Suomen Akatemia edisti vaikuttavaa tutkimusta yli 590 miljoonalla eurolla vuonna 2025
4.3.2026 13:21:59 EET | Suomen Akatemia | Tiedote
Suomen Akatemia myönsi vuonna 2025 noin 592 miljoonaa euroa korkeatasoiseen tieteelliseen tutkimukseen, osaamisen vahvistamiseen ja tutkimusympäristöjen kehittämiseen. Akatemian myöntövaltuus kasvoi edellisestä vuodesta.
Tutkimusrahoituksen kasvu johtui Akatemialle kohdistetusta valtion T&K-lisärahoituksesta. Kansallinen tavoite on nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämisrahoituksen osuus bruttokansantuotteesta neljään prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Akatemia suuntasi lisärahoitusta yhteensä noin 100 miljoonaa euroa tutkimuksen lippulaivojen ja tutkimusinfrastruktuurien tukemiseen, tohtorikoulutuksen lisäämiseen, tutkimuksen hyödyntämisen rahoittamiseen sekä useisiin temaattisiin hakuihin.
Akatemian vertaisarviointiin ja kilpailuun perustuva rahoitusmalli nostaa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta.
”Toimintaamme ja rahoitustamme kehitetään jatkuvasti T&K-rahoituksen linjausten mukaisesti. Rahoittamalla pitkäjänteisesti rohkeita tutkimusideoita edistämme korkeatasoista osaamista, kehitämme tutkimusympäristöjä ja tuemme uusia tutkimuksen vahvuusalueita”, Suomen Akatemian pääjohtaja Paula Eerola sanoo.
Merkittävä rahoitusosuus rohkeisiin tutkimusideoihin
Akatemia terävöitti tutkimusrahoituskokonaisuuttaan kolmen tiedepoliittisilta tavoitteiltaan ja profiililtaan erilaisen rahoituskokonaisuuden kautta: Kipinä ‒ Pitkäjänteisesti uusia rohkeita tutkimusideoita, Ahjo ‒ Huippuosaaminen yhteiskunnan käyttöön ja Käänne ‒ Yhdessä ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin.
Vuoden 2025 tutkimusrahoituksesta 52 prosenttia kohdistui pitkäjänteisesti uusia rohkeita tutkimusideoita tukevaan tutkimukseen (Kipinä-rahoitus). Huippuosaamista yhteiskunnan käyttöön tukevaan Ahjo-rahoituskokonaisuuteen käytettiin 23 prosenttia rahoituksesta, ja ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin edistävään Käänne-rahoituskokonaisuuteen 20 prosenttia.
T&K-lisärahoitusta hyvinvointialueille ja kliiniseen tutkimukseen
Valtioneuvoston T&K-lisärahoituksen mukaisia temaattisia hakuja avattiin vuonna 2025 kliiniseen tutkimukseen, metsäbiomassan tutkimukseen ja hyvinvointialueiden T&K-toiminnan vahvistamiseen. Haut ovat tuoneet Akatemian rahoituksen piiriin uusia tutkijoita myös hyvinvointialueilta ja ammattikorkeakouluista ja ne ovat vahvistaneet hyvinvointialueiden T&K-osaamista ja paikallisia tutkimusympäristöjä.
Kansainvälisten osaajien rekrytointiin merkittävä rahoitus
Vuonna 2025 toteutettiin merkittävä rahoitushaku kansainvälisten osaajien rekrytoinnin vahvistamiseksi Suomeen. Osana yliopistojen profiloitumisen rahoitusta tähän tarkoitukseen avattiin 50 miljoonan euron rahoitushaku kaikille yliopistoille.
Rahoitus on kansainvälisestikin vertaillen mittava samaan aikaan, kun useat eurooppalaiset maat ja EU vahvistavat vastaavia rekrytointeja. Kansainvälisten osaajien rekrytoimista tukeva rahoitushaku on osa kokonaisuutta, jonka avulla Suomi vahvistaa asemaansa tieteen ja innovaatioiden kärkimaana.
Tutkimuksen turvallisuuden varmistamiseen uusia toimia
Tutkimuksen turvallisuuden näkökulma nostettiin uudella tavalla esiin vuonna 2025 voimaan tullessa laissa Suomen Akatemiasta. Turvallisuutta käsittelevä lisäys edellyttää, että Akatemia ottaa asianmukaisesti ja riskiperusteisesti huomioon tutkimuksen turvallisuuden tutkimushankkeissa, tutkimusyhteistyössä ja tutkimustulosten hyödyntämisessä – kuitenkin huolehtien tutkijan oikeudesta valita tutkimusaiheensa ja -menetelmänsä.
Organisaatiouudistus vahvistanut toimintakykyä, taloutta vakautettu
Syyskuussa 2024 toteutettu viraston organisaatiouudistus ja toiminnalliset uudistukset edistävät Akatemian kykyä toimeenpanna strategiaansa. Riskienhallinnan prosessit tukevat strategian toimeenpanoa.
Viraston talous on saatu vakautettua huolimatta aikaisempaa kireämmästä toimintamenobudjetista henkilöstömäärää vähentämällä, hankintamenosäästöillä ja toimitiloja supistamalla.
Tutkimusrahoituksen prosessiohjausta vahvistettiin vuoden 2025 aikana laatimalla prosessi- ja toimintakartat ja yhtenäistämällä ohjeistusta. Akatemia toteutti kasvaneen myöntövaltuuden rahoitushaut laadukkaasti ja tehokkaasti. Rahoituskokonaisuutta kehitettiin ja samalla vähennettiin tutkimusrahoituksen työvoimatarvetta, lisättiin työn automatisointia ja parannettiin työn tuottavuutta.
Suomen Akatemian toimintakertomus ja tilinpäätös 2025 on ilmestynyt. Tutustu toimintakertomukseen ja tilinpäätökseen: Suomen
Akatemian tilinpäätös vuodelta 2025 (pdf)
Tutustu myös vuonna 2025 julkaistuihin tietokarttoihin. Tietokartoissa on tietoa Akatemian rahoituksen vaikuttavuudesta, tutkimusaiheista ja -teemoista rahoitushakemuksissa sekä talvihaun hakemus- ja päätöstilastoja: aka.fi/tietokartat
Lisätietoja:
- johtaja Emilia Katajajuuri, Suomen Akatemia, p. 029 533 5008, etunimi.sukunimi (at) aka.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta Tirronen
p. +358 295 33 5118
etunimi.sukunimi (at) aka.fi
Suomen Akatemian viestintä
Suomen Akatemia
Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa yhteiskunnassa. Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat. Vuonna 2026 rahoitamme tutkimusta lähes 555 miljoonalla eurolla. Akatemia toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Akatemia
Fler internationella toppforskare till finländska universitet tack vare finansiering från Finlands Akademi2.6.2026 14:22:43 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beviljat finländska universitet sammanlagt 22,5 miljoner euro för att rekrytera högt kvalificerade internationella forskare. Genom finansieringen flyttar nio internationella forskare till finländska universitet för att tillträda professurer. Akademins satsning på att rekrytera toppexperter till Finland är betydande även i internationell jämförelse.
Suomen Akatemian rahoitus tuo lisää kansainvälisiä huippututkijoita suomalaisiin yliopistoihin2.6.2026 14:22:43 EEST | Tiedote
Suomen Akatemia on myöntänyt yhteensä 22,5 miljoonaa euroa Suomen ulkopuolelta kutsuttavien korkeatasoisten tutkijoiden rekrytoimiseen. Rahoitus mahdollistaa yhdeksän kansainvälisen tutkijan siirtymisen suomalaisiin yliopistoihin professorin tehtäviin. Akatemian panostus huippuosaajien rekrytoimiseksi Suomeen on kansainvälisestikin vertailtuna huomattava.
Funding by Research Council of Finland brings next batch of top international researchers to Finnish universities2.6.2026 14:22:43 EEST | Press release
The Research Council of Finland (RCF) has granted Finnish universities a total of 22.5 million euros to recruit high-level researchers from outside Finland. The funding will enable nine international researchers to transfer to Finnish universities as professors. The RCF’s investment in recruiting top experts to Finland is significant even by international standards.
Beslut klara: Finlands Akademi finansierar idrottsforskningsprojekt5.5.2026 09:18:10 EEST | Pressmeddelande
Finlands Akademi har beslutat att finansiera fyra separata projekt och ett projektkonsortium inom akademiprogrammet för idrottsforskning (ACTIVE). Finansieringen uppgår till sammanlagt 2,45 miljoner euro. ACTIVE-programmet främjar forskningens kvalitet, förnyelse och genomslag inom fysisk aktivitet, motion och idrott. Det kom in 49 ansökningar om en total summa på nästan 24,4 miljoner euro. Ansökningarna bedömdes av en internationell expertpanel.
Rahoituspäätökset liikuntatutkimuksen hankkeille tehty5.5.2026 09:18:10 EEST | Tiedote
Liikuntatutkimuksen akatemiaohjelmassa (ACTIVE) myönnettiin tänä vuonna rahoitusta yhteensä 2,45 miljoonaa euroa neljälle erillishankkeelle ja yhdelle hankekokonaisuudelle. Ohjelma edistää fyysiseen aktiivisuuteen, liikuntaan ja urheiluun liittyvän tutkimuksen laatua, uusiutumista ja vaikuttavuutta. Hakemuksia saatiin tällä kertaa 49, ja rahoitusta haettiin lähes 24,4 miljoonalla eurolla. Hakemukset arvioitiin kansainvälisessä vertaisarviointipaneelissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme