Kotitalouksien kulutusluottokanta yli 28 mrd. euroa
4.3.2026 10:00:00 EET | Suomen Pankki | Tiedote
Kotitalouksien kokonaiskulutusluottokanta oli vuoden 2025 lopussa 28,2 mrd. euroa ja sen vuosikasvuvauhti oli hidastunut 0,1 prosenttiin. Kotitalouksien kokonaiskulutusluottokannasta noin puolet oli vakuudettomia kulutusluottoja (pl. ajoneuvolainat), ja niiden vuosikasvuvauhti oli 1,5 %.

Vuoden 2025 lopussa pankkisektorin ulkopuolella toimivien muiden rahoituslaitosten kotitalouksille myöntämien kulutusluottojen kanta oli lähes 140 milj. euroa vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Vuoden 2025 lopussa muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen kanta oli 5,2 mrd. euroa, kun mukaan lasketaan myös muiden rahoituslaitosten myöntämät taseen ulkopuolelle siirretyt lainat1. Muiden rahoituslaitosten myöntämistä kulutusluotoista 91 % oli ajoneuvolainoja.
Muiden rahoituslaitosten myöntämät kulutusluotot kattoivat 19 % kotitalouksien kokonaiskulutusluottokannasta. Muiden rahoituslaitosten myöntämien kulutusluottojen osuus on pienentynyt viime vuosien aikana. Suurimman osan (62 %) kotitalouksien kulutusluotoista olivat myöntäneet Suomessa toimivat pankit (luottolaitokset). Myös Suomessa toimivien pankkien osuus kotitalouksille myönnetyistä kulutusluotoista on pienentynyt viime vuosien aikana. Kulutusluottoja myöntävistä toimijoista osuuttaan (19 %) kokonaiskulutusluottokannasta ovat viime vuosien aikana kasvattaneet ulkomaiset rajan yli lainaavat toimijat, jotka ovat pankkeja (luottolaitokset) ja muita rahoituslaitoksia.
Kotitalouksien kokonaiskulutusluottokanta oli vuoden 2025 lopussa 28,2 mrd. euroa ja sen vuosikasvuvauhti oli hidastunut 0,1 prosenttiin. Viimeksi vuosikasvu oli yhtä hidasta vuoden 2020 lopussa.
Kotitalouksien kokonaiskulutusluottokannasta noin puolet oli vakuudettomia kulutusluottoja (pl. ajoneuvolainat), ja niiden vuosikasvuvauhti oli 1,5 %. Muiden rahoituslaitosten osuus kotitalouksille myönnetyistä vakuudettomista kulutusluotoista oli 3 %. Suurimman osuuden (58 %) vakuudettomista kulutusluotoista olivat myöntäneet Suomessa toimivat pankit, mutta ulkomaiset rajan yli lainaavat toimijat olivat kasvattaneet osuutensa kotitalouksille myönnetyistä vakuudettomista kulutusluotoista jo 39 prosenttiin. Lisäksi kotitalouksien kulutusluotoista 9,7 mrd. euroa oli ajoneuvolainoja ja 4,3 mrd. euroa vakuudellisia kulutusluottoja. Ajoneuvolainoista 51 % oli Suomessa toimivien pankkien myöntämiä ja 49 % muiden rahoituslaitosten myöntämiä.
Kokonaiskulutusluottokanta ei sisällä perintäyhtiöiden taseissa olevia kulutusluottoja. Hoitamattomien lainojen myynti perintäyhtiöille osaltaan hidastaa kulutusluottokannan kasvua. Positiivisesta luottotietorekisteristä tehtyjen laskelmien mukaan perintäyhtiöillä oli taseessa vuoden 2025 lopussa 1,6 mrd. euron edestä kuluttajaluottoja2, joista arvioiden mukaan merkittävä osuus oli kulutusluottoja.
Lisätietoja antavat
- Markus Aaltonen, puh. 09 183 2395, sähköposti: markus.aaltonen(at)bof.fi,
- Pauli Korhonen, puh. 09 183 2280, sähköposti: pauli.korhonen(at)bof.fi.
Seuraava Muut rahoituslaitokset -tiedote julkaistaan 3.6.2026.
Muiden rahoituslaitosten tiedonkeruun julkaistut luvut löytyvät Suomen Pankin verkkosivuilta tämän linkin takaa.
---
1 Arvopaperistetut ja muiden rahoituslaitosten taseen ulkopuolisina erinä hallinnoitavat ajoneuvolainat muodostavat huomattavan osan kokonaisuudesta.
2 Uuden aineiston käyttöön ja lukujen tulkintaan voi liittyä epävarmuutta. Epävarmuustekijät vähenevät, kun aineistoa kertyy lisää ja sen yksityiskohtaisesta analyysista saadaan lisää kokemusta. Positiivisen luottorekisterin tiedoista ei saa eriteltyä ”kulutusluottoja”. Perintäyhtiöiden taseissa olevat kuluttajaluotot sisältävät ajoneuvolainoja, jatkuvia luottoja ja muita kuluttajaluottoja.
Avainsanat
Linkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Eurosystemets penningpolitiska beslut30.4.2026 15:24:43 EEST | Beslut
ECB-rådet beslutar om penningpolitiken i euroområdet. ECB-rådet beslutade idag att hålla de tre styrräntorna oförändrade.
EKP:n rahapoliittisia päätöksiä30.4.2026 15:24:43 EEST | Päätös
EKP:n neuvosto päättää euroalueen rahapolitiikasta. EKP:n neuvosto päätti tänään pitää EKP:n kolme ohjauskorkoa ennallaan.
Hushållen tecknade aktivt avtal om tidsbunden inlåning i mars 202630.4.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den tidsbundna inlåningens andel av inlåningen från hushållen var större än tidigare i mars 2026. Bankerna betalar högre ränta på tidsbunden inlåning än på vanliga transaktionskonton. Över hälften av hushållens nya avtal om tidsbunden inlåning tecknades för 3–12 månader.
Kotitaloudet tekivät aktiivisesti määräaikaistalletuksia maaliskuussa 202630.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien talletuksista aiempaa suurempi osa oli määräaikaistalletuksia maaliskuussa 2026. Pankit maksavat määräaikaistalletuksille korkeampaa korkoa kuin tavallisille käyttötileille. Yli puolet kotitalouksien uusista määräaikaistalletuksista tehtiin 3–12 kuukauden ajaksi.
Households made term deposits actively in March 202630.4.2026 10:00:00 EEST | Press release
A larger share of household deposits than before consisted of deposits with an agreed maturity in March 2026. Banks pay higher interest on deposits with an agreed maturity than on ordinary current accounts. More than half of households’ new deposits with an agreed maturity were concluded for a period of 3–12 months.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme