Espoo vastustaa tiukasti hallituksen sote-leikkauksia Uudellemaalle - Vihreiden esityksestä lausuntoa tiukennettiin entisestään
3.3.2026 12:12:05 EET | Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf | Tiedote
Espoon kaupunginhallituksen 2.3.2026 antama lausunto vastustaa tiukasti hallituksen esitystä kohdentaa seuraavia sote-leikkauksia niille alueille, jotka ovat saaneet säästöjä aikaan, Länsi-Uusimaa olisi yksi suurimmista kärsijöistä

"Totesimme, että hallituksen esitys hyvinvointialueiden rahoituksen muutoksiksi on kokonaisuutena epäoikeudenmukainen. Se vahvistaa entisestään diagnoosien painotusta rahoituksessa suhteessa asukasmäärään ja heikentää näin kasvavien alueiden tilannetta", kaupunginhallituksen jäsen ja kansanedustaja Inka Hopsu avaa. ”Tällainen esitys, vaikka palvelutarpeen mittaaminen diagnoosikirjauksin on todettu jo moneen kertaan ongelmalliseksi”, Hopsu hämmästelee.
"Hallituksen esitys vähentää luottamusta koko sote-rahoituksen ennakoitavuuteen ja tasapuolisuuteen. Alueita ei todellakaan pitäisi rankaista siitä, että ne ovat onnistuneet tekemään säästöjä", kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Henna Partanen muistuttaa.
Esitys sisältää kaksi laajaa kokonaisuutta: ensin hallitusohjelman mukaisen 390 miljoonan euron säästön hyvinvointialueille ja sen lisäksi merkittävän rahoituksen siirron Uudeltamaalta muualle Suomeen.
"Vihreissä ymmärrämme varsin hyvin valtakunnallisen säästötavoitteen taustalla olevan julkisen talouden heikon tilanteen. Säästöjen kohdennusta tulisi kuitenkin tarkastella vielä uudestaan. Hyvinvointialueiden rahoitusta on kiristetty jo huomattavan paljon ja alueet ovat sopeuttaneet talouttaan merkittävästi. Hyvinvointialueille tulisi antaa aikaa kehittää toimintaansa ennen mittavia uusia säästöesityksiä. Tällainen kirjaus lisättiin esityksestämme myös Espoon lausuntoon”, Partanen jatkaa.
“Kaupunkiin hyvinvointialueen tiukka rahoitustilanne heijastuu niiden mahdollisuudessa toteuttaa ennaltaehkäiseviä palveluja kuten oppilashuoltoa, tukea sotejärjestöjä ja tehdä työttömien terveystarkastuksia”, Partanen muistuttaa.
Uudellamaalla leikkaus olisi 3,0 prosenttia rahoituksesta, kun se muualla maassa olisi vain 1,0 prosentti. Asukasperustaisesti laskettuna Länsi-Uudenmaalle esitetty leikkaus tarkoittaa 103 euroa ja Etelä-Savolle 31 euroa asukasta kohden. Uudenmaan rahoitus on jo ennen esitettyjä muutoksia maan matalimpia, mutta samalla alueella palvelutarpeen kasvu ja väestönkasvu ovat nopeimpia.
"Hallituksen ehdottama rahoituksen siirto Uudeltamaalta ja kasvavilta alueilta muualle Suomeen on epäreilu ja ongelmallinen viime kädessä myös koko maan kannalta. Jos aitoja sote-säästöjä halutaan pitkällä aikavälillä saada aikaan, pitäisi panostaa koko maassa nopeaan perusterveydenhoitoon pääsyyn ja hyvinvoinnin edistämiseen, sekä jo varhaisessa vaiheessa toimivaan sosiaalihuoltoon", Hopsu esittää.
Partanen ja Hopsu korostavat, että: "Hallituksen esittämä leikkaus on erityisesti heikennys lasten ja nuorten palveluihin. Palvelutarpeen kasvu ja rahoituksen tiukkuus ovat Uudellamaalla yhtä aikaa läsnä.”
Uudellamaalla väestö kasvaa vuosittain maan keskimäärää nopeammin, ja kasvu kohdistuu erityisesti suuriin kaupunkiseutuihin kuten Espooseen, jossa kasvu perustuu erityisesti lasten ja nuorten määrän kasvuun. Samalla väestön ikääntyminen ja palvelutarpeen monimuotoistuminen etenevät nopeasti. Myös vieraskielisyys tuo omat kustannustekijänsä, ja Espoon asukkaista jo 25 % puhuu äidinkielenään muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Väestönkasvu yhdistettynä vieraskielisyyden voimakkaaseen kasvuun vaikeuttaa palveluiden järjestämistä tavalla, jota hallituksen esitys entisestään kärjistää.
Hyvinvointialueiden talouden erot johtuvat ennen kaikkea eritahtisesta sopeuttamisesta. Siksi rahoitusmalliin ei tule tehdä nopeita muutoksia Espoo muistuttaa lausunnossaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna Partanen,
Espoon kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja, Vihreät
0407619024
Inka Hopsu,
Espoon kaupunginhallituksen jäsen, kansanedustaja, Vihreät
0407589545
Tietoja julkaisijasta
Uudenmaan Vihreät ry (perustettu 1984) on Vihreä liitto rp:n jäsenyhdistys ja toimii Vihreän liiton piirijärjestönä toimialueellaan.
Uudenmaan Vihreiden tarkoituksena on edistää toiminnallaan vihreitä arvoja. Tarkoituksen toteuttamiseksi Uudenmaan Vihreät tekee ennen kaikkea vaalityötä mm. asettamalla eduskuntavaaliehdokkaat ja aluevaaliehdokkaat sekä tukemalla jäsenyhdistyksiään kuntavaaleissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Uudenmaan Vihreät ry, Nylands Gröna rf
Espoon Vihreät: Kyytimäen kaava vaarantaa Näkinmetsän ekologisen yhteyden16.4.2026 22:59:20 EEST | Tiedote
Espoon valtuusto äänestää 20. huhtikuuta Kauklahden Kyytimäen asemakaavasta, joka toisi pientalorakentamista arvokkaalle Kyytimäen luontoalueelle. Vihreät esittää kaavan hylkäämistä.
Uudenmaan vihreät nimesi 11 ehdokasta eduskuntavaaleihin – mukana kolme kansanedustajaa11.4.2026 16:16:08 EEST | Tiedote
Uudenmaan Vihreät nimesi yleiskokouksessaan 11.4.2026 ensimmäiset ehdokkaansa tuleviin eduskuntavaaleihin. Monipuolisessa ehdokasjoukossa ovat mukana nykyiset vihreät uusimaalaiset kansanedustajat Inka Hopsu, Tiina Elo ja Saara Hyrkkö, sekä vihtiläinen kunnanvaltuutettu Tommi Muhli.
Uudenmaan vihreät nimesi 11 ehdokasta eduskuntavaaleihin – mukana kolme kansanedustajaa11.4.2026 16:14:47 EEST | Tiedote
Uudenmaan Vihreät nimesi yleiskokouksessaan 11.4.2026 ensimmäiset ehdokkaansa tuleviin eduskuntavaaleihin. Monipuolisessa ehdokasjoukossa ovat mukana mm. kaikki nykyiset vihreät uusimaalaiset kansanedustajat sekä Vantaan Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Tia Seppänen.
Nylands Gröna utsåg elva kandidater till riksdagsvalet11.4.2026 16:13:18 EEST | Tiedote
Nylands Gröna utsåg vid sitt vårmöte de första kandidaterna inför det kommande riksdagsvalet. Kandidaterna utgör en mångsidig grupp från olika kommuner i Nyland. Bland dem finns de nuvarande nyländska riksdagsledamöterna Saara Hyrkkö, Inka Hopsu och Tiina Elo, samt stads- och välfärdsområdesfullmäktigeledamoten Denise Niemi från Lovisa.
Uudenmaan vihreät nimesi 11 ehdokasta eduskuntavaaleihin – mukana kolme kansanedustajaa11.4.2026 16:12:27 EEST | Tiedote
Uudenmaan Vihreät nimesi yleiskokouksessaan 11.4.2026 ensimmäiset ehdokkaansa tuleviin eduskuntavaaleihin. Monipuolisessa ehdokasjoukossa ovat mukana nykyiset vihreät uusimaalaiset kansanedustajat Inka Hopsu, Tiina Elo ja Saara Hyrkkö, sekä loviisalainen kaupungin- ja aluevaltuutettu Denise Niemi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme