Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuusto valitsi edustajiaan
27.2.2026 08:30:27 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan nuorisovaltuusto kokoontui Pohteen nimikkokokoukseen maanantaina 23.2.2026. Kokousta johti nuorisovaltuuston puheenjohtaja Matilda Alanen Muhokselta. Päätösten lisäksi valtuutetut kertoivat terveisiä eri lautakunnista.

Kokouksessa nuorisovaltuutetut kuulivat Pohjois-Pohjanmaan lasten ja nuorten hyvän kasvun visiosta 2030, jota esitteli toimialuejohtaja Leena Mämmi-Laukka Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta Pohteelta. Nuorisovaltuuston jäsenet osallistettiin kertomaan mielipiteitään visiosta ja antamaan parannusehdotuksia esiin nousseisiin huoliin.
Nuorisovaltuutetut pääsivät kuulemaan kansainvälisestä Barentsin alueen nuortenneuvostosta Barents Regional Youth Council (BRYC), johon valitaan edustajia Norjasta, Suomesta ja Ruotsista. Toimintaa esittelivät BRYC hallituksen jäsenet Ole Martin Melbøe Nygård ja Pauliina Hietala. Samalla nuorisovaltuusto valitsi edustajakseen Barentsin alueen nuorisoneuvostoon ajalle 1.6.2026-31.5.2027 Panu Klasilan Merijärveltä ja varaedustajakseen Jere Viinamäen Iistä.
Nuorisovaltuustolta ideoita viihtyvyyteen
Lastenklinikoiden kummien avustuksista Pohteella nuorisovaltuutetut kuulivat palvelualuejohtaja Jarmo Salolta, palvelupäällikkö Mari Sipilältä sekä kummikamu ja sairaalaklovni Kimmo Hirvenmäeltä. Salo haastoi nuorisovaltuutetut ideoimaan, miten voitaisiin lisätä lasten ja nuorten viihtyvyyttä osastolla. Valtuutettujen kertomat ideat toimenpiteistä ja mahdollisista vierailijoista saivat Pohteen edustajilta kiitosta.
Päätösasioina käsittelyssä olivat Nuorisovaltuuston toimintakertomus vuodelta 2025 ja Nuorisovaltuuston toiminta- ja viestintäsuunnitelma vuodelle 2026. Valtuusto myös nimesi ja valitsi edustajakseen alueellisen opiskeluhuollon yhteistyöryhmään Siiri Ukonsaari Pyhäjoelta.
Nuorisovaltuusto valitsi edustajaksi ja varaedustajaksi maakunnalliseen LAPE-ryhmään Matilda Alasen ja varajäseneksi Otto Sorosen.
Huhtikuussa pidettävään Pohjois-Pohjanmaan hyte-neuvotteluun valtuusto valitsi edustajakseen Jere Viinamäen ja varaedustajaksi Otto Sorosen. Viinamäki ja Soronen valittiin myös Pohjois-Pohjanmaan maakunnan ilmastotyön neuvottelukuntaan samoilla titteleillä.
Edustajia myös Brysseliin
Kaatuneitten omaisten tilaisuuteen 12.9.2026 nuorisovaltuusto valitsi edustajakseen Matilda Alasen ja Heljä Töllin Rauhan viestin vastaanottajaksi.
Valtuusto valitsi Sara Suvannon, Iita Kaupin ja Matilda Alasen vastaamaan PopNuvan toiminnan viestimisestä Instagram-tilillä yhdessä osallisuuskoordinaattorin kanssa.
Lisäpykälänä nuorisovaltuusto valitsi edustajakseen kesäkuussa Brysselissä järjestettävälle EU-komission Suomen-edustuston matkalle Panu Klasilan ja varaedustajiksi Sara Suvannon sekä Luukas Kinnusen.
Ennen kokousta nuorisovaltuusto tutustui OYSin apteekin lääkerobotti Untoon sekä helikopterikenttään yhdessä mukana olleiden kuntien nuoriso-ohjaajien kanssa.
Lue lisää
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marjo Riitta TervonenYhteistyöjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 348 5227marjoriitta.tervonen@pohde.fiTietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Lautakunta hyväksyi järjestöyhteistyön suunnitelman ja myönsi kumppanuusavustuksia25.2.2026 15:12:58 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 25.2.2026. Lautakunta hyväksyi järjestöyhteistyön suunnitelman, jossa kuvataan Pohteen ja eri järjestöjen ja seurakuntien välistä yhteistyötä. Lisäksi lautakunta myönsi kumppanuusavustuksia.
Yli 65-vuotiaille maksutonta elintapaohjausta – hankkeen pilotointi käynnistyy maaliskuussa 202625.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde käynnistää maaliskuussa 2026 yli 65-vuotiaille suunnatun maksuttoman elintapaohjauksen pilotoinnin osana Muutosvoima-hanketta. Tavoitteena on tukea ikääntyvien hyvinvointia, toimintakykyä ja elämänlaatua sekä ehkäistä elintapasairauksia varhaisessa vaiheessa.
Pohde käynnistää kilpailutuksen Esko Systemsin osakkeiden myynnistä ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnasta24.2.2026 13:10:42 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 24.2.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti yksimielisesti käynnistää kilpailutuksen Esko Systems Oy:n osakekannan myynnistä ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnasta.
Pohteen vanhusneuvosto haluaa päästä vaikuttamaan päätöksentekoon jo valmisteluvaiheessa24.2.2026 09:14:24 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen vanhusneuvosto kokoontui perjantaina 20.2. puheenjohtaja Sirkka-Liisa Mikkosen johdolla. Vanhusneuvosto jätti aloitteen aluehallitukselle puhe- ja läsnäolo-oikeudesta tulevaisuuslautakunnassa sekä turvallisuus- ja valmiuslautakunnassa.
Pohteen palvelujen aukioloajoissa on muutoksia hiihtolomaviikolla24.2.2026 08:01:51 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan alueella hiihtolomaviikkoa vietetään viikolla 10 eli 2.–8.3.2026. Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen palvelut toimivat pääasiassa normaalisti, mutta lomaviikko tuo joitakin muutoksia palvelujen aukioloaikoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme