SDP Helsingin valtuustoryhmä: Helsingissä on pakko pystyä asumaan Orpon hallituksen toimista huolimatta
26.2.2026 08:00:00 EET | SDP Helsinki | Tiedote
SDP:n valtuustoryhmä jätti valtuuston kokouksessa 25.2. valtuustoaloitteen, jossa vaaditaan Helsinkiä vahvistamaan kohtuuhintaista asumista monin eri keinoin. Kokoomusjohtoisen hallituksen kohtuuhintaiseen asumiseen osuvat toimet vaativat vastatoimia tai edessä ovat hankalat ajat.

Helsingin asuntopolitiikka on historiallisesti ollut menestys. Asumisen hinta on kohonnut muita verrokkikaupunkeja hitaammin ja kaupungin eri alueiden välinen segregaatio on muita eurooppalaisia kaupunkeja pienempää. Taustalla on ollut riittävä rakentamisen määrä ja julkinen ohjaus sekä monipuolinen asuntotuotanto koko Helsingissä. Nyt kuitenkin oikeistohallituksen asuntopolitiikka on tekemässä hallaa Helsingille. Hallitus on ajanut päätöksillään kohtuuhintaisen asuntotuotannon alas.
– Orpon oikeistohallitus on vähentänyt valtion tukemaa asuntotuotantoa, leikannut ARA-kohteiden rahoitusta sekä kiristänyt korkotukilainojen ehtoja painottaen markkinaehtoista rakentamista. Tämä ei tee hyvää kaupunkilaisille, joiden parissa työttömyys ja elinkustannukset kasvavat, moittii SDP Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Elisa Gebhard.
Helsingin asumisen ja maankäytön (AM) ohjelman asettama tavoite vuosittain 8 000 uudesta asunnosta ei rakentamisen aloitustietojen perusteella toteudu lähivuosina. Samanaikaisesti Helsingin vuotuinen väestön kasvu on ollut ennätysmäinen, yli 10 000 uuden asukkaan tasolla. Vähäisen asuntotuotannon luoma puute kohdistuu ensisijaisesti kohtuuhintaisiin perheasuntoihin. Helsinki on ilman omia toimia matkalla kohti asuntokriisiä.
– Helsinki on pieni- ja keskituloiselle kallis paikka asua jo tällä hetkellä. On erittäin tärkeää varmistaa, että Helsingissä työskentelevät pienipalkkaiset työntekijät voivat asua jatkossakin siinä kaupungissa, jossa he työskentelevät, Gebhard sanoo.
Viime aikoina on uutisoitu tyhjillään olevista asunnoista. Helsingissä on rakennettu myös asuntoja, jotka ovat asukkaille joko liian kalliita tai väärän kokoisia, joten kysyntä ja tarjonta eivät kenties kohtaa. Tämä ei kuitenkaan poista asuntopulan ongelmaa.
– Asuntojen koon, sijainnin, hinnan ja vuokratason on vastattava asukkaiden tarpeita. Helsinki kasvaa yli 10 000 asukkaan vuosivauhdilla. Ilman kaavoittamista ja uusien asuntojen rakentamista täällä ei yksinkertaisesti ole tulevaisuuden tulijoille asuntoja ja syntyy niukkuutta. Asuntokannan laajeneminen on pitkäaikaista työtä, ja se on aloitettava nyt, Gebhard toteaa.
Jos valtio ei tee, Helsingin on tehtävä
Sosialidemokraatit ovat sitoutuneet siihen, että Helsinki jatkaa kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista kaupungin omalla takauksella. Me haluamme myös turvata niin asumisoikeusasuntotuotannon jatkumisen kuin myös opiskelija- ja senioriasuntojen rakentumisen Helsingissä.
– Helsinkiä odottaa segregaation paheneminen sekä asuntokriisi, mikäli kasvavan väestön asettamaan asuntotarpeeseen ei vastata. Me SDP:ssä haluamme vastata tähän tarpeeseen, Elisa Gebhard kertoo.
Rakennusala on edelleen horroksessa, ja valtiontalouden sekä talouskasvun kannalta olisi myös tärkeää saada se liikkeelle. Valtuustoaloitteessaan SDP:n valtuustoryhmä esittää, että:
-
Helsingin kaupunki käynnistää tuettujen asumisoikeus- ja vuokra-asuntojen rakentamisen AM-ohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi samalla kun ylläpidetään nykyistä asuntokantaa.
-
Helsingin kaupunki luo pikaisesti uuden tarveharkintaisen, erityisesti lapsiperheille kohdistetun kohtuuhintaisen omistusasuntotuotannon mallin.
-
Kohtuuhintainen vuokra-asuminen turvataan tarvittaessa tontinvuokria alentamalla.
-
Seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL)-sopimusten laatimista jatketaan ja siihen liittyvää seudullisen asuntopolitiikan yhteistyötä kehitetään. Sopimuksiin pitää palauttaa sekoittavan asuntotuotannon rooli.
-
Kohtuuhintaisia ARA-asuntoja on rakennettava hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle.
Orpon oikeistohallituksen tekemättömyys aiheuttaa painetta Helsingille.
Kun Orpon hallitus ei tee, Helsingin on tehtävä. Sijoitus kohtuuhintaiseen asumiseen ja segregaation torjuntaan on sijoitus tulevaisuuteen, Gebhard sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elisa GebhardSDP Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja
Puh:+358505751723elisa.gebhard@gmail.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Helsinki
SDP:n Laisaari ja Heinäluoma: Lapsiperheiden Helsinkiin toivomat pientaloalueet vähentävät toimivasti asuinalueiden segregaatiota18.6.2026 07:31:39 EEST | Tiedote
Helsinki edistää tämän valtuustokauden aikana pientalorakentamisen mahdollisuuksia SDP:n esityksestä. Ensimmäiset päätökset pientalotonttien tarjonnan lisäämiseksi tehtiin tiistaina 16.6. kaupunkiympäristölautakunnassa. Pientaloalueilla on aiemmin torjuttu toimivasti segregaatiota esimerkiksi Myllypurossa.
Metsälän lumenvastaanottopaikka palautui valmisteluun SDP:n esityksestä – Keskuspuiston puut säästettävä ja lumensulatuksessa tutkittava uusia innovaatioita16.6.2026 17:37:19 EEST | Tiedote
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli tiistaina 16.6. uutta lumenvastaanottopaikkaa Metsälän alueelle. SDP esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Tavoitteena on rajata toiminta nykyiselle hiekkakentälle, jotta puita ei tarvitse kaataa, sekä etsiä yhä aktiivisemmin korvaavia paikkoja Länsi-Helsingistä. Apulaispormestari Johanna Laisaari väläyttää myös datakeskuksien potentiaalia lumien sulattamisessa.
SDP Helsinki nimesi ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa – tavoitteena Helsingin herruus12.6.2026 20:12:06 EEST | Tiedote
Helsingin sosialidemokraattien ylimääräinen piirikokous nimesi tänään 11 ehdokasta vuoden 2027 eduskuntavaaleihin. SDP:n tavoite on voittaa eduskuntavaalit Suomessa ja olla Helsingin vaalipiirin suurin puolue.
SDP:n Elisa Gebhard: Kokoomukselle julkinen raha ei maksa, kunhan se käytetään autotunneleihin11.6.2026 16:25:14 EEST | Tiedote
SDP Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Elisa Gebhard ihmettelee kokoomuksen ulostuloja, joissa kyseenalaistetaan vasta avatun Kruunuvuorensillan tarpeellisuus sen myötä, kun kaupunkiympäristölautakunta päätti säästää Stansvikinkallion itäosan arvokkaan sydänmetsän rakentamiselta.
SDP:n apulaispormestari Laisaari: Emme tue lisälohkaisuja Stansvikistä kerrostaloille5.6.2026 08:49:20 EEST | Tiedote
Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee taas tiistaina 9.6. Stansvikinkallion itäosan kaavaehdotusta. Kaavassa alueelle tulisi kuusi kerrostaloa. SDP Helsingin lautakuntaryhmä vastustaa rakentamista ja tulee esittämään Laisaaren johdolla asian palauttamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme