Vihreät - De Gröna

Vihreiden Forsgrén jyrähtää – vaatii sosiaaliturvalle leikkauskattoa

5.3.2026 16:03:07 EET | Vihreät - De Gröna | Tiedote

Jaa

Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saaren mukaan sosiaaliturvaan tarvitaan leikkauskatto. Vihreiden kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Bella Forsgrén on Saaren kanssa samaa mieltä ja vaatii, että köyhyyden lisääntyessä hallitus tarkastelee kriittisesti jo tekemiään uudistuksia.

Forsgrén muistuttaa, että huono-osaisuus on lisääntynyt merkittävästi. Ruoka-avun ja perustoimeentulotuen tarpeen määrä on kasvanut ja lapsiperheköyhyys lisääntynyt. Samaan ennätysmäärä suomalaisia on vailla työtä.

– Tällaisena aikana leikkaaminen sosiaaliturvasta on yksinkertaisesti epäinhimillistä, väärin ja vastuutonta. Vaikka hallitus väittäisi mitä, on se tehnyt selkeän arvovalinnan ja jakanut suomalaiset kahtia: heihin, jotka ansaitsevat apua ja heihin, jotka eivät. Valitettavasti auttavaa kättä hallitus ojentaa lähinnä hyvätuloisille samaan aikaan riistäen sen vähäisenkin tuen heiltä, joilla on jo kaikkein vähiten, Forsgrén lataa.

Vihreät on tukenut Saaren ehdotusta jo Orpon hallituskauden alkupuoliskolla. Sittemmin tilanne on kuitenkin vain pahentunut, Forsgrén huomauttaa. Esimerkiksi köyhyyteen putoavien määrä on hallitusten päätösten seurauksena kasvanut huomattavasti siitä, mitä kauden alkaessa arvioitiin.

– Me olemme tilanteessa, jossa leikkaukset kasautuvat kohtuuttomalla yksittäisten perheiden harteille. Sama perhe voi joutua yhtä aikaa asumistuen, työttömyystuen, koulutustuen ja lääkekorvausten leikkausten kohteeksi. Ei tarvitse olla kristallipalloa nähdäkseen, että tämä tulee lisäämään syrjäytymistä ja osattomuutta pitkälle tulevaisuuteen, Forsgrén toteaa.

Forsgrén huomauttaa myös asiantuntijoiden pelkäävän, että leikkausten kasautuminen aiheuttaa pitkäaikaisia vaikutuksia lapsiperheiden hyvinvointiin, koulutukseen ja urakehitykseen. 

– Tällainen Leikkauskatto olisi myös teknisesti toteutettavissa, sillä vastaavia rajoitusmekanismeja on jo käytössä esimerkiksi lääkekustannusten vuosiomavastuussa ja toimeentulotuessa. Enää puuttuu hallituksen tahto toimia ja kyky kantaa vastuuta sekä huolta ei vain rikkaista, vaan ihan jokaisesta suomalaisesta. Siitä hyvinvointivaltiossa on kyse, Forsgrén päättää.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna

Vihreiden uusi sosiaaliturvaohjelma: yleistuen sanktiot roskakoriin ja perustulon ensi vaihe käyttöön29.4.2026 11:51:24 EEST | Tiedote

Hallituksen uusi yleistuki astuu voimaan ylihuomenna 1.5. ja korvaa Kelan työmarkkinatuen sekä peruspäivärahan yli 230 000 ihmisellä. Vihreiden kansanedustajan Bella Forsgrénin mukaan tukien yhdistäminen yhdeksi yleistueksi on askel oikeaan suuntaan, mutta tekee sen epäinhimillisellä tavalla: tarveharkintaa lisätään ja työttömille suunnatut sanktiot säilytetään. Vihreiden puoluevaltuuston viime sunnuntaina 26.4. hyväksymä uusi sosiaaliturvapoliittinen ohjelma esittää toisenlaista suuntaa. Ohjelma linjaa muun muassa, että yleistukea tulee laajentaa, perustulon ensi vaihe tulee ottaa käyttöön jo ensi vaalikaudella ja Orpon hallituksen tekemät leikkaukset suojaosiin, lapsikorotuksiin ja asumistukeen tulee perua.

Saara Hyrkkö pyytää pääministeri Orpolta: Puuttukaa kielenkäytön lisäksi politiikan sisältöihin ja laittakaa loppu järjestöleikkauksille28.4.2026 16:40:56 EEST | Tiedote

Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkön mukaan vaikuttaa siltä, että sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanilla ei ole käsitystä siitä, millaista ja kuinka tärkeää työtä suomalaiset sosiaali- ja terveyspalvelusektorilla toimivat järjestöt tekevät. Vastauksia hän perää myös pääministeri Petteri Orpolta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye