Kyselytutkimus: Työntekijät jäävät yhä sivuun työpaikkojen ilmastotyöstä
6.3.2026 06:00:00 EET | Työterveyslaitos | Tiedote
Työpaikoille on tullut lisää ilmasto-ohjelmia, mutta työn arjessa muutos ei etene samaa tahtia. Työterveyslaitoksen kyselytutkimus osoittaa, että työntekijöiden osallistuminen ilmastotoimiin on edelleen vähäistä ja ilmastonmuutosta hillitseviä muutoksia työtavoissa näkyy aiempaa harvemmin. Toimialojen välillä on selkeitä eroja vihreän siirtymän etenemisessä.
Työterveyslaitoksen Ilmastonmuutos ja työ -työntekijäkyselyjen vertailu vuosilta 2022 ja 2025 osoittaa, että vihreä siirtymä ei ole vielä juurtunut työpaikkojen arkeen.
Työntekijöiden rooli on edelleen rajallinen: vuonna 2025 vain noin joka neljäs vastaaja raportoi, että työpaikalla kehitetään yhdessä ilmastoystävällisiä toimintatapoja. Lisäksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyviä ehdotuksia tehtiin vuonna 2025 jonkin verran harvemmin kuin vuonna 2022.
– Työntekijöiden osallistuminen auttaa tunnistamaan kestävyysongelmia, löytämään ratkaisuja ja viemään muutosta käytäntöön. Jos yhteinen kehittäminen jää työpaikoilla vähäiseksi, herää huoli, eteneekö vihreä siirtymä riittävän laajasti, sanoo Työterveyslaitoksen tutkija Fanni Moilanen.
Ilmasto-ohjelmat yleistyvät, mutta työtapojen muutos laahaa
Vuoteen 2022 verrattuna työpaikkojen ympäristö- ja ilmasto-ohjelmat sekä ilmastostrategiat ovat yleistyneet eri toimialoilla. Suurin muutos näkyy energia-, LVIS-, huolto-, kiinteistö- ja kuljetusaloilla: vuonna 2022 ohjelmasta tai strategiasta kertoi 24 prosenttia vastaajista, kun vuonna 2025 osuus oli 42 prosenttia. Ilmastotyöhön nimettyjä vastuuhenkilöitä tai -tiimejä oli myös aiempaa useammilla työpaikoilla.
Työntekijöiden havainnot ilmastonmuutosta hillitsevien työtapojen tai työprosessien muutoksista eivät sen sijaan ole lisääntyneet vuosien 2022 ja 2025 välillä. Päinvastoin kaikilla toimialoilla entistä harvempi kertoi havainneensa tällaisia muutoksia työpaikallaan.
Myös työntekijöiden kokemus omien ilmastotoimien tarpeellisuudesta on heikentynyt. Taloustilanteen kiristyminen voi osaltaan selittää kehitystä.
– Vuosien 2022–2025 aikana vaikeutunut taloustilanne on voinut tuoda arkeen uusia, välitöntä reagointia vaativia paineita. Silloin omaehtoinen ilmastonmuutosta hillitsevä toiminta voi vähentyä, Moilanen sanoo.
Sote-alalla ilmastotyö näkyy heikoimmin
Toimialojen välillä on selkeitä eroja siinä, miten työntekijät arvioivat työpaikkojen ilmastotyötä. Vihreä siirtymä näyttää etenevän kaikkein heikoimmin sosiaali- ja terveysalalla.
Vuonna 2025 vain 15 prosenttia sote-alan vastaajista kertoi työpaikan ympäristö- tai ilmasto-ohjelmasta. Myös nimettyjä vastuuhenkilöitä tai -tiimejä oli sote-alalla vähiten. Lisäksi 59 prosenttia oli eri mieltä väitteestä, että ilmastoystävällinen toiminta omassa työssä on helppoa, ja reilu neljännes arvioi, ettei ilmastonmuutoksen hillintä ole työnantajalle tärkeää.
Havainnot viittaavat siihen, että ilmastotyö ei saa sote-alalla samalla tavalla huomiota kuin monilla muilla toimialoilla. Taustalla voivat olla kustannuspaineet ja laajat organisaatiomuutokset, jotka vaikeuttavat pitkäjänteistä kehittämistä.
– Vihreä siirtymä tarvitaan joka toimialalla, mutta se ei etene samaan tahtiin kaikkialla. Jos resurssit ovat tiukilla ja organisaatiot muutoksessa, ilmastotyö voi jäädä muiden tavoitteiden varjoon, Työterveyslaitoksen tutkimuspäällikkö Arja Ala-Laurinaho muistuttaa.
Tutustu raporttiin
- Lue raportti (Julkari): Työpaikkojen vihreä siirtymä ja henkilöstön osallistuminen – Kyselytutkimusten tuloksia työntekijöiden näkemyksistä vuosina 2022–2025
Taustaa tutkimuksesta
- Ilmastonmuutos ja työ -työntekijäkyselyt toteutettiin vuosina 2022 ja 2025. Molempiin kyselyihin vastasi noin 1 900 Suomessa työskentelevää 20–68-vuotiasta palkansaajaa. Aineistot ovat poikkileikkausaineistoja, ja vastaajat edustavat eri työpaikkoja eri vuosina. Vastausprosentti oli 38.
- Hankesivu: Digivihreän siirtymän ymmärtäminen ja tukeminen osana työhyvinvointia
Tutustu myös
- Työpaikan ilmastotoiminnan mittari (Julkari): Työpaikan ilmastotoiminnan mittari
- Työpaikat ilmastotoimijoiksi -oppimateriaali (ttl.fi): Työpaikat ilmastotoimijoiksi
- Työkalut on kehitetty osana TILKE-hanketta, jota rahoittivat Työterveyslaitos, Työsuojelurahasto ja JHL.
Lisätiedot
- Fanni Moilanen, tutkija, Työterveyslaitos, fanni.moilanen@ttl.fi, +35850 576 1356
- Arja Ala-Laurinaho, tutkimuspäällikkö, Työterveyslaitos, arja.ala-laurinaho@ttl.fi, +35840 562 0906
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi LehtomurtoviestintäpäällikköTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiMarika Paasomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504497541marika.paaso@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on Suomen johtava työelämäasiantuntija. Tutkimme monitieteisesti työn ja terveyden suhdetta, ja tuomme tutkimustiedon käytännön ratkaisuina avuksi työn arkeen. Teemme suomalaisesta työelämästä maailman parasta.
Työmme koskettaa Suomen jokaista työikäistä tavalla tai toisella. Tuomme riippumattoman ja ajantasaisen tutkimustiedon pohjaksi yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Yhdessä sidosryhmiemme kanssa kehitämme työyhteisöjä, työympäristöjä ja työkykyä, jotta työn tuottavuus kasvaisi kestävästi.
Me 500 työtisläistä rakennamme terveellistä ja turvallista työelämää, jotta jokainen voi saada hyvinvointia työstä.
Tutustu:
- Tietoa meistä
- Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot.
- Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
MUISTUTUSKUTSU MEDIALLE: Työterveyslaitoksen mediaviestintä esittelee kesän 2026 asiantuntijat ja aiheet Teams-infossa ti 16.6. klo 15–15.4510.6.2026 09:15:00 EEST | Kutsu
Työelämä puhuttaa kesälläkin – mutta mistä ammentaa aiheita ja kuinka tavoittaa lomakaudellakin sopivat kommentoijat? Ilmoittaudu mukaan tai vinkkaa vaikkapa mediasi kesätoimittajille tai freelancereille Kesäinfosta!
Undersökning: Föregångarföretag utnyttjar utomstående kompetens nästan dubbelt så ofta som andra10.6.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
En skicklig kombination av digital teknik och ekologisk hållbarhet kan ge företag konkurrensfördelar. Arbetshälsoinstitutets enkät ger ny information om vad som skiljer företag som är föregångare inom den dubbla digitala och gröna omställningen från andra: de utvecklar sin verksamhet i bredare nätverk och förutser förändringar i verksamhetsmiljön mer aktivt.
Tutkimus: Edelläkävijäyritykset hyödyntävät ulkopuolista osaamista lähes kaksi kertaa muita useammin10.6.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Digitaalisen teknologian ja ekologisen kestävyyden taitava yhdistäminen voi tuoda yrityksille kilpailuetua. Työterveyslaitoksen kysely tarjoaa uutta tietoa siitä, mikä erottaa digivihreän siirtymän edelläkävijäyritykset muista: ne kehittävät toimintaansa laajemmissa verkostoissa ja ennakoivat toimintaympäristön muutoksia aktiivisemmin.
Study: Frontrunner companies in the twin transition leverage external expertise almost twice as often as others10.6.2026 06:00:00 EEST | Press release
Skilfully integrating digital technology in the pursuit of environmental sustainability can create a competitive advantage for companies. A survey by the Finnish Institute of Occupational Health provides new insights into what sets twin transition frontrunners apart from other companies: they develop their operations through broader networks and anticipate changes in their operating environment more actively.
MEDIAKUTSU: Kansainvälinen työterveyden ja työhyvinvoinnin konferenssi EAOHP2026 15.–17.6.2026 Helsingissä9.6.2026 16:17:39 EEST | Kutsu
EAOHP2026 konferenssin teemana on mielenterveyden edistäminen työssä ja se pidetään Helsingin yliopiston päärakennuksessa, Fabianinkatu 33. Ohjelmassa on satoja tutkijoiden esityksiä ja mielenkiintoisia keskusteluja. Tervetuloa mukaan!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme