Hankintalaki voi aiheuttaa laajan hankintasopimusten irtisanomisen tai purkaantumisen

Hallitus on kaavaillut muutosta, joka toteutuessaan rajoittaisi inhouse-yhtiöiden mahdollisuutta tarjota palveluja alle 10 prosentin omistusosuudella mukana oleville asiakasomistajilleen. Muutos voi käytännössä merkitä sitä, että osa nykyisistä hankintajärjestelyistä joudutaan arvioimaan uudelleen.

Tällä voi olla laajoja sopimusteknisiä ja sopimusoikeudellisia seurauksia. Voimassa olevia sopimuksia saatetaan joutua neuvottelemaan uudelleen, supistamaan, irtisanomaan tai purkamaan. Lisäksi palveluita voidaan joutua kilpailuttamaan uudelleen. Sopimusoikeudellinen ongelma on mittava: pelkästään suurimpien inhouse-yhtiöiden hallinnoima hankintasopimuskanta lasketaan sadoissa tuhansissa. Nämä kaikki on lainmuutoksen myötä käytävä läpi ja tarvittaessa ryhdyttävä uudelleenkilpailuttamiseen liittyviin juridisiin toimenpiteisiin. Kun kunnat ja hyvinvointialueet sekä niiden omistamat inhouse-yhtiöt joutuvat uudelleenkilpailuttamaan hankintasopimuksiaan, niin kilpailutuksia on käynnissä tavallista enemmän. Tästä seuraa, että hinnat nousevat – eikä kaikille edes riitä palvelutarjoajaa. Jälleen kuluerä, jota ei lainvalmistelussa ole ennakoitu, vaikka siitä niin usea lausunnonantaja varoittaa.

Valtaosassa määräaikaisissakin sopimuksissa lyhyt irtisanomisaika

Mikäli lakimuutos etenee nykyisen suuntaisesti, se voi johtaa tuhansien sopimusten tarkasteluun eri puolilla Suomea. Tämä koskee niin inhouse-yhtiöitä, niiden asiakasomistajia kuin alihankkijoitakin.
”Eräs keskisuuri sidosyksikkö perehtyi tuhansien toimittajasopimustensa sopimusehtoihin. Valtaosassa – 90 prosentissa tämän yhtiön kohdalla – hankintojen irtisanomisehdot vaihtelivat kahden ja kuuden kuukauden välillä. Osassa sopimuskantaa toimittajakustannukset julkishallinnolle jatkuvat, vaikka asiakastulot tippuvat – tai irtisanomisesta syntyy sopimussakkoja”, sidosyksiköitä edustavan Kustos ry:n toiminnanjohtaja Päivi Pitkänen kertoo. ”Nämä hankintasopimukset aiheuttavat inhouse-yhtiöiden omistajille todennäköisesti merkittävää taloudellista vahinkoa kustannuksista, joita vasten ei ole tuloja. Näitä kustannuksia ei lakivalmistelussa ole kartoitettu. Tämän ongelman laajuus tulisi välittömästi kartoittaa, sillä sen kustannusvaikutukset julkishallinnolle ovat merkittävät”, Pitkänen toteaa.

Hankintalain muutosten laukaisemista sopimusepäselvyyksistä voi aiheutua reklamaatioita, sopimussanktioita tai pahimmillaan oikeustaisteluja. Sopimusepäselvyyksien osapuolia on tuolloin vähintään kolme: 1) kunta tai hyvinvointialue inhouse-yhtiön asiakasomistajana, 2) inhouse-yhtiön kilpailutuksen osallistunut markkinatoimija sekä 3) hankinnan kilpailuttanut ja palvelun integroinut inhouse-yhtiö. Sopimusketjussa voi olla vielä toinenkin inhouse-yhtiö, kuin se, joka tarjoaa omistajilleen varsinaisen palvelun – esimerkiksi yksi inhouse-yhtiö tuottaa turvallisen potilastietojärjestelmän toiselle inhouse-yhtiölle, joka tuottaa kunnille ja hyvinvointialueille haja-asutusalueiden laboratoriopalveluita.

Lainvalmistelu ei ole tutkinut sopimusmuutosten vaikutuksia lainkaan:

• Miten mahdollinen 10 prosentin omistusraja vaikuttaisi nykyisiin sopimuksiin – onko hankintasopimus sellaisen inhouse-yhtiön kanssa, joka joutuu uudelleenjärjestelyihin lakimuutoksen takia? Vaikuttaako se sovittuun palveluun ja sen laajuuteen?
• Sisältävätkö sopimukset ehtoja, jotka mahdollistavat muutokset omistuspohjan muuttuessa?
• Vaikuttaako lakimuutos sopimuskumppanina olevan inhouse-yhtiön asemaan siinä määrin, että hankintalaki joka tapauksessa velvoittaa uudelleenkilpailutukseen?
• Millaisia taloudellisia ja operatiivisia vaikutuksia uudelleenkilpailutuksilla voisi olla?
• Miten alihankintasopimukset kytkeytyvät pääsopimuksiin?
• Muuttuuko sopimustilanne kohtuuttomaksi jommankumman osapuolen kannalta? Lainsäätäjä on ilmoittanut, että kohtuuttomien seurausten kohdalla tehtäisiin poikkeuksia. Tilaajan vai tilaustoimittajan kannalta kohtuuttomien seurausten?
• Kuka arvioi muuttuneiden olosuhteiden jälkeen kymmenien tuhansien sopimusten kohtuuttomuuden – ja kenen kannalta ne ovat kohtuuttomia?
• Millaisia vaikutuksia sopimusten ennenaikaisilla päättämisillä on yrityksiin ja yritysten talouteen – ja samalla aluetalouksiin? Luultavasti yritykset ovat laskeneet sovittujen hankintasopimusten pysyvyyden varaan ja niihin liittyvät taloudelliset panostukset valuvat jatkossa hukkaan.
• Millaisten oikeusprosessien avulla kukin yrityksen menetykset huomioidaan kohtuullisesti?
  
  

”Yhteinen tavoitteemme on toimivat markkinat, ennakoitava sääntely ja kestävät sopimussuhteet. Ei lyhyessä ajassa tehtävä muutos, jonka vaikutuksia ei ole riittävästi kartoitettu”, Pitkänen muistuttaa.

Yrittäjät eivät pidä inhouse-yhtiöitä uhkana

Vain viidesosa noin tuhannesta Suomen Yrittäjien kyselyyn osallistuneista yrittäjistä on sitä mieltä, että julkisen sektorin omistamat inhouse-yhtiöt ovat heikentäneet heidän mahdollisuuksiaan tarjota palveluja tai tuotteita julkiselle sektorille (ks. linkit). Noin 80 prosenttia elokuussa 2025 julkaistuun kyselyyn vastanneista oli SY:n jäseniä. Ei-jäsenistä vain 13 prosenttia piti inhouse-yhtiöitä haittana liiketoiminnalleen.

Mutta kuten yllä esitettynä ilmenee, suunniteltu hankintalaki sidosyksikköjen 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimuksineen heikentää välittömästi tuhansien yritysten mahdollisuutta tarjota palveluja tai tuotteita julkiselle sektorille. Pelkkä lakimuutoksen aiheuttamat satojen tuhansien voimassa olevien hankintasopimusten juridinen selvittely työllistää toki juristeja, mutta se on kaikki pois sopimuskumppaneiden, yrittäjien ja inhouse-yhtiöiden tuottavasta liiketoiminnasta. Ja pahimmillaan lakimuutos johtaa voimassa olevien hankintasopimusten irtisanomiseen tai purkamiseen kesken pitkänkin sopimuskauden.