Vihreiden Holopainen: Perheitä ei saa hajottaa säästöjen seurauksena – Orpon hallituksen linja rikkoo vammaisten oikeuksia
4.3.2026 14:30:00 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopaisen mukaan Orpon hallituksen leikkauspolitiikka ja vammaispalvelulain puutteellinen ohjaus ovat johtaneet tilanteeseen, jossa vammaisten perusoikeudet vaarantuvat.

Eduskunnassa keskustellaan tänään keskiviikkona Pääministerin ilmoituksesta sosiaali- ja terveyspalveluista.
Ylen uutisten (8.1. ja 27.2.2026) mukaan hyvinvointialueiden säästöpaineiden seurauksena vammainen henkilö on joutunut muuttamaan satojen kilometrin päähän perheestään. Toisessa tapauksessa hyvinvointialue ei suostunut korvaamaan kehitysvammaiselle pojalle sopivaa asumispalvelua omassa kotikunnassaan.
— On kestämätöntä, että vammaisten ihmisten oikeus kotiin ja perheeseen riippuu hyvinvointialueen taloustilanteesta. Lakia on noudatettava myös säästöjen aikana. Orpon hallituksen leikkauspolitiikka uhkaa jo perusoikeuksien toteutumista. Lakisääteisiin palveluihin pääsy ei voi olla kiinni postinumerosta, Holopainen linjaa.
Eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston mukaan hyvinvointialueet voivat järjestää palvelut omana tuotantonaan tai ostaa ne yksityiseltä, mutta palvelut on järjestettävä laissa edellytetyllä tavalla myös silloin, kun palvelurakennetta muutetaan.
Holopaisen mukaan uuden vammaispalvelulain soveltamisessa on käynyt ilmi laajemminkin ongelmia.
— Vammaispalvelulakia on nyt säästöjen aikana tulkittu liian tiukasti. Vammaispalvelulaki on sinällään nykyisellään hyvä laki, mutta sen soveltamisessa ja ministeriön ohjauksessa on vakavia puutteita. Hyvinvointialueet tarvitsevat selkeämpää tukea ja ennen kaikkea riittävän rahoituksen, jotta oikeudet toteutuvat yhdenvertaisesti koko Suomessa, Holopainen toteaa.
Holopainen muistuttaa, että vammaispalvelut ovat subjektiivisia oikeuksia. Palvelujen järjestämisessä on huomioitava yksilön etu sekä oikeus perhe-elämään.
— Orpon hallituksen säästölinja ei saa johtaa siihen, että perheitä hajotetaan ja ihmiset siirretään kauas läheisistään, Holopainen painottaa.
Vihreät edellyttää, että hallitus vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriön ohjausta vammaispalvelulain soveltamisesta, turvaa riittävän rahoituksen hyvinvointialueille ja varmistaa, että asumispalvelut järjestetään ensisijaisesti lähellä omaisia aina, kun se on asiakkaan edun mukaista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna HolopainenKansanedustaja
Puh:044-5713463hanna.holopainen@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Sofia Virta: Kehysriihi on Orpon hallituksen viimeinen mahdollisuus palauttaa toivo – näin Virta tekisi Orpon saappaissa21.4.2026 14:23:43 EEST | Tiedote
Hallitus kokoontuu tällä viikolla kehysriiheen päättämään uusista sopeutustoimista. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan hallituksella on nyt viimeinen tilaisuus kääntää politiikkansa suunta. Hän kertoo, miten Vihreät sen tekisi.
Vihreiden Tynkkynen: jokainen kivi käännettävä krääsäkauppaan puuttumiseksi17.4.2026 13:11:31 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen iloitsee talousvaliokunnan tänään yksimielisesti hyväksymästä mietinnöstä, jossa se edellyttää hallitukselta viipymättä tekoja kiinalaiseen krääsäkauppaan puuttumiseksi. Nyt on hallituksen velvollisuus pikaisesti näyttää, että se ottaa eduskunnan tahdon tosissaan.
Mari Holopainen: Kymmenen keinoa yrittäjämyönteisen Suomen rakentamiseksi16.4.2026 16:11:57 EEST | Tiedote
Vihreät haluavat rakentaa yrittäjämyönteistä Suomea, jossa ihmiset uskaltavat tavoitella unelmiaan ja jonka turvaverkot tukevat myös yrittäjiä. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen esittää kymmentä keinoa yrittäjien tukemiseksi.
Sofia Virta ryhmäpuheessa: Vihreät esittää kehysriiheen toimenpidepakettia lapsiköyhyyden pysäyttämiseksi15.4.2026 14:04:27 EEST | Tiedote
EMBARGO KUNNES PUHE ON PIDETTY Köyhyyttä ja elinkustannusten kasvua käsittelevän välikysymyksen ryhmäpuheessaan Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti konkreettisia toimia, joilla hallitus voi ensi viikon kehysriihessä pysäyttää lapsiköyhyyden kasvun.
Fatim Diarra: Hallituksen määräaikaisten työsuhteiden helpottaminen polkee naisvaltaisten alojen oikeuksia – jätti SDP:n edustajien kanssa perustuslakivaliokunnassa eriävän14.4.2026 16:41:00 EEST | Tiedote
Perustuslakivaliokunta käsitteli kokouksessaan 14.4. hallituksen esitystä määräaikaisten työsuhteiden helpottamisesta. Esityksen on kritisoitu heikentävän työntekijöiden oikeuksia, kohdistuvan erityisesti naisvaltaisiin aloihin ja lisäävän raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra ja neljä SDP:n kansanedustajaa jättivät perustuslakivaliokunnassa lakiesityksestä eriävän mielipiteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme