Tuore cupmestari urakoi täydet liigapisteet
2.3.2026 21:10:55 EET | Fliiga | Tiedote
F-liigan miesten sarja jatkui tänään kahdella ottelulla. Seinäjoen Peliveljet kaatoi lakeuden derbyssä 823 katsojan edessä Nurmon Jymyn 9-7 ja Classic murjoi vieraissa LASBia 13-4.
Lauantainen Suomen Cupin voitto ei näkynyt SPV:n keskittymisessä. Ennakkosuosikki otti ohjat alusta asti ja karkasi Eemeli Karjanlahden kahdella sekä Riku Hakasen ja Janne Aution osumilla kymmenessä minuutissa 4–1-johtoon. Joona Kajaalan kasvatettua vielä eroa alivoimalla piristyi Jymy toisessa erässä nousemaan tilanteeseen 5-3, mutta Luukas Salin osui kotijoukkueelle vielä ennen toista taukoa. Altavastaajalta nähtiin elonmerkki vielä ottelun viimeisellä viisiminuuttisella Teemu Turiginin ja Eemil Äijälän kaventaessa lukemiksi 8-6. Riku Hakanen nosti kuitenkin SPV:lle yhdeksännen maalin rangaistuslaukauksesta, ja Jymyn rutistus kuudella tuotti enää Karri Vaaralan lohtukavennuksen. SPV:n Eemeli Karjanlahti oli saldollaan 2+2 illan tehomies.
Alkukiihdytyksellä karkasi myös Classic, joka johti Lahdessa avauserän puolivälissä jo 5-0. Toisessa erässä kolmesti kaventanut LASB kuroi eron kahdesti neljään maaliin , mutta kolmannessa Classic karkasi lopullisesti. Oskari Heikkilä latoi Classicille tänään neljä maalia ja Ville Lastikka kolme, Tiitus Salokankaan tehot olivat 2+2. Illan erikoisuus oli Classicin kahdeksas maali, jossa Eemeli Salin sai putata maalivahti Aku Sirolan näppeihinsä ottaman ja sitten vahingossa pudottaman pallon tyhjiin Sirolan vasta etsiessä kadonnutta pelivälinettä jaloistaan. Rehtinä urheilijana Salin myös auttoi harmistuneen maalivahdin pystyyn eikä ottelu toki tuohon osumaan ratkennut.
Sarja jatkuu perjantaina otteluilla FBC Turku–Nokian KrP ja Westend Indians–SPV.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Joona Rantalan jatkoaikamaali tasoitti finaalivoitot28.4.2026 20:59:49 EEST | Tiedote
Nokian KrP tasoitti F-liigan finaalivoitoiksi 1-1, kun se kaatoi kotonaan Classicin 5-4 Joona Rantalan ylivoimalla laukomalla jatkoaikamaalilla.
Pääsarjojen turvallisuusvaatimuksiin merkittäviä muutoksia – jatkossa pelataan tarvittaessa pienemmissä kaukaloissa28.4.2026 13:36:35 EEST | Tiedote
Salibandyliiton hallitus sekä F-liigasta vastaavan SSBL Salibandy Oy:n hallitus ovat linjanneet pääsarjojen turvallisuusvaatimuksiin merkittäviä tiukennuksia kaudesta 2026-2027 alkaen. Jatkossa jokainen pääsarjassa pelattava ottelu pelataan vähintään 1,1 metrin turva-alueilla tarvittaessa kenttäkokoa pienentäen. Pääsarjojen olosuhteista aloitettava turvallisuusparannus laajenee jatkossa myös muihin salibandysarjoihin.
Classicille ensimmäinen kiinnitys F-liigan mestaruuteen26.4.2026 19:02:30 EEST | Tiedote
Classic avasi F-liigan miesten finaalisarjan voitolla, kun se kaatoi kotonaan Nokian KrP:n 5-3. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa, ja toinen kohtaaminen on vuorossa tiistaina Nokialla.
Oilers jatkaa mitaliputkessa – Indians taipui pronssiottelussa24.4.2026 21:02:44 EEST | Tiedote
Esport Oilers ei kyennyt kolmanteen perättäiseen F-liigan mestaruuteen mutta jatkaa mitaliputkessa, kun paikalliskilpailija Westend Indians taipui illan pronssiottelussa 1 150 katsojan edessä 8-4. Mitali on Öljymiehille kuudes perättäinen.
TPS palasi mestariksi – Milla Granlund upotti ratkaisevan pallon22.4.2026 21:24:11 EEST | Tiedote
TPS palasi yhden vuoden tauon jälkeen F-liigan naisten mestariksi, kun se löi Classicin tämän kotikaukalossa rangaistuslaukauksilla 3-2 ja vei finaalisarjan puhtaasti 4-0.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme