SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Hallituksen viimeinenkin lupaus hautautuu paisuvan velkavuoren alle

26.2.2026 14:18:35 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

-Päivän isoin uutinen on, että pääministeri Petteri Orpon ja valtionvarainministeri Riikka Purran viimeinenkin lupaus ollaan pettämässä. Heidän johdollaan velkasuhde suorastaan räjähtää katosta läpi, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaa Joona Räsänen (sd).

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Valtiovarainministeriö julkaisi tänään oman esityksensä valtiontalouden lähivuosien kehyksiksi ja näkymä on todella synkkä. VM:n mukaan valtiontalouden alijäämä kipuaa keskimäärin lähes 15 miljardiin vuositasolla. Valtiovarainministeri kuvailikin tuoreita lukuja järkyttäviksi.

-Järkyttäviä ne todella ovatkin. Tällaisia velkamällejä ei ole kukaan koskaan aiemmin rohmunnut kansalaisten maksettaviksi, Räsänen parahtaa.

-Näiden lukujen valossa hallituksen on välttämätöntä tehdä toimia julkisen talouden vahvistamiseksi vielä omalla vahtivuorollaan. Helpointa on perua suunnitelmissa oleva yhteisöveron alennus. Tässä tilanteessa on täysin edesvastuutonta tiputtaa rukkaset ja työntää savotta seuraavan hallituksen syliin, Räsänen päättää. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Karlsson huolissaan toimeentulotukea tarvitsevien pienyrittäjien ja opiskelijoiden tulevaisuudesta26.2.2026 08:04:00 EET | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Anette Karlsson on käynnistänyt Kansanedustajan kahvipöydässä podcastin, jossa käsitellään ajankohtaisia yhteiskunnallisia päätöksiä ja ilmiöitä. Ensimmäisessä jaksossa Karlsson keskustelee masennuksesta toipuvan someyrittäjän ja neljän lapsen äidin kanssa. Toimeentulotuki on ollut perheelle tärkeä tulonlähde, sillä yritystoiminnan tulot ovat pienimuotoiset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye