Ylen Uuden Musiikin Kilpailun voittaja on Linda Lampenius x Pete Parkkonen!
28.2.2026 23:18:14 EET | Yleisradio Oy | Tiedote
UMK26 huipentui tänään Linda Lampeniuksen ja Pete Parkkosen Liekinheitin-biisin voittoon. Suomen kansan (75 %) ja kansainvälisten raatien (25 %) antamat pisteet ratkaisivat voiton Lampeniuksen ja Parkkosen esitykselle, joka sai yhteensä 570 pistettä.

Poptähti Pete Parkkonen ja kansainvälisillä areenoilla loistanut viulistilegenda Linda Lampenius muodostavat yhdessä näyttävän UMK-duon.
Vasta hetki sitten yhteistyön aloittaneiden artistien urapolut ovat olleet hyvin erilaiset, mutta molempia yhdistää syvä rakkaus musiikkiin ja esiintymiseen.
”Meillä on molemmilla se fiilis, että lava on meidän koti. Kun astutaan sinne, me omistetaan se paikka”, Parkkonen sanoo.
Linda Lampenius tunnetaan maailmalla ennen kaikkea klassisena viulistina.
Kahdeksanvuotiaana hän pääsi The Helsinki Junior Strings -orkesteriin ja kiersi jo teini-ikäisenä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa sekä Aasiassa. Myöhemmin Andrew Lloyd Webber pyysi hänet henkilökohtaisesti solistiksi teokseensa Englannissa, ja EMI Classicsin julkaisema klassinen soololevy teki hänestä aikansa myydyimmän suomalaisen klassisen artistin.
Samalla vuosikymmenellä kansainvälinen media nosti vahvasti esiin myös Lampeniuksen pop- ja Baywatch-kuvaa. Klassisen musiikin levy-yhtiö vaati samaa seksikkyyttä kuin viihdemaailma.
Lampenius on sittemmin käsitellyt kokemuksiaan mm. Kesytön elämäni -omaelämäkerrassaan sekä Kultaisen Venlan voittaneessa Linda-dokumenttisarjassa.
Sittemmin Lampenius on keikkaillut, tehnyt TV-esiintymisiä sekä pitänyt esillä klassisen crossoverin perinnettä, josta hänet maailmalla tunnetaan.
2020-luvulla Lampenius teki näyttävän paluun Suomessa. Vuoden 2025 UMK:n Shanghain valot -väliaikanumero keräsi valtavasti huomiota, ja erityisesti nuorempi yleisö löysi hänet uudelleen.
Myös monipuolista uraa uurtanut Pete Parkkonen on kasvanut artistiksi bändien ja keikkalavojen kautta. Parkkonen aloitti rumpalina jo lapsena ja päätyi teinivuosina laulajaksi, kun ystävien bändin solisti ei yhtenä päivänä päässyt treeneihin.
Suurelle yleisölle Parkkonen tuli tutuksi Idols-laulukilpailusta, jossa hän sijoittui kolmanneksi vuonna 2008. Sen jälkeen hän on julkaissut useita albumeja, kiertänyt lähes kaikki Suomen klubit ja festarilavat, ja vakiinnuttanut asemansa suomalaisena pop- ja soul-artistina. Vuonna 2014 Parkkonen voitti Tanssii tähtien kanssa -ohjelman yhdessä Katri Mäkisen kanssa.
Vuonna 2018 ilmestynyt albumi PETE ylitti platinarajan, ja sen hitit kuten Mitä mä teen feat. JVG sekä Kohta sataa virittivät Parkkosen aseman suomalaisten pop- ja soul-artistien terävimpään kärkeen. Vuonna 2020 ilmestyneet singlet Voimaa ja valoa ja Portaat toivat Parkkoselle lisää radiosoittoa, ja vuonna 2022 julkaistu Oon tässä vahvisti hänen asemaansa tunteikkaan ja suuresti yleisöön vetoavan popin tulkitsijana.
UMK26-voittajan esitys Yle Areenassa.
Haastattelupyynnöt:
Linda: Meri Timgren
Meri.Timgren@umusic.com
+358 50 5455770
Pete: Saara Everi
saara@pmerecords.fi
+358 40 831 4224
Materiaalia medialle:
UMK26-mediakansio
Yle.fi/umk
Mediakontaktit:
Juhani Lassila
Mediasuhteet ja PR
ext-juhani.lassila@yle.fi040 541 2365
Juha Lahti
Viihteen toimituspäällikkö, Yle
juha.lahti@yle.fi 040 830 2886
Kuvat

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Ylen lähetykset Milano–Cortinan talviolympialaisista rikkoivat ennätyksiä – 4,5 miljoonaa suomalaista tv-katsojaa23.2.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Milano-Cortinan talviolympialaiset siivittivät Yle Areenan kaikkien aikojen ennätyslukemiin.
Stjärnglans på lördagens UMK26: Sonja Lumme hyllar Yle 100, Erika Vikman med hemlig gäst och Finlands mest lyssnade artister23.2.2026 08:00:13 EET | Pressmeddelande
Yles Tävling för ny musik, UMK, når sin höjdpunkt på lördagen den 28.2. med UMK26-showen. Sonja Lumme uppträder som en av mellanakterna med klassikerlåten Eläköön elämä. Direktsändningen visas och hörs på hela åtta olika språk på Yle TV1, Yle Arenan, Yle Radio Suomi, Yle X3M och YleX.
Lauantain UMK26-show’ssa nähdään Sonja Lumme Yle 100 -juhlanumerossa, Erika Vikman yllätysvieraineen sekä Suomen kuunnelluimpien artistien tähtikattaus23.2.2026 08:00:13 EET | Tiedote
Ylen Uuden Musiikin Kilpailu huipentuu lauantaina 28.2. UMK26-show’hun, jonka yhtenä väliaikanumerona nähdään Sonja Lumme ja Eläköön elämä. Suora lähetys nähdään ja kuullaan kahdeksalla eri kielellä Yle TV1:ssä, Yle Areenassa, Yle Radio Suomessa, Yle X3M:ssä sekä YleX:llä.
Finland’s UMK: Sonja Lumme in a Yle 100 anniversary number, Erika Vikman with a surprise guest, and a star-studded lineup of Finland's most-listened-to artists23.2.2026 08:00:13 EET | Press release
Yle's Contest for New Music UMK culminates on Saturday, February 28th with the UMK26 show, which will include former Eurovision star Sonja Lumme and her anthem Eläköön elämä as one of the interval acts, and Erika Vikman with a surprise guest as the opening act.
Nu gick det som på Strömsö – Yle-produktbutiken öppnade till ära av Yles 100-årsjubileum20.2.2026 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Bland utbudet finns önskade och älskade Yle-varumärken från Merisää till Radiomafia och från Lilla Tvåan till Strömsö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme