Kolmannes ansiopäivärahan saajista jo porrastuksen piirissä – enimmäisajan täyttäneiden määrä kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa
27.2.2026 07:45:51 EET | Avoin työttömyyskassa, A-kassa | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan tilastojen mukaan sekä porrastetun ansiopäivärahan piirissä olevien että enimmäismaksuajan täyttäneiden jäsenten määrä on kasvanut selvästi. Kehitykseen vaikuttavat osaltaan porrastusjärjestelmän voimaantulo ja se, että uusi lainsäädäntö on vähitellen tullut yhä useamman jäsenen kohdalla sovellettavaksi. Lisäksi työssäoloehdon pidentyminen 6 kuukaudesta 12 kuukauteen vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti oikeus uuteen ansiopäivärahajaksoon voi täyttyä.

Kuukausitasolla tarkasteltuna vuonna 2023 enimmäisaika täyttyi keskimäärin 237 jäsenellä kuukaudessa. Vuonna 2024 vastaava keskiarvo oli 296 jäsentä ja vuonna 2025 jo 434 jäsentä kuukaudessa. Tammikuussa 2026 enimmäisajan täytti 509 jäsentä, mikä viittaa noususuunnan jatkuvan.
Yhä useampi on porrastetun päivärahan piirissä
Ansiopäivärahan porrastus tuli voimaan syyskuussa 2024 ja sen vaikutukset alkoivat näkyä A-kassan jäsenille seuraavan vuoden puolella. Porrastus tarkoittaa, että päivärahan määrä alenee kahdessa vaiheessa työttömyyden pitkittyessä.
Vuonna 2025:
- 20 prosentilla porrastettua ansiopäivärahaa sai 18 % kaikista saajista
- 25 prosentilla porrastettua ansiopäivärahaa sai 3 % kaikista saajista
Tammikuussa 2026 porrastuksen piirissä oli jo 32 % ansiopäivärahan saajista:
- 20 prosentilla porrastettua ansiopäivärahaa sai 26 % kaikista saajista
- 25 prosentilla porrastettua ansiopäivärahaa sai 6 % kaikista saajista
Enimmäisajan täyttäneiden osuus on lähes kaksinkertaistunut
Enimmäisajan täyttäneiden osuus kaikista ansiopäivärahan saajista on noussut selvästi. Vuonna 2025 enimmäisajan täytti yhteensä 5 203 jäsentä. Vuonna 2024 vastaava luku oli 3 546 ja vuonna 2023 yhteensä 2 840. Kasvu on ollut merkittävää kahden viime vuoden aikana.
Samanaikaisesti ansiopäivärahan saajien kokonaismäärä on laskenut vuoden 2024 korkeista lukemista, mutta pitkäkestoisen työttömyyden osuus on kasvanut.
Mitä enimmäisaika tarkoittaa?
Ansiopäivärahaa voi saada enintään 300, 400 tai 500 päivää. Tätä kutsutaan enimmäisajaksi tai enimmäismaksuajaksi. Enimmäismaksuaika riippuu työhistorian pituudesta ja hakijan iästä. Kun maksuaika on täynnä, ansiopäivärahaoikeus ja ansiopäivärahan maksaminen päättyvät. Jos työttömyys edelleen jatkuu, voi etuuksia hakea Kelasta.
Pitkittyvä työttömyys vaatii ratkaisuja
Petteri Orpon hallituksen tavoitteena ansiopäivärahan porrastamisessa on ollut kannustaa nopeampaan työllistymiseen ja lyhentää työttömyysjaksoja. A-kassan tilastot osoittavat kuitenkin, että monen jäsenen kohdalla työttömyys on jatkunut pitkään.
A-kassa seuraa kehitystä tiiviisti. Pitkittyvä työttömyys lisää taloudellista epävarmuutta ja korostaa tarvetta toimiville työllisyyspalveluille sekä työmarkkinoiden kohtaannon parantamiselle.
A-kassan perustehtävänä on maksaa jäsenilleen työttömyyskassan toimialaan kuuluvat etuudet. Tämän rinnalla tarjoamme kaikille jäsenillemme työllisyyspalveluita. Erityisesti pitkittyvässä työttömyystilanteessa A-kassan TyöllisyysApuri tarjoaa konkreettista tukea työnhakuun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi ÄijäläEtuusjohtaja, Avoin työttömyyskassa A-kassa
Puh:040 922 7089paivi.aijala@a-kassa.fiKuvat

Linkit
Lisätietoa julkaisijasta
Avoin työttömyyskassa A-kassa on kaikille palkansaajille avoin, yleinen työttömyyskassa. A-kassa on yksi Suomen suurimmista työttömyyskassoista. Yhdessä ammattiliittojen kanssa A-kassa muodostaa jäsenilleen vankan turvan työelämän eri käänteisiin. Ammattiliitot antavat turvaa työelämään, me A-kassassa työttömyyden varalta. Valtaosa jäsenistämme kuuluu kassan lisäksi myös ammattiliittoon.
Työttömyyskassa maksaa jäsenilleen ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, liikkuvuusavustusta ja muutosturvarahaa. A-kassa tukee jäseniään myös työllisyyspalveluilla, jotka helpottavat työnhakua ja nopeuttavat uudelleentyöllistymistä.
Keskustoimistomme sijaitsee Helsingissä.
Olemme monialainen työttömyysturvan asiantuntija. Monta työtä, monta alaa – yksi työttömyyskassa!
A-kassa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avoin työttömyyskassa, A-kassa
Ansiopäivärahan saajien määrä kääntyi syyskuun alussa nousuun – jo yli puolet saa porrastettua ansiopäivärahaa17.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassa A-kassan syyskuun puolivälin tilastoissa ansiopäivärahan saajien määrä on kääntynyt kasvuun. Syyskuun puolivälissä ansiopäivärahaa oli saanut 10 580 henkilöä, mikä on 15 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan elokuussa. Samaan aikaan pitkittynyt työttömyys näkyy yhä useamman toimeentulossa. Elokuussa jo 54,2 prosenttia ansiopäivärahan saajista sai porrastettua päivärahaa. Elokuussa myös ansiopäivärahan enimmäisaika täyttyi yhä useammalla hakijalla.
Apurahalla voi työskennellä ja saada ansiopäivärahaa – neljän kuukauden sääntö voi tulla monelle yllätyksenä10.9.2026 06:47:00 EEST | Tiedote
Apurahatyöskentely ei automaattisesti estä ansiopäivärahan saamista. Jos apurahatyöskentelyn aloittaa työttömänä, ansiopäivärahaa voi saada ensimmäisten neljän kuukauden ajan ilman, että työvoimaviranomainen arvioi työskentelyn pää- tai sivutoimisuutta. Aihe herättää A-kassan jäsenissä tasaisesti kysymyksiä ja monelle tulee yllätyksenä, ettei apurahan saaminen tarkoita ansiopäivärahan välitöntä päättymistä.
Joka kolmas A-kassan hakemus liittyy osa-aikatyöhön – työn vastaanottaminen kannattaa edelleen3.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Osa-aikatyö on monelle työttömälle merkittävä osa arkea. Avoimen työttömyyskassan A-kassan tilastojen mukaan kesäkuussa 2026 soviteltua ansiopäivärahaa sai 2 895 jäsentä, mikä vastaa 17,5 prosenttia kaikista ansiopäivärahan saajista. Samalla peräti 33 prosenttia kaikista A-kassaan saapuneista ansiopäivärahahakemuksista oli sovitellun päivärahan hakemuksia.
Osa-aikatyö ei vapauta työnhausta – moni soviteltua ansiopäivärahaa saava voi yllättyä työnhakuvelvollisuudesta25.8.2026 07:32:58 EEST | Tiedote
Osa-aikatyötä tekevä voi saada palkkansa lisäksi soviteltua ansiopäivärahaa, mutta etuuden saaminen edellyttää yleensä myös työnhaun pitämistä voimassa ja työnhakuvelvollisuuden noudattamista. Vuoden 2026 alusta lähtien työnhakuvelvollisuus on pääsääntöisesti sama myös osa-aikatyötä tekeville kuin kokonaan työttömille työnhakijoille.
A-kassa: Lomautettujen määrä putosi 37 prosenttia – uusien työttömyysjaksojen määrä silti kasvaa18.8.2026 07:49:00 EEST | Tiedote
Avoimen työttömyyskassan A-kassan ansiopäivärahan saajien määrä jatkaa laskuaan elokuussa. Erityisen voimakkaasti ovat vähentyneet lomautukset: elokuun puolivälissä lomautusajan päivärahaa saaneita oli 37 prosenttia vähemmän kuin heinäkuun vastaavassa vaiheessa. Samaan aikaan ensihakemusten määrä on kuitenkin kasvanut, mikä kertoo työmarkkinatilanteen olevan edelleen kaksijakoinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme