Demarinaiset

Yhdessä tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolesta

6.3.2026 07:00:00 EET | Demarinaiset | Tiedote

Jaa

Naisten oikeutta päättää omasta kehostaan kyseenalaistetaan yhä useammin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa aborttilainsäädäntö on osin palautettu 1800-luvun tasolle. Afganistanissa naisilta on viety viimeisetkin rippeet ihmisarvoiseen elämään. Suomessa naisten ja miesten välisen palkkaeron arvioidaan nykyvauhdilla kaventuvan vasta 2050-luvulla. Samalla naiset ovat edelleen selvästi aliedustettuina maailman poliittisissa ja taloudellisissa johtotehtävissä sekä muissa korkeissa päätöksentekoasemissa.

Demarinaisten 1. varapuheenjohtaja Tawar Salari, puheenjohtaja Helena Marttila ja 2. varapuheenjohtaja Miina-Anniina Heiskanen
Demarinaisten 1. varapuheenjohtaja Tawar Salari, puheenjohtaja Helena Marttila ja 2. varapuheenjohtaja Miina-Anniina Heiskanen

“Vaatimukset raskaussyrjinnän poistamisesta, palkkatasa-arvosta ja naisten turvallisesta arjesta eivät saisi olla radikaaleja – niiden pitäisi kuulua yhteiskunnan perusrakenteisiin. Silti elämme maailmassa, jossa vaikutusvaltaisimmat johtajat ovat lähes poikkeuksetta miehiä, ja jossa naisia syrjiviä, alistavia tai seksualisoivia kommentteja esitetään yhä osana julkista puhetta. Naisten oikeuksia kaventavat asenteet eivät pysähdy valtioiden rajoille, emmekä ole tältä ilmiöltä suojassa Suomessakaan”, muistuttaa Demarinaisten 2. varapuheenjohtaja Miina-Anniina Heiskanen.  

“Kaduilla ja verkossa tapahtuva naisiin kohdistuva häirintä estää monia naisia osallistumasta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Kun naisten ääni jää kuulumatta, se heikentää sekä demokratiaa että tasa-arvon toteutumista. Suomessa naiset saivat äänioikeuden 120 vuotta sitten, ja sen jälkeen monet ovat tehneet pitkäjänteistä työtä muutoksen eteen. Ei riitä, että vain puolustamme näitä saavutuksia – meidän on myös vaadittava enemmän”, painottaa Demarinaisten 1. varapuheenjohtaja Tawar Salari.  

”Nyt ei ole aika olla hiljaa tai hyväksyä tätä monelta suunnalta tapahtuvaa hyökkäystä naisten oikeuksia vastaan. Suomen täytyy ottaa vahva johtajuus tasa-arvon edistämisessä ja naisten oikeuksien vahvistamisessa muiden pohjoismaiden kanssa. Kutsun tähän työhön mukaan kaikki, sillä yhdessä olemme voimakkaampia. Marssi, pidä ääntä, puhu ihmisille tai ole aktiivinen somessa. Meistä jokaista tarvitaan, sillä naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia. Ja niitä tulee puolustaa vuoden jokaisena päivänä”, päättää Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila.  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tawar SalariDemarinaisten 1. varapuheenjohtaja, Varsinais-Suomen aluevaltuutettu ja Turun kuntavaltuutettu

tawar.salari@outlook.com

Linkit

Demarinaiset

Sosialidemokraattiset Naiset (Demarinaiset) on Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen naisjärjestö. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinaiset

Hallitus ei tartu mahdollisuuteen kaventaa palkkaeroja10.4.2026 10:29:29 EEST | Tiedote

EU:n palkka-avoimuusdirektiivi vaatii selkeitä, läpinäkyviä ja sukupuolineutraaleja palkkauksen perusteita. Oikein toimenpantuna se olisi merkittävä askel kohti miesten ja naisten välistä palkkatasa-arvoa Suomessa. Orpon hallituksen lakiesitys ei tällä hetkellä täytä edes direktiivin vähimmäisvaatimuksia ja on monin osin heikennys nykytilanteeseen verrattuna. Hallituksen lakiesityksestä puuttuu samanarvoisen työn määritelmä, joka on keskeinen osa palkkatasa-arvon edistämistä. Tämän lisäksi sukupuolineutraaleja nimikkeitä edellytetään vain työpaikkailmoituksissa, ei työpaikalla.

Gynekologisten sairauksien tutkimus ja hoito ei ole vähättelyn aihe27.3.2026 09:53:16 EET | Tiedote

Tällä viikolla vietetään endometrioosiviikkoa, joka kannustaa puhumaan avoimesti endometrioosista, sen oireista ja laajuudesta. Endometrioosia sairastaa joka kymmenes hedelmällisessä iässä oleva nainen, mutta silti sen diagnoosiviive on usein monta vuotta. Endometrioosi on kohdun limakalvon sirottumatauti, joka vaikuttaa merkittävästi arkeen. Vaikka endometrioosia voidaan hoitaa ja elämänlaatua parantaa, lopullista parantavaa hoitoa ei ole.

Demarinaisten puheenjohtaja: ”Kutsuhuuto kunnille ja hyvinvointialueille – perusteettomille pätkätöille ei tule antaa sijaa”26.3.2026 12:37:40 EET | Tiedote

Demarinaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila kannustaa, että kuntien ja hyvinvointialueiden valtuutetut kaikkialla Suomessa seuraavat Helsingin Sosialidemokraattien esimerkkiä. Helsingin sd-valtuustoryhmä jätti eilen valtuuston kokouksessa (25.3.) valtuustoaloitteen perusteettomien määräaikaisten työsuhteiden kieltämiseksi, vaikka lainsäädäntö jatkossa ne sallisivatkin. Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä oikeistohallituksen ajama lakimuutos, joka laillistaisi määräaikaisen työsopimuksen tekemisen ilman perustetta yhden vuoden ajaksi työnantajan aloitteesta. Demarinaisten ja asiantuntijoiden mielestä esitys kasvattaa raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä ja heikentää erityisesti nuorten naisten asemaa työmarkkinoilla.

Suomi ei saa kääntää selkäänsä Afganistanin tytöille ja naisille23.3.2026 12:03:26 EET | Tiedote

Afganistan on jälleen kerran arvioitu maailman surkeimmaksi maaksi elää erityisesti tytöille ja naisille. Tuoreen maailman onnellisuusraportin mukaan Afganistan sijoittuu 147 maan joukosta viimeiseksi, ja afgaaninaisten keskimääräinen elämänlaadun arvio on koko aineiston alhaisin. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat kuvanneet Afganistania "instituutioidun syrjinnän ja ihmisarvon loukkaamisen järjestelmäksi". Demarinaiset vaativat, että Suomi toimii Afganistanin tyttöjen ja naisten puolesta kaikilla kansainvälisillä areenoilla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye