RALAn ympäristösertifiointi hyväksyttiin kansainväliseen ympäristöluokitukseen ensimmäistä kertaa Suomessa
27.2.2026 08:48:18 EET | Rakentamisen Laatu RALA ry | Tiedote
RALA-ympäristösertifioinnin hyväksyminen osaksi kansainvälistä BREEAM-luokitusta on merkittävä osoitus RALAn työstä kestävämmän rakentamisen edistämiseksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun suomalainen sertifikaatti tunnustetaan kansainvälisesti ISO-standardia vastaavana.

Rakentamisen Laatu RALA ry:n ympäristösertifiointi on hyväksytty kansainväliseen Building Research Establishment Environmental Assessment Method (BREEAM) -ympäristöluokitusjärjestelmään ISO 14001 -standardia vastaavana sertifiointina. Tämä tarkoittaa, että kun hankkeen vastuullisella urakoitsijalla on RALA-sertifioitu ympäristöjärjestelmä, siitä on BREEAM-hyväksyntää tavoittelevalle rakennushankkeelle etua vastaavasti kuin ISO 14001 -sertifioinnista.
Rakennetun ympäristön BREEAM pohjautuu yhteiseen eurooppalaiseen normistoon ja on käytetyin rakentamisen ympäristöluokitusjärjestelmä Suomessa ja Euroopassa. Suomessa BREEAM-sertifioituja rakennuksia on noin 200.
"Ympäristösertifiointimme hyväksyminen kansainvälisesti merkittävään BREEAM-luokitukseen on tunnustus RALAn pitkäjänteiselle työlle. Olemme onnistuneet kehittämään ympäristösertifikaatista kansainvälisestikin tunnistetun sertifioinnin", RALAn asiantuntija Harri Ajomaa sanoo.
RALA-ympäristösertifiointi todentaa yrityksen ympäristöjärjestelmän toimivuutta ja jatkuvaa kehittämistä. Se on rakennettu ISO 14001 -järjestelmän pohjalta vastaamaan erityisesti suomalaisen rakennusalan erityistarpeita. RALA-ympäristösertifioituja yrityksiä on jo yli sata.
Hyväksyntä tuo arvoa suomalaiselle rakennusalalle
BREEAM-luokitustaso määräytyy sertifioinnissa saavutettujen pisteiden perusteella. Uudisrakennukset luokitellaan viiteen tasoon: Pass, Good, Very Good, Excellent ja Outstanding. Suomessa yleisimmät tasot ovat Very Good ja Excellent.
"Vaatimukset BREEAM:ssa ovat kovat, erityisesti korkeimpien sertifiointitasojen osalta. Nyt urakoitsijan RALA-ympäristösertifioinnista on mahdollista saada arvokas piste BREEAM v6- ja v7 -arviointiohjelmissa", Ajomaa kertoo.
Ympäristösertifioinnin hyväksyminen BREEAM:iin vahvistaa RALAn työtä suomalaisen rakentamisen laadun, yhteistyön ja terveen kilpailun edistämiseksi.
Ympäristösertifikaateilla on merkitystä myös rakennusalan elinvoimaisuuteen. Ne ovat rakennuttajille tärkeitä rahoituksen saamisessa, mutta myös jälleenmyynnissä, koska laadukkaasti ja kestävästi rakennetut kiinteistöt säilyttävät jälleenmyyntiarvonsa.
Sertifioinnit vauhdittavat myös muutosta kohti vähäpäästöisempää rakentamista, johon myös Suomen vuonna 2025 voimaan astunut uusi rakentamislaki ja sen säännökset ohjaavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Holmströmtoimitusjohtaja
Puh:040 826 6703johanna.holmstrom@rala.fiKuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Rakentamisen Laatu RALA ry on puolueeton asiantuntijaorganisaatio, joka edistää rakentamisalan yhteistä muutosta vastuullisuudessa, alan kulttuurissa ja kestävässä kasvussa. RALA auttaa kiinteistö- ja rakentamisalan yrityksiä osoittamaan ja kehittämään laadukasta toimintaansa sekä tilaajia löytämään luottokumppaneita.
RALA kerää tietoa rakennusalan yrityksistä, arvioi niiden toimintatapoja sekä kertoo yritysten laaduntuottokyvystä ja toiminnan tasosta niin tilaajille, alan yrityksille kuin rakennetun ympäristön käyttäjillekin. Palvelumme – RALA-pätevyys, RALA-laatusertifikaatti, RALA-ympäristösertifikaatti, RALA-turvallisuussertifikaatti, RALA-kosteudenhallintasertifikaatti, RALA-palaute ja Kuivaketju10 – parantavat suomalaisen rakentamisen laatua, yhteistyötä ja terveen kilpailun edellytyksiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rakentamisen Laatu RALA ry
Vuoden 2025 RALA-laatupalkinto Consti Oyj:lle25.10.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 RALA-laatupalkinto myönnettiin Consti Oyj:lle tunnustuksena pitkäjänteisestä työstä ihmisten johtamisen ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämiseksi. Palkinto jaettiin perjantaina 24.10.2025 Helsingin Pörssitalolla järjestetyssä Prefekt Day -tapahtumassa.
Kiinteistö- ja rakentamisalalla tarvitaan uudenlaista johtajuutta19.12.2024 08:12:48 EET | Tiedote
Johtaminen on kiinteistö- ja rakentamisalalla keskinkertaista. Johtamishaasteet liittyvät erityisesti yhteistyöhön, johtamisen tunnistamiseen omana tehtävänään sekä inhimillisyyteen. Haasteisiin on kuitenkin myös ratkaisuja ja alan johtamiskulttuuria kehittämällä vaikutamme sekä lukemattomien alalla työskentelevien suomalaisten hyvinvointiin että koko Suomen talouteen.
Historian ensimmäinen RALA-laatupalkinto Insinööritoimisto Leo Maaskolalle26.10.2024 10:17:15 EEST | Tiedote
Rakentamisen Laatu RALA ry alkaa jakaa RALA-laatupalkintoa nostaakseen esiin esimerkillisiä tekoja ja toimintatapoja, jotka edistävät rakentamisen laatua, kulttuuria ja mainetta. Historian ensimmäinen RALA-laatupalkinto jaettiin perjantaina 25.10.2024 Helsingin Pörssitalolla järjestetyssä korjausrakentamisen verkostoitumistapahtuma Prefekt Dayssa. Palkinnon sai Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy.
Ilmastonmuutos haastaa rakentamisen – Suomen ensimmäinen kosteudenhallintasertifikaatti Peabille23.1.2024 10:30:00 EET | Tiedote
Ilmastonmuutos haastaa suomalaista rakentamista. Sään ääri-ilmiöt rasittavat rakennuksia ja voivat aiheuttaa entistä enemmän kosteusvaurioita sekä sisäilmaongelmia. Vaikutukset ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä, koska yli 75 prosenttia kansallisvarallisuudestamme on rakennettua ympäristöä. Rakentamisen Laatu RALA ry on nyt kehittänyt uuden, kokonaisvaltaisen kosteudenhallintasertifikaatin, joka on ensimmäisenä myönnetty Peabille.
RALAn toimitusjohtajaksi Johanna Holmström – uusi toimitusjohtaja haluaa viedä rakentamisen laatua eteenpäin laajalla rintamalla9.11.2023 14:15:20 EET | Tiedote
Rakentamisen Laatu RALA ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Johanna Holmström. Hän aloittaa tehtävässä 1.1.2024. Uusi toimitusjohtaja näkee rakentamisen laadun ulottuvan tekemisen tasolta johtamiseen ja yrityksen arvoihin. Hyvään laatuun pääseminen edellyttää, että tahtotila on kunnossa koko arvoketjussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme