Kevättulvat jäämässä monin paikoin pieniksi
5.3.2026 08:10:30 EET | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Kevättulvat ovat jäämässä hyvin pieniksi maan etelä-, länsi- ja keskiosissa, koska lunta on ollut harvinaisen vähän. Lapin lumitilanne ennakoi tavanomaisia tai hieman pienempiä tulvia. On kuitenkin hyvä huomioida, että tulvan koko riippuu aina lopulta sulamisajan sateista ja lämpötilasta.

“Vähäisen lumimäärän takia kevättulvat ovat todennäköisesti jäämässä laajalti pieniksi. Tulvaennuste voi silti elää Itä- ja Pohjois-Suomessa, koska lumipeitteen odotetaan vielä vahvistuvan lähiviikkoina. Myös sulamisajan lämpötila ja sateet vaikuttavat aina lopullisen tulvan suuruuteen“, toteaa tutkija Harri Myllyniemi Suomen ympäristökeskuksesta.
Satakunnassa ja Pohjois-Pohjanmaalla kevättulva saattaa jäädä jopa ennätyksellisen pieneksi ohuesta lumipeitteestä ja monivaiheisesta sulamisesta johtuen.
Lunta on maan etelä- ja keskiosissa monin paikoin harvinaisen vähän. Esimerkiksi Satakunnassa lunta on näin vähän keskimäärin vain kerran kymmenessä vuodessa. Lumen vesiarvo vaihtelee länsirannikon 10:stä ja Pohjois-Karjalan 40 millimetristä Tunturi-Lapin yli 150 millimetriin.
Etelä-Suomessa ja länsirannikolla tulvasta on tulossa kaksi- tai useampihuippuinen. Etelä-Suomessa ensimmäinen tulvahuippu saatiin jo viime viikonloppuna. Osa Etelä- ja Länsi-Suomen lumista sulaa lähiviikkoina. Lounais-Suomeen odotetaan tulvahuippua tulevaksi viikonlopuksi. Sää jatkuu lähiviikkoina nollan tuntumassa vaihtelevana, ja sulava lumi kasvattaa jokien virtaamia maan eteläosissa.
Jokijäät keskimääräistä paksumpia - jääpatoja ei silti ennusteissa
Jokien jäät ovat pääosin keskimääräistä paksumpia. Etelä- ja länsirannikon joissa vältytään luultavasti jääpadoilta, koska lunta on vähän. Jääpatojen syntyminen edellyttää, että myös virtaamat nousevat riittävän suureksi.
Tulvariskien ennakointi on yhteiskunnan turvallisuuskysymys
Ilmastonmuutos on jo muuttanut tulvien luonnetta Suomessa. Lumipeite on vähentynyt, talvista on tullut vaihtelevampia, ja sulamisjaksot ovat aikaistuneet. Muuttuneet olosuhteet haastavat perinteisiä vesienhallinnan käytäntöjä ja vaativat entistä parempaa ennakointia ja varautumista. Tutkimusten mukaan muutos tulee jatkumaan.
Suomen ympäristökeskuksen tutkimus, seuranta ja ennusteet auttavat tunnistamaan muuttuvia riskejä ja vahvistamaan yhteiskunnan varautumista. Työ on osa laajempaa tavoitetta edistää kestävyysmurrosta ja vahvistaa yhteiskunnan mukautumiskykyä muuttuvassa ilmastossa.
Tulvakeskus on Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteinen palvelu, joka ennustaa ja varoittaa tulvista. Toiminta perustuu kiinteään yhteistyöhön elinvoimakeskusten, pelastuslaitosten, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri MyllyniemiTutkijaSuomen ympäristökeskus
Puh:0295 251 439harri.myllyniemi@syke.fiMediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat

Linkit
Tulvakeskus - Ennusteita, varoituksia ja varautumista
Tulvakeskus on Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen palvelu, joka perustuu tiiviiseen yhteistyöhön elinvoimakeskusten ja pelastuslaitosten kanssa.
Lisää: Tulvakeskus (vesi.fi)

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Nostot medialle 2.–6.11.2026 | Maankäyttöpaineet Saamenmaalla ja miten muovin kiertotaloutta vauhditetaan seuraavalla hallituskaudella?29.10.2026 12:53:51 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Gypsum could reduce agricultural phosphorus loading around the Baltic Sea region26.10.2026 09:00:00 EET | Press release
Gypsum treatment reduced phosphorus losses from agricultural soils in the GYPREG project trials conducted in different countries. The results support wider use of the method across the Baltic Sea region, but broader implementation requires local research, effective logistics, appropriate regulation and long-term funding.
Gips kunde minska jordbrukets fosforbelastning i stora delar av Östersjöområdet26.10.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Gipsbehandling minskade fosforläckaget från åkermark i GYPREG-projektets försök i olika länder. Resultaten stöder en bredare användning av metoden i Östersjöområdet, men ett bredare införande förutsätter lokal forskningskunskap, fungerande logistik, tydlig reglering och långsiktig finansiering.
Kipsi voisi vähentää maatalouden fosforikuormitusta laajasti Itämeren alueella26.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kipsikäsittely vähensi fosforin huuhtoutumista eri maiden peltomaista GYPREG-projektin kokeissa. Tulokset tukevat menetelmän laajempaa hyödyntämistä Itämeren alueella, mutta käyttöönotto edellyttää paikallista tutkimustietoa, toimivaa logistiikkaa, sääntelyä ja pysyvää rahoitusta.
Tutkimus: Energiakriisi lisäsi puunpolttoa ja arjen energiasäästöä omakotitaloissa26.10.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Lähes kaikki sähkölämmitteisten omakotitalojen asukkaat pyrkivät hillitsemään energiakustannuksia talven 2022–2023 energiakriisin aikana. Valtaosa turvautui nopeasti toteutettaviin säästötoimiin, mutta vain harvat investoivat pysyviin energiaratkaisuihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
