SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Viitanen: Marttinen yrittää sumuttaa hallituksen epäonnistumisen piiloon

28.2.2026 20:51:56 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

– Työministeri Matias Marttinen yrittää tyylipuhtaalla sumutuksella viedä kaikin keinoin huomion siitä tosiseikasta, että hallitus on epäonnistunut työllisyydessä, talouskasvussa ja velanhoidossa sekä luottamuksen saavuttamisessa, laukoo SDP:n kansanedustaja Pia Viitanen.

Kuva: Nora Vilva/Demokraatti
Kuva: Nora Vilva/Demokraatti

– Kokoomuksen vahtivuorolla talous on saatu ennennäkemättömän huonolle tolalle, kun velkaantuminen jatkuu ennätystasolla hallituksen surkeiden päätösten jälkeen. Suomi on talutettu EU:n tarkkailuluokalle ja työttömyydessä pidämme piikkipaikkaa. Tulopohja on rapautettu rikkaille suunnatulla veroalella samalla kun heikommassa asemassa olevilta leikataan, Viitanen luettelee.

– Lähes kaikki puolueet ovat juuri päässeet sopuun siitä, että talous saadaan tasapainoon, mutta nyt hallitus lähtee viimeisellä kierroksellaan vielä rapauttamaan veropohjaa tekemällä yli 800 miljoonan yhteisöveroalennuksen. Veronalennus on todiste siitä, ettei kokoomusta aidosti kiinnosta kantaa vastuuta Suomen taloudesta. Se on täysin vastoin velkajarrusovun henkeä, kritisoi Viitanen.

–  Velkajarrun tulisi saada myös Kokoomus kantamaan vastuuta. Yhdessä sovittujen sääntöjen pitäisi estää kokoomusta siirtämästä omien virheidensä laskua muiden maksettavaksi. Myöskään erilaiset silmänkääntötemput, kuten pikavipit Valtion eläkerahastosta eivät enää jatkossa onnistu.

Viitanen hämmästelee hallituksen pakoilua välttämättömien sopeutuspäätösten edessä.

– Kun pitäisi tehdä se, mitä on yhdessä sovittu, hallitus leikkii kuurupiiloa hävittäjähankintamenojen jaksotuksen takana. Samaan aikaa Purra teroittaa saksenkärjet ja puhkoo reikiä valtion tulopohjaan.

Viitasen mukaan SDP on esittänyt lukuisia tapoja korjata hallituksen aiheuttamia ongelmia, mutta jostain syystä kokoomus vastustaa niistä jokaista. Sen sijaan kokoomukselta ei ole kuulunut yhtäkään ratkaisua siihen, miten tämä historiallisen velkavyöryn voisi selättää.

– Odottaisin kokoomukselta edes jonkinlaista ajatusta siitä, miten tämä sotku siivotaan, mutta tähän mennessä ei ole kuultu tyhjää puhetta enempää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Velkaantumisen salarakkaat ovat nyt tulleet ulos kaapista28.2.2026 09:05:39 EET | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on jättämässä jälkeensä lähes 15 miljardin euron vuosittaiset alijäämät valtion budjettiin. Tämä paljastuu valtiovarainministeriön julkaisemasta ehdotuksesta valtiontalouden lähivuosien kehyksiksi. Isona syynä valtaville alijäämille on, että valtiovarainministeriö on arvioinut, että noin puolet Orpon hallituksen julkista taloutta vahvistavista päätöksistä jää toteutumatta tällä vaalikaudella.

SDP:n Paula Werning: Palosuojelurahaston linjaukset näkyvät suoraan suomalaisten arjen turvallisuudessa – tukiperusteet on säilytettävä27.2.2026 08:31:50 EET | Tiedote

Palosuojelurahaston uusi hallitus aloittaa työnsä 1.3.2026 tilanteessa, jossa sisäinen turvallisuus, varautuminen ja julkisen talouden paineet ovat samanaikaisesti keskiössä. Kansanedustaja, hallintovaliokunnan jäsen ja Suomen Sopimuspalokuntien Liiton puheenjohtaja Werning muistuttaa, että rahaston ratkaisuilla on suora ja konkreettinen vaikutus suomalaisten arjen turvallisuuteen eri puolilla maata.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye