Keskuskauppakamari: Logistiikan kilpailukyky ja kansainväliset yhteydet nostettava liikennepolitiikan ytimeen
6.3.2026 11:13:04 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan logistiikan kilpailukyky ja elinkeinoelämän kuljetustarpeet tulisi nostaa liikennepolitiikan keskiöön valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa eli Liikenne 12 -suunnitelmassa. Ilman toimivia kansainvälisiä yhteyksiä ja yritysten tarpeita palvelevaa liikenneinfrastruktuuria Suomen talouskasvun edellytykset heikkenevät.

Keskuskauppakamarin mukaan liikennejärjestelmän suunnittelussa ja hankearvioinnissa painottuvat tällä hetkellä liiaksi henkilöliikenteen tarpeet, vaikka elinkeinoelämän kuljetukset muodostavat koko kansantalouden selkärangan.
”Logistiikan toimivuus on keskeinen osa Suomen kilpailukykyä. Tavaraliikenteen ja yritysten kuljetustarpeiden on noustava liikennepolitiikan keskiöön. Myös alempi tieverkko on monille yrityksille kriittinen osa toimitusketjua”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava liikenneasiantuntija Hanna Kalenoja.
Keskuskauppakamari korostaa, että logistiikan kilpailukyky edellyttää vahvoja kansainvälisiä yhteyksiä. Suomelle on asetettava pitkän aikavälin tavoitetila kansainvälisestä saavutettavuudesta kaikissa liikennemuodoissa. Tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa sekä määrätietoista panostusta Eurooppaa yhdistävän TEN-T-verkon kehittämiseen.
Toimiva liikenneinfra edellytys talouskasvulle
Keskuskauppakamari painottaa myös lentoliikenteen merkitystä Suomen saavutettavuudelle ja kansainvälisille yhteyksille. Lentoliikenteelle on laadittava pitkän aikavälin tavoitetila ennen päätöksiä lentoasemaverkoston tulevasta rakenteesta ja hallintamalleista.
”Strategisen lentoasemaverkoston kriteereissä on huomioitava elinkeinoelämän tarpeet ja lentoliikenteen tuoman saavutettavuuden kansantaloudelliset hyödyt”, Kalenoja sanoo.
Lisäksi Keskuskauppakamari esittää perusväylänpidon rahoituksen tason nostamista jo vuosina 2027–2028, jotta liikenneverkon korjausvelan kasvu voidaan pysäyttää. Riittävän liikenneverkon kehittämisrahoituksen varmistaminen edellyttää tulevaisuudessa aktiivista selvitystyötä budjetin ulkopuolisista rahoitusinstrumenteista.
”Toimiva ja ennakoitavasti rahoitettu liikenneinfra on edellytys talouskasvulle. Ilman riittäviä panostuksia vaarannamme yritysten kilpailukyvyn ja Suomen houkuttelevuuden investointikohteena”, Kalenoja kiteyttää.
Keskuskauppakamari lausunto on luettavissa täällä: Lausunto valtioneuvoston selontekoon valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037 - Keskuskauppakamari
Yhteyshenkilöt
Hanna KalenojaJohtava liikenneasiantuntija
Puh:050 534 4750hanna.kalenoja@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Kehysriihestä vauhtia kasvuun – toimia asuntomarkkinoille, nuorisotyöttömyyteen ja ammattidieseliin21.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talouden orastavaa kasvua on vauhditettava hallituksen kehysriihessä, vaatii Keskuskauppakamari. Keskuskauppakamari esittää täsmätoimia asuntomarkkinoiden piristämiseksi ja nuorisotyöttömyyden helpottamiseksi sekä ammattidieselin käyttöönoton nopeuttamista.
Vuoden brändi 2026 -kilpailussa mukana neljä tunnettua brändiä: DNA, Rukka, Sydänmerkki ja VR17.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden brändi -kilpailun finalistinelikkoon kivunneet DNA, Rukka, Sydänmerkki ja VR ovat kaikki vahvoja ja tunnettuja brändejä. Kilpailu ratkeaa 6.5.2026, kun ammattilaisista koostuva raati julistaa voittajan näiden neljän joukosta Keskuskauppakamarin Suuri brändipäivä -tilaisuudessa.
Keskuskauppakamari: Korkeakouluille annettava selkeä kasvuvastuu – rahoitus sidottava työllistymiseen ja innovaatioihin16.4.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari katsoo, että valmisteilla oleva korkeakoulu- ja tutkimusvisio tunnistaa Suomen keskeiset osaamis- ja tuottavuushaasteet, mutta jää keinoiltaan liian varovaiseksi. Jotta visio kääntyisi talouskasvuksi, paremmaksi työllistymiseksi ja vahvemmaksi innovaatiotoiminnaksi, korkeakouluille on annettava nykyistä selkeämpi ja rohkeampi kasvurooli.
Sää lämpenee ja moottoripyörähaaveet heräävät – asiakirjat ja kunto kannattaa tarkistaa huolella ennen kauppoja1.4.2026 10:10:24 EEST | Tiedote
Kevään lähestyessä moottoripyöräkaupoilla käy jälleen vilkas sutina. Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja (HTT) Mikko Summa muistuttaa, että innostuksen keskellä ostajan kannattaa pitää mielessä huolellinen valmistautuminen.
Keskuskauppakamari: Kertasatsaus rekrytoivaan koulutukseen vauhdittaisi työllisyyttä ja purkaisi osaajapulaa30.3.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Työttömyyden pitkittyminen Suomessa ei ole vain suhdannekysymys, vaan oire työmarkkinoiden vakavasta kohtaanto-ongelmasta. Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen tulevassa kehysriihessä tarvitaan päätöksiä, jotka puuttuvat suoraan työmarkkinoilla vallitsevaan haasteeseen ja vahvistavat työllisyyttä nopeasti ilman pysyvää menolisäystä. Keskuskauppakamari esittää 40 miljoonan euron kertaluontaista lisärahoitusta rekrytoitaviin koulutuksiin tilanteen ratkaisemiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme