Vihreiden Hyrkkö muistuttaa: VM:n kehittämisestä on jo sovittu – “Suutari pysyköön lestissään”
2.3.2026 18:07:18 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja finanssipoliittisen työryhmän jäsen Saara Hyrkkö alleviivaa, että parlamentaarinen työryhmä on jo sopinut tarpeesta kehittää valtiovarainministeriön vaikutusarviointeja. Hyrkkö peräänkuuluttaa valtiovarainministeriöltä nykyistä laaja-alaisempaa otetta sekä muistuttaa, että ministeriöiden sijaan päätökset tyhmistä tai järkevistä toimista tekevät lopulta kuitenkin poliitikot.

Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ottaa kantaa viime päivinä julkisuudessa käytyyn keskusteluun valtiovarainministeriön luotettavuudesta sekä tarpeesta uudistaa toimintaansa. Viimeisimpänä ministeriötä on julkisuudessa kritisoinut SDP:n kansanedustaja Timo Harakka, jonka kommentteja on sosiaalisessa mediassa tukenut myös Orpon hallituksen ex-ministeri, perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso.
– Julkista keskustelua VM:n roolista ja vaikutusarvioiden laadusta on odotettu jo pitkään. Ministeriöllä on erittäin vahva asema talouspolitiikan valmistelussa ja siksi sen täytyy kestää kriittistä tarkastelua. On kestämätöntä, jos poliittisia päätöksiä tehdään liian kapea-alaisten vaikutusarvioiden pohjalta, kuten valitettavasti tällä hetkellä toisinaan on. Juuri tästä syystä minulle oli tärkeää neuvotella viime syksyn velkajarrusopimukseen linjaus valtiovarainministeriön vaikutusarvioiden kehittämisestä, Hyrkkö toteaa.
Työ vaikutusarvioiden kehittämiseksi on aloitettu ministeriössä. Hyrkön mukaan VM:n vaikutusarvioinnissa olisi tärkeää hyödyntää laajasti esimerkiksi eri ministeriöiden ja tutkimuslaitosten asiantuntemusta. Esimerkiksi työllisyysvaikutusten osalta Hyrkkö kertoo ihmetelleensä jo viime kaudella, miksi työ- ja elinkeinoministeriön arvioille viitattiin toistuvasti kintaalla.
– Esimerkiksi hyvinvointivaikutusten tai ympäristövaikutusten hintalappujen arvioinnissa valtiovarainministeriöllä on vielä opittavaa. Arviot menevät herkästi metsään, jos ymmärrys luonto- ja ilmastokriisien tai vaikkapa lapsiköyhyyden pitkäaikaisista taloudellisista vaikutuksista ei läpileikkaa mallinnuksia, Hyrkkö kertoo.
Harakka kritisoi omassa ulostulossaan VM:n ehdottamia sopeutustoimia, jotka ovat hänen mukaansa osoittautuneet “Suomelle vahingolliseksi”. Hyrkkö allekirjoittaa monien nykyisen hallituksen päättämien sopeutustoimien vahingollisuuden, mutta varoittaa poliitikkoja piiloutumasta virkakunnan selän taakse.
– Päätökset vahingollisista ja epäoikeudenmukaisista sopeutustoimista on kuitenkin tehnyt Orpon hallitus, ei valtiovarainministeriö. Vastuu on kannettava siellä, missä valtakin on, Hyrkkö toteaa.
Saman muistutuksen hän antaa myös valtiovarainministeriölle, jonka budjettipäällikkö Mika Niemelä kommentoi Helsingin Sanomille tulevan hallituskauden sopeutustarvetta toteamalla, että urakka on hoidettava suorilla menoleikkauksilla ja veronkiristyksillä. Hyrkön mukaan kyseessä on budjettipäällikön mielipide.
– Suutari pysyköön lestissään. Parlamentaarinen työryhmä on sopinut julkista taloutta vahvistavasta tavoitteesta, jossa ei oteta kantaa toimenpiteisiin. Suoria sopeutustoimia taatusti tarvitaan, mutta kunkin hallituksen työkalupakkiin on syytä kuulua myös taloutta uudistavia, työllisyyttä vahvistavia ja tuottavuutta parantavia reformeja, Hyrkkö jatkaa.
Hyrkkö odottaa VM:ltä aiempaa laaja-alaisempia kartoituksia ja vaikutusarvioita jo tulevan hallituksen sopeutusurakan tueksi.
– Perinteiset meno- ja verokartoitukset eivät riitä. Odotan VM:ltä esimerkiksi perinpohjaista fossiilitukien perkaamista siten, että jatkossa yhtäkään veroeuroa ei tarvitse käyttää ympäristön tärvelemiseen, Hyrkkö päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara HyrkköVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta: Petteri Orpon epäonnistuneen talouspolitiikan hinnan maksavat suomalaiset30.4.2026 09:47:37 EEST | Tiedote
Vihreät on mukana oppositiopuolueiden tänään jättämässä välikysymyksessä hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta. Vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran mukaan hallituksen petettyjen lupausten hinnan maksavat suomalaiset.
Vihreiden Holopainen: Suurin uhka planeetalle on se, että ajatellaan, että joku muu pelastaa sen – Orpon hallitus on valitettavasti valinnut sen tien29.4.2026 14:09:24 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen totesi keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa koskeneessa ryhmäpuheessaan hallituksen esittämän toimenpidepaketin jäävän kauas siitä tasosta, joka olisi tarpeen ilmastolain tavoitteiden saavuttamiseksi.
Vihreiden uusi sosiaaliturvaohjelma: yleistuen sanktiot roskakoriin ja perustulon ensi vaihe käyttöön29.4.2026 11:51:24 EEST | Tiedote
Hallituksen uusi yleistuki astuu voimaan ylihuomenna 1.5. ja korvaa Kelan työmarkkinatuen sekä peruspäivärahan yli 230 000 ihmisellä. Vihreiden kansanedustajan Bella Forsgrénin mukaan tukien yhdistäminen yhdeksi yleistueksi on askel oikeaan suuntaan, mutta tekee sen epäinhimillisellä tavalla: tarveharkintaa lisätään ja työttömille suunnatut sanktiot säilytetään. Vihreiden puoluevaltuuston viime sunnuntaina 26.4. hyväksymä uusi sosiaaliturvapoliittinen ohjelma esittää toisenlaista suuntaa. Ohjelma linjaa muun muassa, että yleistukea tulee laajentaa, perustulon ensi vaihe tulee ottaa käyttöön jo ensi vaalikaudella ja Orpon hallituksen tekemät leikkaukset suojaosiin, lapsikorotuksiin ja asumistukeen tulee perua.
Saara Hyrkkö pyytää pääministeri Orpolta: Puuttukaa kielenkäytön lisäksi politiikan sisältöihin ja laittakaa loppu järjestöleikkauksille28.4.2026 16:40:56 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkön mukaan vaikuttaa siltä, että sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanilla ei ole käsitystä siitä, millaista ja kuinka tärkeää työtä suomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelusektorilla toimivat järjestöt tekevät. Vastauksia hän perää myös pääministeri Petteri Orpolta.
Mari Holopainen: Kätilökoulutuksen tulisi antaa ylempi korkeakoulututkinto28.4.2026 15:31:26 EEST | Tiedote
Hallitus uudistaa ammattikorkeakoululakia kätilökoulutuksen osalta. Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa kätilökoulutus antaa ylemmän korkeakoulututkinnon. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii samankaltaista ratkaisua myös Suomeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme