Lapset innostuivat työskentelystä Yrityskylä NYTin Alepassa, Coffee Housessa ja Sokos Emotionissa
6.3.2026 09:34:04 EET | HOK-Elanto | Tiedote
HOK-Elanto syvensi yhteistyötään Yrityskylä NYT -oppimisympäristön kanssa, kun jo pidempään mukana ollut Alepa sai viime vuonna rinnalleen Coffee Housen ja Sokos Emotionin. Lasten palaute työskentelystä HOK-Elannon toimipaikoissa on ollut innostunutta.

Yrityskylä-päivän aikana kuudesluokkalaiset kokeilevat työelämää käytännössä: he toimivat päivän ajan myyjinä, baristoina, asiakaspalvelijoina, päälliköinä ja asiakkaina. HOK-Elannon toimipaikoissa lapset pääsevät harjoittelemaan muun muassa kassatyöskentelyä, asiakaspalvelua, tuotteiden esillepanoa sekä vastuullisia ostovalintoja. Oppilaat kuvaavat Yrityskylä NYT -päivän olleen hauska, opettavainen ja jopa urahaaveita herättävä. Useampi lapsi kertoi, voivansa kuvitella työskentelevänsä tulevaisuudessa Alepassa, Coffee Housessa sekä Sokos Emotionissa.
Sokos Emotion
Yrityskylä NYTin Sokos Emotionissa oppilaat pääsevät kokeilemaan kosmetiikkamyymälän monipuolisia tehtäviä, kuten kynsistudiota, tuote-esittelyjä ja asiakaspalvelua. Emotionin yhteistyötä Yrityskylässä tukevat We Care Icon ja Lumene.
Oppilaiden kommentteja:
- Oli tosi hauskaa, hyvä ilmapiiri ja ihanat asiakkaat.
- Tykkäsin, kun sai jutella muille, ketään ei kiusattu, ja pojatkin tuli lakkaa kynsiä.
- Haluaisin ehkä mennä oikeasti Sokokselle töihin tulevaisuudessa.
- Sokos Emotion oli todella kauniin ja houkuttelevan näköinen.
Coffee House
Coffee Housessa oppilaat pääsevät kokeilemaan kahvilatyön monipuolisuutta: juomien valmistusta, asiakaspalvelua ja tiimin johtamista.
Oppilaiden kommentteja:
- Kiitos, että pääsin baristaksi! Oli tosi hauskaa tehdä kahvia ja palvella asiakkaita.
- Oli aivan mahtavaa – opin ryhmätyötä ja rohkeutta.
- Coffee House oli ihanaa olla päällikkö!
Alepa
Alepassa oppilaat pyörittävät omaa pientä lähikauppaa: he hoitavat kassaa, palvelevat asiakkaita, hyllyttävät ja suunnittelevat tilauksia.
Oppilaiden kommentteja:
- Ammatissa oli parasta kassalla olo.
- Oli hauskaa palvella asiakkaita, tilailla tarvittavia tavaroita ja miettiä rahan käyttöä, sekä toimia kassalla ja muutenkin huolehtia Alepasta.
- Tuokaa tänne Alepaan paistopiste, se myisi varmasti hyvin!
HOK-Elannon Yrityskylä NYT -toimipaikat tarjoavat lapsille aidon, myönteisen ja turvallisen kosketuksen työelämään. Päivä Yrityskylässä avaa uusia näkökulmia, antaa rohkeutta ja auttaa lapsia hahmottamaan omia vahvuuksiaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
HOK-Elannon viestintä tarjoaa medialle ajankohtaista tietoa HOK-Elannosta. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16. Uudenvuodenaattona, kiirastorstaina ja juhannusviikon torstaina mediapalvelumme palvelee klo 9–14.
HOK-Elanto
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 720 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2025 oli noin 2,7 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkku, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka14.4.2026 12:40:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty Minna Laikka nykyisen talous- ja hallintojohtaja Juha Ilvosen jäädessä eläkkeelle vuoden 2027 aikana. Laikka aloittaa tehtävässään 1.8.2026 ja raportoi tehtävässään toimitusjohtaja Veli-Matti Liimataiselle.
HOK-Elanto avaa kotimaisen Pretty Boy -ravintolan Jumboon7.4.2026 11:13:35 EEST | Tiedote
Pretty Boy on suomalainen premium-tason katuruokaravintola, joka tarjoaa rentoutta ja luksusta hyvässä tasapainossa. Pääraaka-aineena on kotimainen kana ja erikoisuutena omalla reseptiikalla tehdyt kastikkeet. Ravintola avautuu 21.4. ja sitä operoi S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto franschising-sopimuksella.
S-market Martinlaaksoa uudistetaan – myymälä palvelee asiakkaita taas 7.5. alkaen31.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
S-market Martinlaakso Vantaalla sulkeutuu lauantai-iltana 11.4. myymälässä tehtävän uudistuksen vuoksi. Myymälä palvelee asiakkaita jälleen torstaista 7.5. alkaen. Remontissa myymälän ilmettä uudistetaan nykyaikaisemmaksi, valikoimaa kehitetään vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveita ja kassa-alueelle avataan uusi itsepalvelukassa nopeuttamaan asiointia.
HOK-Elannon hyvä työ henkilöstön mielenterveyteen panostamisessa palkittiin jälleen – Hyvän mielen työpaikka ‑tunnustus jo viidettä vuotta peräkkäin24.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
HOK-Elannolle on myönnetty Hyvän mielen työpaikka® -merkki nyt viidettä vuotta peräkkäin – lähes ainoana yrityksenä Suomessa. Suomen suurimmassa osuuskaupassa on tehty henkilöstön mielenterveyttä tukevaa työtä pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti jo pitkään.
Prisma Itäkeskuksen uudistus päätökseen – uudistuneen myymälän avajaisia juhlitaan 26.3. alkaen23.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Tammikuussa alkaneet uudistustyöt ovat tulossa päätökseen Prisma Itäkeskuksessa. Uudistuneen myymälän avajaisia juhlistetaan 26.3. alkaen. Uudistuksen myötä myymälästä löytyvät muun muassa suositut siipi- ja kebabbuffetit, laajennettu hedelmä- ja vihannesosasto sekä uudistettu käyttötavarapuoli.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme