Assin asiakasopastukseen noin 40 vapaaehtoista – opastajan tunnistaa Assi-asusta
26.2.2026 08:14:10 EET | Oma Häme | Tiedote
Vapaaehtoiset antavat tarvittaessa henkilökohtaista ohjausta Assissa.

Ahveniston uusi sairaala Assi saa tuekseen noin 40 vapaaehtoista eri yhdistysten kautta. Vapaaehtoiset ovat perehtyneet tiloihin materiaalin ja tutustumiskäynnin aikana, jonka jälkeen he toimivat Assissa asiakkaiden opastuksen ja ohjauksen tukena.
Vapaaehtoisten rooli on tärkeä osa uuden sairaalan asiakaskokemusta. He auttavat asiakkaita löytämään oikeat tilat, opastavat sairaalaympäristössä tarjoten näin tarvittaessa inhimillistä tukea tilanteissa, joissa uusi ympäristö voi tuntua jännittävältä tai kuormittavalta.
Opastajan tunnistaa valkoisesta liivistä tai lilasta huivista, jossa on Assin logo. Asu tekee vapaaehtoisista helposti lähestyttäviä ja selkeästi tunnistettavia sairaalan aulatiloissa. – Haluamme, että Assiin on helppo tulla. Vapaaehtoiset ovat mukana varmistamassa, että jokainen asiakas saa tarvittaessa henkilökohtaista ohjausta ja lämpimän vastaanoton, kertoo Sanna Mäkynen.
Vapaaehtoiset tulevat mukaan useiden eri yhdistysten kautta. Yhteistyö vahvistaa alueellista kumppanuutta ja tuo sairaalaan arvokasta yhteisöllisyyttä.
Vapaaehtoiset eivät osallistu hoitotyöhön tai palveluneuvontaan, vaan heidän tehtävänsä keskittyy asiakkaiden opastamiseen ja arjen sujuvoittamiseen sairaalaympäristössä. – Uusi sairaala on monelle iso ja vieras kokonaisuus. Ystävällinen opastus heti ovella voi tehdä koko käynnistä rauhallisemman, Sanna Mäkynen sanoo.
Opastustoiminnan käynnistymisvaiheessa myös kehittämispalvelujen asiantuntijat ovat mukana tukemassa opastusta viikoilla 10 ja 11.
Yhteisöllisyys osana Assin toimintaa
Assissa halutaan rakentaa sairaalaa, jossa inhimillisyys ja sujuvuus kulkevat rinnakkain. Vapaaehtoistoiminta on yksi konkreettinen tapa vahvistaa tätä tavoitetta. Yhdistysten ja vapaaehtoisten mukanaolo kertoo vahvasta alueellisesta sitoutumisesta ja halusta olla mukana rakentamassa uutta sairaalaa yhdessä.
Yhteyshenkilöt
Sanna Mäkynenasiakaspalvelun erityisasiantuntija
Puh:040 662 8941sanna.makynen@omahame.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Assiin muutto puhutti Kumppanuustalolla – arki ja palvelukokemus keskustelussa26.2.2026 08:17:08 EET | Tiedote
Assiin muutto puhutti Kumppanuustalon Pysäkkihetkessä – keskustelua arjen sujuvuudesta ja palvelukokemuksesta.
Keltaiset hupparit varmistavat sujuvan alun – Assin ICT-tuki mukana sairaalan muutossa26.2.2026 08:11:51 EET | Tiedote
ICT-tukihenkilöt liikkuvat yksiköissä muuton aikana ja auttavat henkilöstöä arjen teknisissä kysymyksissä.
Liukkaat kelit ja Assin muutto koettelevat päivystystä – varovaisuudella ehkäistään ruuhkia25.2.2026 14:22:52 EET | Tiedote
Kanta-Hämeen keskussairaala varoittaa Assi-sairaalan muuton ja liukkaiden kelien vaikutuksista päivystykseen. Potilasvirrat saattavat hidastua ja odotusajat pidentyä. Varovaisuus liukkailla vähentää tapaturmia. Suositellaan liukuesteiden käyttöä, ympäristön tarkkailua ja liikkumisen suunnittelua. Päivystys palvelee kiireellisissä tilanteissa ympäri vuorokauden.
Mäkikujan perhetukikeskuksesta tulee erityistason lastensuojeluyksikkö20.2.2026 14:57:18 EET | Tiedote
Muutos vahvistaa Oma Hämeen lastensuojelupalveluita.
Ikä Iloiten -hanke jalkautui miesten pariin Janakkalassa – kohtaamisista arvokasta tietoa palvelujen kehittämiseen20.2.2026 10:55:25 EET | Artikkeli
Hanke pyrkii tavoittamaan palvelujen ulkopuolella olevia iäkkäitä ihmisiä siellä, missä he ovat. THL pitää lähestymistapaa raikkaana ja merkityksellisenä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme