SDP:n Kim Berg: Pääministeri Orpon väitteet hoitojonoista eivät kestä tarkastelua – lääkärille pääsy on selvästi heikentynyt
4.3.2026 18:54:16 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Pääministeri väitti tänään eduskunnassa, että ”hoitojonojen kasvu on pysähtynyt” ja että perusterveydenhuollon hoitoon pääsyn tilanne on “suhteellisen sama” kuin aiemmin. Lääkärille pääsyn osalta tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa, sanoo SDP:n kansanedustaja Kim Berg.

– Pääministeri ei ilmeisesti tiedä, mistä puhuu – sillä toinen vaihtoehto olisi paljon vakavampi, Berg toteaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tuoreiden tilastojen mukaan terveyskeskuslääkärille pääsee aiempaa hitaammin. Joulukuussa 2024 kahdessa viikossa lääkärin vastaanotolle pääsi 69 prosenttia potilaista. Vuotta myöhemmin enää 58 prosenttia.
Nuorten osalta tilanne on vielä dramaattisempi. Joulukuussa 2024 alle 23-vuotiaista lääkärin vastaanotolle pääsi 71 prosenttia. Vuotta myöhemmin enää 53 prosenttia. Molempien tilastojen osalta alkuvuodesta 2026 suunta on edelleen heikkenevä.
– Suunnan pitäisi olla parempi – ei huonompi. Nämä ovat faktoja, eivät mielipiteitä, Berg painottaa.
Bergin mukaan hallituksen päätös höllentää aikuisten hoitotakuuta kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen näkyy nyt suoraan ihmisten arjessa.
– Kun lääkärille ei pääse ajoissa, vaivat pahenevat ja hoito siirtyy päivystykseen. Se ei ole potilaan eikä veronmaksajan etu. Kolmen kuukauden odotus lääkärille ei ole terveyspolitiikkaa, joka ehkäisee sairauksia – se on politiikkaa, joka siirtää ongelmat eteenpäin. Ajoissa annettu lääkärin hoito säästää kärsimystä ja rahaa, Berg sanoo.
Berg varoittaa, että lääkärille pääsystä on tulossa yhä enemmän lompakkokysymys.
– Työterveyshuolto ja yksityinen sektori tarjoavat nopean väylän niille, joilla siihen on pääsy. Muut jonottavat. Tämä kasvattaa eriarvoisuutta, Berg linjaa.
Bergin mukaan Suomi tarvitsee vahvan perusterveydenhuollon ja omalääkärimallin, jossa jokaisella on nimetty lääkäri ja hoitoon pääsee ajoissa.
– Hoitotakuun heikennys oli virhe. Se on korjattava. Lääkärille on päästävä silloin kun tarve on – ei kuukausien päästä, Berg päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
SDP:n Joona Räsänen perussuomalaisille: Lopettakaa selittäminen ja iskekää laskelmat tiskiin29.10.2026 17:54:58 EET | Tiedote
Perussuomalaiset eivät tunnu itsekään tietävän, mitä puolueen indeksijarru tarkoittaa eläkeläisille, sanoo Joona Räsänen.
Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande
Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.
Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote
Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.
SDP:n Paula Werning: Huoltovarmuus on koko yhteiskunnan yhteinen turvallisuuskysymys28.10.2026 16:18:21 EET | Tiedote
Ukrainan tärkein opetus on, että varautuminen tehdään rauhan aikana, mutta sen todellinen arvo mitataan kriisissä. Suomen on kyettävä turvaamaan ihmisten arki myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa, summaa SDP:n Paula Werning. Tuore raportti kertaa Ukrainan opit Suomen huoltovarmuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme