Brysselinkone aikoo kaventaa siideritarjontaa Pohjoismaissa – Panimoliitto vaatii tilaa markkinoiden monipuolisuudelle

27.2.2026 08:15:00 EET | Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y. | Tiedote

Jaa

Euroopan komissio valmistelee parhaillaan siiderille EU-tason yhtenäismääritelmiä. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto varoittaa, että suunnitellut tiukat mehupitoisuusrajat vääristäisivät kilpailua.

Siideri juomana ei ole tähän saakka ollut tiukasti määritelty ja siideri-nimen käyttö on seurannut yhteiseurooppalaisia tullikoodeja, joissa on säädelty, millainen juoma siideri voi olla. Niinpä jäsenmaat ovat soveltaneet omia kansallisia käytäntöjään, mikä on mahdollistanut rikkaan ja monipuolisen siiderikulttuurin kehittymisen. 

– ”Oluellakaan ei ole erityisiä määritelmiä ja juoma on sekä säilynyt perinteikkäänä että rinnalle on tullut uusia, moderneja ja miedompia olutjuomia, huomauttaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Lasse Pipinen. 

Nyt EU:ssa valmistelussa oleva ehdotus toisi siiderille tiukan, kolmiportaisen luokittelun, joka perustuisi pelkästään käymistuotteessa käytettyyn mehupitoisuuteen. 

– ”On kohtuutonta yrittää ahtaa kaikki eurooppalaiset siiderit samaan muottiin, joka on kopioitu parin maan vanhoista perinteistä. Siideriä on valmistettu innovatiivisesti ja monipuolisesti eri puolilla maanosaa ja nyt byrokratia uhkaa nielaista tämän luovuuden”, toteaa Pipinen. 

Suunniteltu sääntely asettaisi valmistajat eriarvoiseen asemaan. Jos mehupitoisuudesta tulee ainoa mittari tuotteen juoman siideriksi nimeämiselle, se suosii suoraan niitä maita, joissa tuotantorakenteet on jo valmiiksi rakennettu ehdotettujen mehupitoisuuksien ympärille. 

– ”EU:n mehupakko estää valmistajia vastaamasta kuluttajien todelliseen kysyntään. Jos tämä sanelu menee läpi, suomalaisten rakastamat suosikkijuomat saattavat joutua luopumaan siideri-nimestä vain siksi, etteivät ne mahdu tarpeettomaan, tekniseen laskukaavaan”, Pipinen jatkaa. 

Panimoliiton mukaan lainsäädännön tulisi tukea markkinoiden avoimuutta ja reilua kilpailua sen sijaan, että se kaventaa tarjontaa. Kuluttajat osaavat jo nyt valita itselleen mieluisat tuotteet nykyisten merkintöjen perusteella. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen elinkeinon edunvalvoja. Liitto edustaa yhtä maamme vanhimmista teollisuudenaloista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto r.y.

Alkoholittoman oluen suosio on edelleen nousussa – Panimo ja virvoitusjuomateollisuuden vuosi 202516.1.2026 08:15:00 EET | Tiedote

Vuosi 2025 oli panimoalan tuotteiden kysynnän osalta kasvun pysäyttänyt vuosi. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten tuotteita myytiin yhteensä 846,1 miljoonaa litraa, mikä on lähes sama määrä kuin edellisvuonna (+0,045 %). Sen sijaan lainsäätäjä on pitänyt huolen siitä, että ala on vuonna 2026 turbulentimpi. Verot nousevat, alkoholilainsäädäntöä ollaan muuttamassa ja matkustajatuonti sekä verkkotilaukset ulkomailta kasvavat. Vuoden 2025 aikana juomakategorioiden väillä tapahtui muutoksia. Suurin voittaja oli alkoholiton olut, jonka myynti kasvoi peräti 10 prosenttia. (v.2025 9,3 milj.l) Suurin häviäjä oli alkoholillinen olut, jonka myynti laski 322,8 miljoonasta litrasta 313,4 miljoonaan litraan. Virvoitusjuomien ja vesien kysyntä jatkoi maltillista kasvuaan. Kehitys heijastelee laajempaa eurooppalaista trendiä, jossa kuluttajat suosivat yhä useammin alkoholittomia vaihtoehtoja. – Suomalaisen juomateollisuuden ja sen työpaikkojen näkökulmasta kulutustottumusten muut

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye