK:n dataikkunan tulosinfo vihreistä investoinneista10.2.2026 14:31:21 EET | Kutsu

MEDIAKUTSU Vihreissä investoinneissa takana ennätysvuosi - kantaako sama tahti vuonna 2026? to 12.2. klo 10–10.45 (Teams) Hyvä toimittaja / toimitus Tervetuloa kuulemaan EK:n dataikkunan vuoden 2025 toteumatietoja sekä arvioita vihreiden investointien jatkonäkymistä. Vuodesta 2025 tuli ennätyksellinen valmistuneiden investointien osalta. Samoin varhaisen vaiheen aihiot kasvoivat hyvin. Sen sijaan puhdasta sähköä käyttävien teollisuushankkeiden osalta katseet uusista investointipäätöksistä siirtyvät vuodelle 2026. Suhdannekuvan parantumisen ja hallituksen tarjoamien investointikannustimien odotetaan edesauttavan sitä, että ison mittakaavan teollisuushankkeista päästäisiin tänä vuonna tekemään sitovampia investointipäätöksiä. Dataikkunan investointilukujen lisäksi julkistamme päivitetyn arvion hankkeiden vaikutuksesta kansantalouden tuotokseen, verotuloihin sekä työllisyyteen. Mediainfossa on äänessä EK:n johtava asiantuntija Janne Peljo ja vihreän kasvun johtaja Ulla Heinonen. Infon mod

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye