Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

EVA: Suomalaisten luottamus Yhdysvaltoihin on romahtanut

28.2.2026 06:01:00 EET | Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry | Tiedote

Jaa

Suomalaisten käsitys Yhdysvalloista on kääntynyt lyhyessä ajassa selvästi aiempaa kielteisemmäksi. Enemmistö pitää Yhdysvaltoja nyt epävakaana ja arvaamattomana, ja aiempaa useampi näkee maan laajentumishaluisena suurvaltana sekä epäluotettavana kumppanina, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Puolet (49 %) suomalaisista on sitä mieltä, että Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on lyhyessä ajassa muuttanut maansa Euroopan ystävästä Euroopan vastustajaksi. Reilu viidesosa (22 %) ei yhdy tähän arvioon ja kolme kymmenestä (29 %) ei ota asiaan kantaa. Arvio jakaa näkemyksiä puolueiden äänestäjien välillä: vasemmistoliiton, vihreiden, RKP:n ja SDP:n äänestäjien selvät enemmistöt yhtyvät väitteeseen, kun taas päähallituspuolueiden äänestäjien keskuudessa väitteen allekirjoittavien osuus jää pienemmäksi.

"Muutos näkyy jo tässä lokakuussa 2025 kerätyssä aineistossa eli ennen vuoden 2026 alun uutisotsikoita. Tulokset viittaavat siihen, että kyse on laajemmasta luottamuksen heikkenemisestä eikä vain hetkellisestä reaktiosta yksittäisiin tapahtumiin", huomauttaa analyysin kirjoittaja, EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen.

Arvaamaton suurvalta

Selvin asennemuutos liittyy Yhdysvaltojen ennakoitavuuteen. Suomalaisten valtaenemmistön (73 %) mielestä Yhdysvallat on epävakaa ja arvaamaton. Kaksi vuotta aiemmin näin ajatteli vain 35 prosenttia. Muutos on poikkeuksellisen suuri ja kertoo siitä, että Yhdysvaltojen koetaan muuttuneen vaikeammin ennakoitavaksi toimijaksi maailmanpolitiikassa.

Samaan aikaan arvio Yhdysvaltojen suurvaltaluonteesta on koventunut. Puolet (51 %) pitää Yhdysvaltoja laajentumishaluisena suurvaltana. Vuoden 2023 mittaukseen verrattuna näin ajattelevien osuus on kasvanut 27 prosenttiyksikköä. Huomionarvoista on, että arvio ei rajoitu vain Yhdysvaltoihin kriittisesti suhtautuviin ryhmiin, vaan sitä esiintyy myös oikeistopuolueiden äänestäjissä.

”Suomalaisten suhtautumisessa Yhdysvaltoihin näkyy uusi perusvire: yhteistyön tarve tunnistetaan, mutta luottamus kumppanin ennakoitavuuteen on heikentynyt. Kun maailma on muutenkin epävarma, arvaamattomuus kumppanissa koetaan erityisen riskialttiina”, toteaa Metelinen.

Suomalaisten Yhdysvaltoihin liittyvä ristiriita näkyy siinä, että samaan aikaan maa nähdään monin tavoin välttämättömänä kumppanina. Enemmistö (71 %) pitää Yhdysvaltoja tärkeänä kauppakumppanina. Reilu puolet (55 %) näkee, että maa on ongelmistaan huolimatta keskeinen länsimaisten arvojen puolustaja maailmassa sekä tärkeä kumppani Suomelle. Kuitenkin lähes puolet (47 %) arvioi, että Yhdysvallat on epäluotettava sopimuskumppani, mikä kertoo nopeasti kasvaneesta epäluuloisuudesta maan poliittista toimintakykyä ja sitoumusten pitävyyttä kohtaan.

Myös Trumpia tukeva MAGA-liike jakaa suomalaisia. Neljäsosa (25 %) arvioi, että MAGA-liike on tullut jäädäkseen, koska se puuttuu aitoihin ongelmiin. Perussuomalaisten äänestäjistä näin ajattelee 66 prosenttia ja kokoomuksen äänestäjistä 35 prosenttia. Samalla enemmistö liittää MAGA-liikkeeseen vahvasti konservatiivisia ja kristillisiä arvoja sekä useita kielteisiä piirteitä.

Näin kysely tehtiin

Tulokset perustuvat 2 038 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 7.10.-20.10.2025. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).

Aiheesta kertovan artikkelin saa julkaista saman aamun lehdessä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

EVA: Useimpien mielestä maamme menee väärään suuntaan – suomalaisuutta arvostetaan silti edelleen20.1.2026 06:01:00 EET | Tiedote

Suomen tulevaisuuteen liittyvä pessimismi kasvaa ja selvän enemmistön mielestä maamme suunta on väärä, selviää EVAn syksyn 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta. Huolta aiheuttavat tällä hetkellä etenkin työttömäksi joutumisen vaara, terveydenhuollon palveluiden kustantaminen ja julkisen talouden ongelmat. Talouden ongelmat eivät ole kuitenkaan horjuttaneet kokemusta suomalaisuudesta onnena ja etuoikeutena.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye