Kokoomuksen Vuornos Razmyarille: Veronkorotukset eivät ole ”luottamusta vahvistavia kasvutoimia”
27.2.2026 10:55:41 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos kritisoi SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin puheita talouden sopeuttamisesta todellisuudesta irtaantuneeksi toiveajatteluksi. Razmyarin mukaan SDP tasapainottaisi taloutta ”ennen kaikkea veronkiristyksillä ja kasvutoimilla”. Vuornoksen mukaan veronkorotukset heikentävät talouskasvua.

”On päivän selvää, että veronkorotuksilla on negatiivinen vaikutus talouskasvuun. Sellaiset kasvutoimet, jotka kumoaisivat tämän negatiivisen kasvuvaikutuksen ja voisivat ratkaista Suomen velkaongelman, maksaisivat miljardikaupalla. On aivan täyttä toiveajattelua, että velkajarrun vaatiman talouden sopeutuksen voisi ratkaista ilman menojen karsimista”, sanoo Vuornos.
”SDP:ltä löytyy varmasti iso lista veronkorotuksia, mutta olisi hyvä saattaa julkiseen keskusteluun puolueen esittämät kasvutoimet, jotta ekonomistit voisivat arvioida niiden vaikutuksia julkisen talouden tasapainottamiseen. On erittäin vaikea nähdä, että sellaisia kasvutoimia olisi ilman lisämenoja olemassa, joilla velkaantumista saataisiin jarrutettua”, jatkaa Vuornos.
Razmyar kritisoi tänään julkaistussa Helsingin Sanomien haastattelussa valtiovarainministeriön tekemiä vaikutusarvioita.
Vuornos muistuttaa, että valtiovarainministeriön arviot perustuvat valtavirtataloustieteen tutkimuskirjallisuuteen. Vuornoksen mukaan sellaisia asiantuntija-arvioita tuskin löytyy, jotka uskovat talouden tasapainottamisen hoituvan ilman menojen sopeuttamista.
”Razmyarin puheet talouden sopeuttamisesta ovat löysiä ylätason heittoja, jotka eivät perustu mihinkään. Vastustamalla jokaisen julkisen menoeuron priorisointia voi varmasti nostaa kannatusta, mutta Suomen ongelmia sillä ei ratkaista”, sanoo Vuornos.
”Jos Suomen velkaantuminen ratkeaisi kasvu-uudistuksilla, se olisi jo ratkaistu. Suomen ongelma ei ole liian matalat verot, vaan liian suuret menot. Razmyarin haastattelusta huokuu läpi, että SDP:llä ei ole mitään realistista ajatusta siitä, miten Suomen velkaantuminen saadaan hallintaan”, jatkaa Vuornos.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrik VuornosKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Väyrynen oikaisee Keskustaa: Päivystysruuhkat eivät johdu yöpäivystysten muutoksista, vaan hoitoketjun pullonkauloista27.2.2026 11:08:35 EET | Tiedote
Kokoomuksen lääkäritaustainen kansanedustaja Ville Väyrynen oikaisee Keskustan edustaja Markku Siposen väitteitä eduskunnan kyselytunnilla 26.2. Siponen viittasi puheenvuorossaan Savon Sanomien uutiseen väittäen, että päivystysruuhkat johtuisivat Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten lakkauttamisesta. Väyrysen mukaan väite ei pidä paikkaansa.
Kokoomuksen Limnell: Kriittisen datan siirtoa rajojen ulkopuolelle on syytä arvioida huolella27.2.2026 10:08:29 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell korostaa, että keskeisten yhteiskunnallisten tietovarantojen mahdollinen siirtäminen Suomen rajojen ulkopuolelle on arvioitava poikkeuksellisen huolellisesti ennen lopullisia päätöksiä.
Kokoomuksen Zyskowicz: Koko eduskuntaurani aikana SDP ei ole koskaan ollut näin huolissaan velasta: mahtavaa!26.2.2026 17:31:59 EET | Tiedote
Eduskunnan pitkäaikaisimman kansanedustajan, kokoomuksen Ben Zyskowiczin mukaan SDP ei ole koskaan ollut niin huolissaan velkaantumisesta kuin nyt. Zyskowicz on ollut kansanedustajana vuodesta 1979.
Kokoomuksen Päivärinta: Nyt konkretisoituu lasku SDP:n velkalinjasta26.2.2026 16:05:35 EET | Tiedote
Valtiovarainministeriön tuoreet alijäämäluvut osoittavat Suomen talouden karun tilan. Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinnan mukaan nyt konkretisoituu lasku SDP:n viime kauden politiikasta, jossa ei ollut minkäänlaisia jarruja. Päivärinnan mukaan Räsäsen vuosi ennen vaaleja syntynyt velkahuoli on silmänlumetta. ”On aika paljastaa oma vaihtoehto”, Päivärinta sanoo,
Milla Pirttilahti Kokoomuksen eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijaksi26.2.2026 14:46:44 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on valinnut uudeksi EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijakseen Milla Pirttilahden. EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijan seurantavastuulla ovat muun muassa suuren valiokunnan, ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan asiat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme