Ensimmäinen asiakas Assissa: –Valoisa ja kodinomainen tunne tuli heti
4.3.2026 09:27:05 EET | Oma Häme | Artikkeli

Leila Tuori-Laukkonen saapui Assin kuvantamispalveluihin mietteliäin ja odottavin tunnelmin. Hän ei tiennyt vielä tullessaan, että olisi aivan ensimmäinen asiakas uudessa sairaalassa.
– Lähinnä mietin, että mitähän täällä tulee vastaan, hän kertoo.
Ensimmäisten päivien tunnelma näkyi myös käytävillä. Henkilöstön perehdytysryhmiä kiersi tiloissa, ja ilmassa oli uuden alun tuntua – vielä hieman epätietoisuuttakin.
– Kun tulin sisälle, ajattelin että onpas hienoa. Tosi avaraa, valoisaa ja hygieenistä. Mukavat väritykset. Tuli heti miellyttävä olo.
Siirtyminen vanhalta sairaalalta uuteen sujui hänen mukaansa helposti. Sairaanhoitaja soitti etukäteen ja kysyi, voiko hän tulla tutkimukseen Assiin. Samalla hän sai tarkat ohjeet Assi-bussin aikatauluista ja kulkureitistä pääaulaan.
– Oli selkeää ja kiva opastus. Positiivinen kokemus, että pääsi näin helposti sairaaloiden välillä.
Pientä ihmetystä, mutta henkilökohtainen ohjaus auttoi
Pääaulassa tuli vastaan myös uuden toiminnan ensiaskeleet. – Ilmoittautuminen onnistui itseilmoittautumisautomaatilla, mutta lappua ei tulostunut. Otin näytöstä kuvan ja sain sen jälkeen henkilökohtaisen ohjauksen oikeaan paikkaan. Alussa oli hetken verran epätietoisuutta siitä, minne pitäisi mennä, ja pääaulassa henkilöstö ei vielä tarkasti tiennyt aikataulujen alkamisesta. – Mutta apua sai heti. Se oli tärkeää. Leilan mielestä hyvää opastusta kannattaa jatkaa erityisesti siksi, että uusi ympäristö voi jännittää monia, etenkin iäkkäämpiä asiakkaita.
Kuvantamisen tiloissa tunnelma oli rauhallinen. Vastassa oli neljä ammattilaista. – Otettiin sisälle ja selitettiin toimenpide. Yleensä olen tottunut, että ohjeet tulevat kuulokkeista, mutta nyt ohjeistus olikin selkeästi monitorissa kuvitusten kanssa.
Modernit laitteet, puhtaat tilat ja ammattimainen henkilökunta tekivät vaikutuksen. – Tuli vähän kodinomainen tunne. Mukava tulla.
Kohtaaminen jäi erityisesti mieleen. – Se oli kuin ihminen ihmiselle, ei potilaana. Henkilökunnallekin oli mukavaa saada ensimmäinen asiakas. Erityiskiitoksen Leila antaa sairaanhoitajaopiskelijalle, joka opasti häntä oikeaan paikkaan ja jäi juttelemaan. – Hän oli todella ystävällinen. Se oli tosi kiva juttu.
Kun Leila vertaa kokemusta vanhaan sairaalaan, ero on selvä. – Vanhassa oli pienet osastot. Täällä on enemmän tilaa, avaraa ja valoisaa. Yksityisyyttä on enemmän. On kivempi tulla.
Käynnistä jäi hyvä ja positiivinen olo. – Kaikki oli uutta ja valoisaa. Täällä oli mukava käydä. Voi tulla uudestaankin. Arjen sujuvuuskin yllätti. – Kuvittelin olevani ainakin tunnin, mutta pääsin viidessä minuutissa sisään. Tällainen on helppo sovittaa arkeen, voi käydä vaikka töiden välillä.
Ja mitä hän sanoisi seuraavalle tulijalle?
– Kiva ja valoisa sairaala. Hyvät kulkuyhteydet. Ihmiset otetaan positiivisesti vastaan, ja perille kyllä löytää.
Yhteyshenkilöt
Elina Savolainenviestintäpäällikkö (terveydenhuolto, Assi-sairaala)
Puh:040 652 3167elina.savolainen@omahame.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Paranna hyvinvointiasi ilmaisilla verkkovalmennuksilla – tarjolla tietoa ja vinkkejä pysyviin elintapamuutoksiin16.4.2026 15:12:46 EEST | Tiedote
Aiheena esimerkiksi päihteiden vähentäminen, painonhallinta, hyvä uni ja mielen hyvinvointi.
Oma Hämeen neljännet henkilöstöpäivät tarjosivat tietoa, tunnetta ja toimintaa16.4.2026 08:38:22 EEST | Tiedote
Oma Hämeen henkilöstöpäivät järjestettiin jälleen Hämeenlinnan Verkatehtaalla. 13.-14. huhtikuuta järjestetty tapahtuma kokosi yhteen noin 1 300 hyvinvointialueen työntekijää eri puolilta Kanta-Hämettä. Henkilöstöpäivät ovat hyvinvointialueen vuosittainen henkilöstötapahtuma, jonka tavoitteena on vahvistaa yhteistä suuntaa, jakaa osaamista ja lisätä työssä jaksamista. Kahden päivän toteutuksella pyritään varmistamaan, että mahdollisimman monella työntekijällä on mahdollisuus osallistua työn ja vuorojen puitteissa. Tapahtuman avannut aluehallituksen puheenjohtaja Kaisa Lepola (sd.) korosti puheessaan yhdessä onnistumista. – Työyhteisö, luottamus ja toisten tukeminen ovat keskeisiä työssä jaksamiselle. Kun voimme itse hyvin, pystymme kohtaamaan paremmin ne ihmiset, joita autamme päivittäin. Lepolan mukaan Oma Hämeessä on onnistuttu haastavassa toimintaympäristössä. – Olemme puurtajaorganisaatio. Olemme hoitaneet velvollisuutemme hyvin, vaikka toimintaympäristö on ollut vaikea. On tärkeää
Oma Hämeen Sydämet on jälleen palkittu – kiitos asiakkaille äänistä14.4.2026 14:23:36 EEST | Tiedote
Kampanjassa asiakkaat antoivat tunnustusta henkilöille, työpareille tai yksiköille, joiden työstä on jäänyt positiivinen kokemus.
Oma Hämeelle 201 000 euroa nuorten päihdehaittojen vähentämiseen Kanta-Hämeessä13.4.2026 13:43:47 EEST | Uutinen
Oma Häme on saanut 201 000 euron valtionavustuksen nuorten päihdehaittojen vähentämiseen Kanta-Hämeessä. TEHO II -hanke keskittyy nuorten varhaiseen tunnistamiseen, hoitoon pääsyyn ja monialaisen yhteistyön vahvistamiseen. Tavoitteena on vähentää huumekuolemia ja kehittää vaikuttavia palveluita. Hanke käynnistyy alkuvuonna 2026.
Parantolankadun sote-aseman toiminta käynnistyy Hämeenlinnassa laajemmin toukokuussa13.4.2026 09:08:47 EEST | Uutinen
Jukolan terveysaseman tiimi muuttaa 6. toukokuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme