Hae varhaiskasvatuspaikkaa syksylle jo nyt
5.3.2026 14:57:55 EET | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote
Jos lapsella ei vielä ole varhaiskasvatuspaikkaa, mutta tarve huoltajien työn tai opiskelun vuoksi syksylle 2026 on perheessä jo tiedossa, kannattaa paikkaa hakea jo maaliskuun loppuun mennessä. Myös siirtoa toiseen varhaiskasvatuspaikkaan kannattaa hakea nyt.

Tällöin varhaiskasvatuksessa on paremmat edellytykset suunnitella toimintaa ja jakaa paikat mahdollisimman hyvin perheiden toiveiden mukaisesti.
Varhaiskasvatuspaikkaa voi Vaasassa hakea ympäri vuoden perheen tarpeiden mukaisesti. Toivomus kuitenkin on, että syksyn osalta uusien paikkojen hakemukset jätettäisiin jo 31.3.2026 mennessä, jos syksyn osalta tarve on jo perheellä tiedossa.
- Kun saamme mahdollisimman paljon hakemuksia ajoissa syksyn osalta, pystymme paremmin suunnitteleman toimintaamme ja muokkaamaan esimerkiksi ryhmien rakennetta tarvittaessa, kertoo palvelupäällikkö Maria Karvonen.
Hakemukseen useampi paikkatoive
Elokuussa ja syyskuun alussa aloittavien lasten osalta päätökset varhaiskasvatuspaikoista tehdään jo touko-kesäkuussa.
Muina aikoina hakemukset käsitellään kuukautta ennen hoidon tarpeen alkua. Alkusyksyn osalta perheille siis lähetetään päätös paikasta jo vähän aiemmin kuin normaalisti.
Karvonen vinkkaa, että hakemukseen kannattaa aina laittaa useampi paikkatoive.
- Hakemuksiin saa laittaa neljä toivomusta, ja ne kannattaa ehdottomasti täyttää. Tietyillä alueilla, kuten keskustassa on hankalampi saada paikkaa, joten aina kannattaa laittaa vaihtoehtoja.
Kaksi uutta päiväkotia aukeaa syksyllä
Vaasassa aukeaa tänä syksynä kaksi uutta päiväkotia.
Kasarmialueelle perustetaan uusi ruotsinkielinen päiväkoti Gustavsborgs daghem, jossa on kahdeksan ryhmää. Toiminta alkaa uusissa tiloissa 1.8. Samalla toiminta lakkaa nykyisessä Gustavsborgs daghemissa ja Rådhusgatans daghemissa.
Palosaarelle peruskorjataan uusi kaksikielinen päiväkoti entisen Palosaaren koulun tiloihin. Uusi Palosaaren päiväkoti otetaan käyttöön loppuvuodesta 2026. Kaksikielisessä päiväkodissa on tilat seitsemälle lapsiryhmälle.
Lisäksi Hemstrands daghemiin voi hakea paikkaa myös alle 3-vuotiaille lapsille 1.8. alkaen.
Palveluohjauksesta saa aina apua
Apua esimerkiksi juuri varhaiskasvatuspaikan hakemiseen saa varhaiskasvatuksen palveluohjauksesta.
- Neuvomme perheitä hakemiseen liittyvissä asioissa ja kerromme tarjolla olevista erilaisista vaihtoehdoista. Meille voi aina soittaa tai laittaa sähköpostia, jos on mitä tahansa kysyttävää varhaiskasvatuspaikkoihin liittyen, kertoo palveluohjaaja Agneta Brännbacka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
palvelupäällikkö Maria Karvonen, puh. 050 325 4821, maria.karvonen@vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Reparationsarbeten i trafikljuskorsningar i Vasa från 4.530.4.2026 15:10:09 EEST | Pressmeddelande
På Vasa stads område repareras trafikljusens detektorer under sommaren 4.5–7.8.2026. Arbetet utförs vardagar nattetid klockan 20–06 för att det ska störa trafiken så lite som möjligt. Dagtid fungerar trafikljusen normalt.
Vaasan liikennevaloristeyksissä korjaustöitä 4.5. alkaen30.4.2026 15:09:56 EEST | Tiedote
Vaasan kaupungin alueella korjataan liikennevalojen ilmaisimia kesän ajan 4.5.–7.8.2026. Töitä tehdään arkisin yöaikaan kello 20–06, jotta haitta liikenteelle olisi mahdollisimman vähäinen. Päivisin liikennevalot toimivat normaalisti.
Gymnastiksalen i Onkilahden yhtenäiskoulus V-fastighet ur bruk30.4.2026 10:20:20 EEST | Pressmeddelande
Gymnastiksalen med omklädningsrum i Onkilahden yhtenäiskoulus V-fastighet är ur bruk från 1.6 på grund av fuktskador. Beslutet har fattats av skolans arbetsgrupp för inomhusklimat.
Onkilahden yhtenäiskoulun V-kiinteistön liikuntasali pois käytöstä30.4.2026 10:19:52 EEST | Tiedote
Onkilahden yhtenäiskoulun V-kiinteistön liikuntasali pukutiloineen on pois käytöstä 1.6. alkaen kosteusvaurioiden vuoksi. Päätöksen on tehnyt koulun sisäilmastotyöryhmä.
Inbjudan och meddelande: Konstnärskollektivet nabbteeri bjuder in att se på livet på ett annat sätt – pressträff fredag 8.5.2026 kl. 10 på Österbottens museum30.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
INBJUDAN TILL MEDIERNA Välkommen på pressträff för utställningen nabbteeri: Asätarnas trädgård fredag 8.5.2026 kl. 10 på Österbottens museum, adress Museigatan 3, 65100 Vasa. Närvarande på pressträffen är konstnärerna i nabbteeri, Janne Nabb och Maria Teeri samt utställningschef Maaria Salo och amanuens Janna Sirén från Vasas museer. Välkommen på utställningens vernissage fredag 8.5 kl. 18-20 på Österbottens museum. Förfrågningar om intervjuer och mer information: Utställningschef Maaria Salo, Vasa museer, tfn +358 40 3537 377, maaria.salo@vaasa.fi Det går att komma överens om intervjuer efter pressträffen. Representanter för medierna kan boka en separat tid för att bekanta sig med utställningen. Pressbilder: https://kuvapankki.vaasa.fi/s/o/LYL1xt2a1Je9AJYN MEDDELANDE Konstnärskollektivet nabbteeri bjuder in att se på livet på ett annat sätt – i Asätarnas trädgård står insekterna i centrum Separatutställningen av nabbteeri som i maj 2026 öppnar på Österbottens museum lyfter fram insekt
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme