Itäkeskuksen metroasemalla vaihdetaan ikkunalaseja
3.3.2026 10:18:03 EET | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman kunnostushankkeessa uusitaan tällä hetkellä aseman länsipäädyn ikkunalaseja. Lasien vaihto vaikuttaa jonkin verran matkustajiin. Itäisessä päädyssä kunnostetaan liukuportaita.

Itäkeskuksen metroasemalla vaihdetaan ikkunalaseja
Itäkeskuksen metroaseman ikkunalasit ovat monista kohdin sameat ja huonossa kunnossa. Käynnissä olevan kunnostushankkeen yhteydessä laseja vaihdetaan uusiin. Asennusryhmän ajoneuvonostin haittaa ensimmäiseksi liikennöintiä bussilaituri nro 12 kohdalla. Laituri 12 on poissa käytöstä torstaina 5.3. aamusta alkaen ja kestää tiistaihin 17.3. Sulun aikana linja 92 lähtee seuraavasta laiturista 11. Lue lisää laiturivaihdoista HSL:n sivuilta.
Myös aseman kattoikkunoiden uusiminen kevään aikana on osa kunnostushanketta.
Keväällä kunnostetaan pysäkkikatoksia
Keväällä uusitaan myös pysäkkikatoksia, mikä aiheuttaa väliaikaisia muutoksia bussien lähtölaitureihin. Näistä muutoksista tiedotetaan myöhemmin yhdessä HSL:n kanssa.
Kunnostushankkeen tavoitteena on kunnostaa asemaa siten, että aseman teknisten järjestelmien toimintavarmuus ja asemaympäristön viihtyisyys voidaan taata monen vuoden ajaksi.
Tällä hetkellä metroaseman länsipäädyssä puretaan ja vaihdetaan sähkötekniikkaa ja alakattorakenteita. Töitä varten tehdyt suojaukset haittaavat jonkin verran kulkua ja näkyvyyttä, mutta liukuportaat, hissi ja portaat ovat normaalisti käytössä.
Kauppakeskuksen puoleisia liukuportaita kunnostetaan
Aseman itäisen, kauppakeskuksen puoleisen sisäänkäynnin liukuportaita korjataan parhaillaan. Kolmesta liukuportaasta yhtä kunnostetaan yksi kerrallaan. Yksi vielä korjaamattomista liukuportaista on tällä hetkellä vikaantunut. Vikaantunut porras otetaan työn alle ensi viikolla ja nyt korjattavana oleva porras avataan käyttöön. Yhdet portaat ovat siis pysähdyksissä, mutta niitä pääsee kulkemaan. Hissi ja toinen liukuporras toimivat normaalisti, mutta liukuportaiden kulkusuunta korjauksen ajaksi vaihtuu.
Liukuportaiden korjausten lisäksi osa liukuportaista uusitaan kokonaan. Itäisessä lippuhallissa aloitetaan liukuportaiden uusiminen valmistelevilla töillä maanantaina 16.3. Uusien liukuportaiden asennustyöt alkavat huhtikuussa 2026.
Metroaseman töiden kanssa samanaikaisesti kunnostetaan aseman ympärillä olevan bussiterminaalin rakenteita ja uudistetaan pyöräpysäköintiä. Bussikatosten teräsosia käsitellään ja katteet pestään. Myös metroaseman ulkotilojen valaistusta parannetaan.
Yhteyshenkilöt
Ari RantamaaKaupunkiliikenne Oy, projektipäällikkö, Itäkeskuksen metroasemahanke
Puh:040 610 8796ari.rantamaa@kaupunkiliikenne.fiKuvat

Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Keilaniemen metroaseman liukuporrasryhmiä suljetaan huoltotöiden vuoksi huhti–lokakuussa2.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Keilaniemen asemalla tehdään huhti–lokakuussa paloilmoitinjärjestelmän, savunpoistoluukkujen ja valaistuksen huoltotöitä liukuportaiden yläpuolisissa kattorakenteissa. Hissit ovat normaalisti käytössä huoltotöiden ajan.
Vaaralan varikon toteuttajaksi valittu SRV Rakennus – toteutus käynnistyy kesällä2.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Vantaan ratikkaa palvelevan Vaaralan varikon projektijohtourakan toteuttajaksi on valittu SRV Rakennus Oy. Asiasta päätti Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus 17.3.2026. Varikon rakentaminen ajoittuu vuosille 2026–2029.
Pyöräkeskus avautuu jälleen 1.4. – uudet aukioloajat30.3.2026 13:17:32 EEST | Tiedote
Suosittu Pyöräkeskus avautuu keskiviikkona 1.4. klo 10 Töölönlahdenpuiston tapahtuma-aukiolla. Pyöräkeskuksessa jokainen pääsee huoltamaan pyöräänsä itse ja saa käyttöönsä maksutta työkaluja ja asiantuntijoiden neuvoja.
Markkinaoikeus vahvisti Kaupunkiliikenteen päätöksen raitiovaunuhankinnasta27.3.2026 12:02:14 EET | Tiedote
Markkinaoikeus on perjantaina 27.3. tekemässään päätöksessä hylännyt Skoda Transtechin tekemän valituksen pääkaupunkiseudun raitiovaunuhankinnasta. Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:n hallitus teki 18.11.2025 päätöksen, jossa se valitsi pääkaupunkiseudun uusien raitiovaunujen toimittajaksi Stadler Polskan ja sulki Skoda Transtechin tarjouksen ulos tarjouskilpailusta.
Pohjois-Haagan, Kannelmäen ja Malminkartanon juna-asemien perusparannusten urakoitsijat on valittu24.3.2026 15:38:13 EET | Tiedote
Kesällä 2026 junaliikenne katkeaa kokonaan Huopalahden ja Myyrmäen välisellä osuudella noin kahden kuukauden ajaksi, kun Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy toteuttaa kolmen juna-aseman perusparannukset. Pohjois-Haagan juna-aseman perusparannuksen urakoitsijaksi on valittu VM Suomalainen Oy, Kannelmäen ja Malminkartanon juna-asemien Kreate Group.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme