SDP:n Saku Nikkanen: Liikuntapalvelujen erilainen verokohtelu ei ole yhdenvertaista
6.3.2026 11:10:30 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Verotuksellisesti liikuntapalvelun ostossa sovelletaan alennettua arvonlisäkantaa. Asiaan kuitenkin liittyy Verohallinnon tulkintaa siitä, mikä katsotaan liikuntapalveluksi ja mikä taas ei. Liikuntapalveluita tuottaville yrityksille tämä tulkinnanvaraisuus on saattanut tulla verotarkastuksen yhteydessä esiin tulevana yllätyksenä. Hallituksen tulisikin nyt välittömästi muuttaa tilannetta lainsäädännöllisesti niin, että verottajan nykyiset alv-kantojen verotulkinnat olisivat linjassa liikuntapalvelujen yhdenvertaisen kohtelun kanssa.

Viime kuukausina Verohallinto on muuttanut tulkintaansa koskien avantouinnin arvonlisäverotusta. Useille alan toimijoille viimeaikoina tehdyissä verotarkastuksissa on katsottu, että avantouinti erityisesti silloin, kun se tapahtuu saunomisen yhteydessä, ei ole liikuntaa.
– Näin tiettyihin liikuntapalveluihin tulee soveltaa yleistä 25,5 prosentin arvonlisäverokantaa aiemmin käytetyn alennetun 13,5 prosentin sijaan. Tätä tulkintaa on sovellettu useisiin yrityksiin, vaikka alan vakiintunut käytäntö on ollut käyttää alempaa verokantaa ja Verohallinto on aiemmin hyväksynyt tämän linjan, kertoo Nikkanen.
– Yritysten mukaan verokannan nousu merkitsee esimerkiksi yhdestä myydystä uimalipusta noin euron pienempää tuottoa, mikä on pienille liikunta- ja hyvinvointialan toimijoille merkittävä taloudellinen heikennys. Samalla verokohtelu muodostuu epäjohdonmukaiseksi, sillä monet muut kevyen fyysisen aktiivisuuden muodot, kuten uimahallit ja kylpylät ovat alennetun verokannan piirissä, arvioi Saku Nikkanen.
Muidenkin liikuntapalveluiden alv-verotuksessa on tulkinnanvaraisuutta. Suosittu personal trainer tai suomennettuna henkilökohtainen kunto-ohjaus on usein liikuntapalveluiden alv-kohtelun harmaata aluetta. Jos kyseessä oleva ohjaus on hyvin yksilöllistä valmennusta kuten suunnitelmien tekoa tai tekniikkaopetusta ilman, että ohjaaja varsinaisesti tarjoaa mahdollisuuden liikkua kuntosalilaitteessa, verottaja tulkitsee sen yleisen 25,5 % verokannan mukaiseksi palveluksi, vaikka varsinainen liikuntakerta personal trainerin ohjauksessa olisi taas alennetun 13,5 % alv-kannan mukaista liikuntaa.
– Avantouinti ja avovesiuinti ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan ja muodostuneet osaksi monien suomalaisten hyvinvointia ja omaehtoista liikkumista. Verohallinnon tulkinnanmuutos nostaa esiin kysymyksen siitä, missä määrin hallinnon uudenlainen verotuksellinen linja vastaa hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitteita. Yrityskentän arvioiden mukaan muutos saattaa vähentää liikkumista ja kasvattaa pidemmällä aikavälillä terveydenhuollon kustannuksia.
– Miten hallitus varmistaa, ettei Verohallinnon liikuntapalveluiden tulkinnanvarainen arvonlisäverokohtelu heikennä hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitteita lisätä arkiliikuntaa, matalan kynnyksen liikkumista ja vahvistaa kansalaisten hyvinvointia? kysyy Saku Nikkanen
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Raumalainen kansanedustaja Juha Viitala ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi18.4.2026 18:30:00 EEST | Tiedote
Rauman Työväenyhdistys esittää kansanedustaja Juha Viitalaa SDP:n varapuheenjohtajaksi. Yhdistys päätti asiasta kokouksessaan 18.4.2026 ja esittää Viitalaa myös ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin 2027.
SDP:n Skinnari ja Kaarisalo: Suurten järvien matala vedenpinta selvitettävä – kirjallinen kysymys hallitukselle18.4.2026 09:41:29 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Ville Skinnari ja Riitta Kaarisalo (sd.) ovat jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen Suomen suurten järvien, erityisesti Päijänteen, Saimaan ja Pielisen, poikkeuksellisen matalista vedenkorkeuksista. Skinnari korostaa, että ilmiö näkyy konkreettisesti ihmisten arjessa erityisesti järvialueilla.
SDP:n Aki Lindén: Hallitus hakee säästöt vanhuksilta – hoivan ja kotihoidon maksuja korotetaan17.4.2026 15:37:26 EEST | Tiedote
Hallitus tavoittelee sosiaalihuollon uudistuksella 55 miljoonan euron säästöjä jo ensi vuonna ja noin 100 miljoonan euron säästöjä vuonna 2028. Säästöjä haetaan korottamalla asiakasmaksuja palveluissa, joita käyttävät erityisesti ikääntyneet ja paljon palveluja tarvitsevat.
Sote-valiokunnan opposition edustajat: Sote jätettävä hankintalain kiristämisen ulkopuolelle17.4.2026 15:14:54 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli lausuntoaan talousvaliokunnalle hallituksen esityksestä hankintalain muuttamiseksi. Lausunnon käsittelyn yhteydessä valiokunnassa tehtiin SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden toimesta useita muutosehdotuksia hallituksen esitykseen uudesta hankintalaista. Niillä olisi turvattu sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen riittävyyttä ja toimivuutta hyvinvointialueiden vaikeassa tilanteessa. Opposition edustajien mukaan esitys sisältää merkittäviä riskejä palvelujen jatkuvuudelle, potilasturvallisuudelle ja hyvinvointialueiden vastuulle järjestää palvelut. Valiokunnassa tehdyt muutosesitykset kaatuivat äänin 9–6, 2 tyhjää.
SDP:n Riitta Kaarisalo: Koulutettujen maallikkoelvyttäjien toiminta hätätilanteissa turvattava - kirjallinen kysymys hallitukselle17.4.2026 15:00:35 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontaviraston 2.4.2026 julkistaman päätöksen seurauksena koulutettujen vapaaehtoisten sydäniskuriryhmien hälyttäminen äkillisten sydänpysähdysten yhteydessä on estetty Keski-Suomen hyvinvointialueella. Päätös on herättänyt vakavaa huolta paitsi Keski-Suomessa myös valtakunnallisesti, sillä kyse on linjauksesta, joka vaikuttaa suoraan siihen, miten vastaavaa vapaaehtoistoimintaa voidaan järjestää eri puolilla Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme