Valour

Bitcoinilla tuttu kaava puoliintumisen jälkeen

27.2.2026 07:00:00 EET | Valour | Tiedote

Jaa

Bitcoin on menettänyt jalansijaansa markkinoilla viime kuukausina, mutta nykyinen markkinatilanne noudattaa tuttua kaavaa verrattuna aiempiin puoliintumissykleihin. Valourin Johanna Belitzin mukaan voi kestää vielä 8–10 kuukautta ennen kuin nelivuotisen syklin seuraava vaihe alkaa.

Johanna Belitz on pörssilistattuja krypto-ETP-tuotteita liikkeelle laskevan Valourin Pohjoismaiden-johtaja.
Johanna Belitzin mukaan voi kestää vielä 8–10 kuukautta ennen kuin bitcoinin laskusykli päättyy. Valour

Bitcoin on menettänyt jalansijaansa markkinoilla viime kuukausina – mutta jos katsotaan historiallisesta näkökulmasta, niin kehitys ei ole ollut kovin dramaattista. 

Valour on yhdessä Reflexivity Researchin kanssa analysoinut 5 500 päivittäistä datapistettä vuodesta 2011 lähtien. Heidän mukaansa nykyinen markkinavaihe noudattaa lähes säännönmukaista kaavaa verrattuna aiempiin puoliintumissykleihin.

Puoliintumiset, jotka tapahtuvat noin neljän vuoden välein ja ovat ennalta määrättyjä bitcoinin koodissa, tarkoittavat, että uusien bitcoinien määrä vähenee. Tämä yleensä laukaisee pidemmän nousutrendin ennen kuin markkinat siirtyvät korjausliikkeeseen. 

Neljän vuoden syklit

Vuosien 2016 ja 2020 puoliintumisten jälkeen hinta nousi 17–18 kuukautta, ennen kuin laski 40–70 prosenttia. Laskuja seurasivat noin vuoden kestäneet laskumarkkinat. Vuonna 2024 puoliintuminen tapahtui huhtikuun lopussa. Sen jälkeen bitcoin nousi lokakuuhun 2025 asti, yhteensä noin 19 kuukautta. Nyt lasku on jatkunut neljä kuukautta, ja Valour uskoo, että tähänastiset muutokset ovat täysin linjassa aiempien syklien kanssa.

– Jokainen merkittävä liike on helppo tulkita joksikin uudeksi, mutta jos katsomme taaksepäin, tunnistamme selkeän kaavan. Tämäkin sykli noudattaa samaa rakennetta kuin kaksi edellistä, sanoo Johanna Belitz, Valourin Pohjoismaiden johtaja.

Markkinoihin kohdistuva paine voi tuntua sijoittajille kovalta, mutta Belitzin mukaan laskun laajuus tai nopeus ei ole epätavallista.

– Aivan kuten ennenkin, näemme pitkän nousun jälkeen konsolidaatiojakson. Ero tänään on siinä, että markkinat ovat kypsemmät, institutionaalisten toimijoiden osallistuminen on suurempaa ja volatiliteetti hallitumpaa.

Lasku voi kestää vielä 8–10 kuukautta

Valourin mukaan kryptomarkkinat ovat ammattimaistuneet selvästi viime vuosina. Institutionaaliset toimijat ajavat yhä enemmän volyymeja, mikä on tehnyt hintaliikkeistä jäsennellympiä ja enemmän makrotaloudellisiin tekijöihin sidottuja kuin ennen.

Samalla Belitz korostaa, että sijoittajat keskittyvät usein väärään asiaan.

– Ei kannata kysellä, tuleeko korjausliike, vaan miten toimia, kun se tulee. Historiallisesti houkuttelevimmat pitkän aikavälin sijoitukset ovat syntyneet juuri silloin, kun markkinatunnelma on ollut heikoimmillaan.

Jos kaava toistuu, lasku voi kestää vielä kahdeksasta kymmeneen kuukautta ennen kuin nelivuotisen syklin seuraava vaihe alkaa. Mutta Valourin mukaan johtopäätös on jo selvä: markkinat ovat täsmälleen siinä tilanteessa, missä ne ovat yleensä tähän aikaan puoliintumisen jälkeen.

– Näemme kypsyvän markkinan, emme romahdusta. Syklit ovat osa bitcoinin DNA:ta. Tärkeintä on ymmärtää ne, ei pelätä niitä, sanoo Johanna Belitz.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Johanna Belitz on pörssilistattuja krypto-ETP-tuotteita liikkeelle laskevan Valourin Pohjoismaiden-johtaja.
Johanna Belitzin mukaan voi kestää vielä 8–10 kuukautta ennen kuin bitcoinin laskusykli päättyy.
Valour
Lataa

Valour lyhyesti

Valour Inc. ja Valour Digital Securities Limited (yhdessä Valour) laskevat liikkeelle pörssinoteerattuja krypto-ETP-tuotteita, jotka tarjoavat yksityisille ja institutionaalisille sijoittajille helpon ja turvallisen pääsyn digitaalisiin omaisuuseriin perinteisen pankkitilinsä kautta. Valour kuuluu digitaalisten omaisuuserien hallinnointiyritys DeFi Technologiesiin (CBOE CA: DEFI) (GR: R9B) (Nasdaq: DEFT). Lisätietoja ja uutisia Valourista verkkosivuilta valour.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Valour

Valour laskee liikkeelle vakiovivutettuja Bitcoin- ja Ethereum-ETP-tuotteita18.12.2025 07:55:00 EET | Tiedote

● Uudet vivutetut ETP:t Tukholman Spotlight-pörssissä: Bull Bitcoin X2 Valour ja Bull Ethereum X2 Valour tarjoavat kaksinkertaisen päivittäisen altistuksen BTC:lle ja ETH:lle säännellyssä, pörssinoteeratussa muodossa (ei lompakoita tai marginaalia, 1,9 prosentin hallinnointipalkkio). ● Suunniteltu pohjoismaisille sijoittajille, jotka haluavat laajennetun altistuksen ilman digitaalisia lompakoita tai marginaalitilejä, ja jotka tuntevat härkä- ja karhutyyppiset tuotteet. ● Laajenee spot-tuotteiden ulkopuolelle: Lanseeraus vahvistaa Valourin tuotevalikoimaa strukturoiduilla ja parannetuilla altistustarjoomilla, jotka täydentävät yhtiön monipuolista valikoimaa seuraavan sukupolven kryptoteemoissa.

Valourin sadas ETP listattu Tukholman Spotlight-pörssissä22.10.2025 15:45:00 EEST | Tiedote

100 ETP:tä listattuna: Valour Sky (SKY) SEK ETP (ISIN CH1108681516) on listattu Tukholman Spotlight-pörssissä, ja se on Valourin sadas pörssilistattu tuote Euroopassa. Mikä SKY on: SKY on Sky-ekosysteemin, MakerDAO:n seuraajan, hallintotoken, jota käytetään äänestämään sen stablecoin- ja vakuudellisen lainanantoinfrastruktuurin parametreista ja tiekarttapäätöksistä. ETP tarjoaa sijoittajille säännellyn pääsyn huippuluokan DeFi-hallintovaroihin. Tärkeä virstanpylväs ja alan johtajuus: Tämän listauksen myötä Valour saavuttaa tälle vuodelle asettamansa sadan ETP:n tavoitteen ja ylläpitää maailman laajinta digitaalisten omaisuuserien ETP-valikoimaa tärkeimmillä pörssimarkkinoilla, kuten Spotlightissa, Börse Frankfurtissa, SIX Swiss Exchangessa, Lontoon pörssissä ja Euronextissa Pariisissa ja Amsterdamissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye