Kelan etuuksien väärinkäytösepäilyjä eniten toimeentulotuessa ja työttömyysturvassa
4.3.2026 12:03:58 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Kelan etuuksia koskevia väärinkäytösepäilyjä on eniten perustoimeentulotuessa, työttömyysturvassa ja yleisessä asumistuessa. Vuonna 2025 väärinkäytösepäilyjen osuus kaikista maksetuista etuuksista oli alle puoli promillea.
Kelan väärinkäytösraportin mukaan etuuksia koskevat sosiaaliturvan väärinkäytösepäilyt ovat pysyneet suhteellisen vähäisinä vuosina 2021–2025. Vuonna 2025 epäilyjä oli yhteensä 1 017 ja niitä vastaava rahamäärä oli yhteensä noin 7,2 miljoonaa euroa. Ilmi tulleiden epäilyjen osuus kaikista maksetuista etuuksista oli 0,43 promillea.
Vuonna 2025 eniten väärinkäytösepäilyjä kohdistui perustoimeentulotukeen. Seuraavaksi eniten väärinkäytösepäilyjä oli yleisessä asumistuessa ja työttömyysturvassa.
Kelan kirjaamat etuuksien väärinkäytösepäilyt ovat tapauksia, joissa asiakasta on kuultu väärinkäytösepäilyn vuoksi ja joissa Kela on tehnyt ratkaisun asiasta. Havaintoja mahdollisista väärinkäytöksistä tehtiin etuustyössä enemmän kuin väärinkäytösepäilyjen lukumäärä osoittaa. Vuonna 2025 tällaisia havaintoja tehtiin 3 027.
– Havaintojen määrä kasvoi jonkin verran edellisvuodesta. Toimihenkilöitä on tuettu enemmän väärinkäytösepäilyjen tunnistamisessa ja selvittämisessä ohjeilla sekä koulutuksilla, sanoo lakipalvelupäällikkö Anna-Leena Aalto Kelan yhteisistä palveluista.
Uusi työkalu auttaa väärennösten tunnistamisessa
Kela panostaa etuusväärinkäytösten ennakointiin, ehkäisyyn ja tunnistamiseen.
Vuonna 2025 Kelassa otettiin käyttöön uusi tekninen ratkaisu, jonka avulla asiakkaiden toimittamien asiakirjojen mahdollisia väärennöksiä voidaan tunnistaa automaattisesti. Tunnistamalla väärillä tiedoilla annettuja asiakirjoja automaattisesti työtekijöiden työaikaa vapautuu etuustyöhön. Toimihenkilöt käsittelevät kaikki havainnot.
Petteri Orpon hallitus on tehnyt lakiesityksen Kelan tietojenvaihtoa koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Esitysluonnoksessa ehdotetaan, että Kelan olisi jatkossa mahdollista saada etuudenhakijoiden pankki- ja tilitietoja tietoturvallisesti Tullin ylläpitämästä järjestelmästä. Voimaan tullessaan lakiesitys vähentäisi mahdollisia etuuksien väärinkäytöstapauksia.
Väärinkäytös täyttää rikoksen tunnusmerkistön
Väärinkäytöksellä tarkoitetaan Kelan etuuksien yhteydessä sitä, että asiakas pyrkii tarkoituksella saamaan etuutta perusteettomasti tai enemmän kuin hänelle kuuluisi. Väärinkäytökseksi voidaan katsoa esimerkiksi se, jos asiakas antaa Kelalle väärää tietoa tai väärentää asiakirjan. Myös tietojen salaamista pidetään väärinkäytöksenä.
Väärinkäytöksestä on kysymys silloin, kun teko täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön. Rikosnimike väärinkäytöksissä on useimmiten petos tai väärennys. Kaikista väärinkäytösepäilyistä noin puolesta tehdään tutkintapyyntö poliisille. Etuuden hakijalla on velvollisuus ottaa selvää ja ilmoittaa Kelalle asioista, jotka vaikuttavat hänen oikeuteensa saada etuutta.
Lisätietoja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Leena AaltolakipalvelupäällikköKela
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Handläggningstiderna för de första ansökningarna om allmänt stöd är längre än vanligt hos FPA14.7.2026 12:52:40 EEST | Pressmeddelande
Handläggningen av ansökningar från kunder som ansöker om allmänt stöd för första gången tar för närvarande längre än vanligt hos FPA. Orsaken till att handläggningstiderna är längre just nu är att arbetslösheten har ökat, att många studerande har slutfört sina studier och att många sökandes perioder med inkomstrelaterad dagpenning tar slut. FPA uppskattar att situationen lättar inom de närmaste veckorna.
Yleistuen ensimmäisten hakemusten käsittelyajat ovat Kelassa tavallista pidempiä14.7.2026 12:52:40 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Yleistuen ensimmäisten hakemusten käsittely kestää tällä hetkellä Kelassa tavallista pidempään. Käsittelyaikojen pitenemiseen ovat syinä työttömyyden kasvu, opiskelijoiden valmistuminen ja ansiopäivärahakausien päättyminen. Kela arvioi saavansa tilanteen purettua lähiviikkojen aikana.
Studielån för det kommande läsåret kan lyftas redan i augusti2.7.2026 08:53:46 EEST | Pressmeddelande
Studerande kan lyfta studielån för den kommande höstterminen från början av augusti. Studielånet inverkar också på den studerandes möjligheter att få utkomststöd.
Tulevan lukuvuoden opintolainaa voi nostaa jo elokuussa2.7.2026 08:53:46 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Opiskelijat voivat nostaa tulevan syyslukukauden opintolainaa elokuun alusta alkaen. Opintolaina vaikuttaa myös opiskelijan mahdollisuuteen saada toimeentulotukea.
Student loan funds for the coming academic year can be taken out already in August2.7.2026 08:53:46 EEST | Press release
Students can take out student loan funds for the coming autumn term starting from the beginning of August. The student loan also affects the student’s eligibility for social assistance.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme