SDP:n Paula Werning: Pääministerin sote-Suomi on kaukana ihmisten arjesta
5.3.2026 13:52:40 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning arvostelee pääministeri Petteri Orpon puheita eduskunnalle antamassaan tiedonannossa sosiaali- ja terveyspalvelujen tilanteesta. Werningin mukaan pääministerin kuva soten tilanteesta ei vastaa monen suomalaisen arkea.

– Pääministeri maalaa kuvan sote-Suomesta, jossa sumu väistyy ja majakka näyttää suunnan. Monen suomalaisen arjessa sumu ei kuitenkaan ole hälventynyt – se on tihentynyt. Jos hoitoon ei pääse ja työntekijät uupuvat, ei hallituksen julistama onnistuminen tunnu arjessa miltään onnistumiselta, Werning sanoo.
Hallitus on korostanut hyvinvointialueiden talouden vahvistumista ja jopa 600 miljoonan euron ylijäämää. Werning mukaan on reilua muistuttaa, että ylijäämä ei synny tyhjästä.
– On rehellistä muistuttaa, millä hinnalla tämä tulos on tehty. Palveluverkkoa on karsittu, henkilöstöä kiristetty ja vastuuta siirretty alueille ilman riittäviä resursseja. Säästöjä on tehty ihmisten palveluista, Werning toteaa.
Werningin mukaan pääministeri Orpon viesti siitä, että soten ongelmat liittyisivät mielikuviin, ei vastaa todellisuutta.
– Arki ei ole mielikuvaa. Ongelma on siinä, ettei lapsi pääse terapiaan, ettei ikäihminen saa kotihoitoa ajallaan ja ettei hoitaja jaksa enää yhtään ylimääräistä vuoroa. Tässä pääministerille esimerkkejä arjesta. Nämä eivät ole mielikuvia, vaan totisinta totta, Werning painottaa.
Werning muistuttaa, että hyvinvointialueiden tehtävä ei ole tehdä ylijäämää, vaan turvata hoito silloin kun sitä tarvitaan.
– Hyvinvointivaltion pitää näkyä ihmisen arjessa, ei vain hallituksen korulauseissa. Se on lupaus siitä, että jokaisesta pidetään huolta. Nyt tuo lupaus rakoilee. Pääministerin on syytä vastata siihen, miten hallitus aikoo varmistaa, että suomalaiset pääsevät hoitoon ajoissa ja että sosiaali- ja terveyspalvelut toimivat kaikkialla Suomessa, Werning vaatii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Krista Kiurun vappupuhe Porissa1.5.2026 17:22:54 EEST | Tiedote
Krista Kiuru puhui vappupäivänä Porissa.
SDP:n Lotta Hamarin vappupuhe Hämeenkyrössä1.5.2026 15:15:00 EEST | Tiedote
Lotta Hamari puhui vappupäivänä Hämeenkyrössä.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaan vappupuhe1.5.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Laine-Nousimaa puhui torstaina 30.4. Sastamalassa ja perjantaina 1.5. Kangasalla sekä Mänttässä.
SDP:n Tarja Filatovin vappupuhe Hämeenlinnassa1.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Tarja Filatov puhui vappupäivänä Hämeenlinnassa.
SDP:n Paula Werningin vappupuhe1.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Werning puhui vappupäivänä Haminassa ja Kouvolassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme