Kansainvälisen läpimurron tehnyt Villa Hilda jatkuu – Michaela von Kügelgenilta samana vuonna myös dekkarisarjan avaus
13.3.2026 11:57:45 EET | Kustantamo S&S | Tiedote
Michaela von Kügelgen julkaisee tänä vuonna kolme romaania. Kansainväliseksi ilmiöksi nousseen Villa Hilda -sarjan toinen osa Kotiin saaristoon ilmestyy maaliskuussa, ja elokuussa ilmestyy uuden dekkarisarjan avaus. Villa Hilda -sarjan kolmas osa ilmestyy marraskuussa.

Villa Hilda -sarja sai poikkeuksellista huomiota jo ennen esikoisosan ilmestymistä: käännösoikeudet myytiin seitsemään maahan, ja elokuva- ja tv-oikeudet varmistuivat heti julkaisun jälkeen. Nyt ilmestyvä Kotiin saaristoon vahvistaa sarjan asemaa kotimaisena feelgood-menestyksenä, joka on löytänyt laajan yleisön myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Kotiin saaristoon kertoo naisesta, joka palaa Tukholman saaristoon äitinsä sairastumisen vuoksi juuri saatuaan unelmatyön ulkomailta. Romaani tarkastelee perhesuhteita ja sitä, mitä koti aikuiselle ihmiselle merkitsee.
Kirjailijan vuosi on poikkeuksellisen vauhdikas. Syksyllä ilmestyy jo seuraava Villa Hilda -romaani. Elokuussa julkaistaan lisäksi yhdessä Anne Hietasen kanssa kirjoitettu rikosromaani Viimeinen piste, joka käynnistää uuden Helsinkiin sijoittuvan Koski & Fors -sarjan. Kahden eri sarjan samanaikainen rakentaminen on suomalaisessa kaunokirjallisuudessa harvinainen yhdistelmä.
Kirjailija
Michaela von Kügelgen (s. 1986) on suomalainen kirjailija, toimittaja ja yrittäjä. Hän kuvaa teoksissaan pohjoismaista arkea, perhettä ja työn ja elämän yhteensovittamista.
Von Kügelgen antaa haastatteluja suomeksi ja ruotsiksi.
Kotiin saaristoon ilmestyy 26.3.2026. Teos julkaistaan sidottuna, e-kirjana ja äänikirjana.
Arvostelukappaleet, pdf:t, haastattelupyynnöt ja lisätiedot: Maja-Stina Andersson
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maja-Stina AnderssonLisätiedot ja haastattelupyynnöt
Puh:0503691030maja-stina.andersson@sets.fiKuvat
Linkit
Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Ritarikatu 5
00170 Helsinki
https://kustantamo.sets.fi/
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
S&S avaa Kirjakulma-kirjakaupan Kruununhakaan10.9.2026 13:12:58 EEST | Tiedote
S&S avaa 16. syyskuuta kaksikielisen kustantamokirjakaupan Kirjakulman osoitteessa Kirkkokatu 10 Helsingissä. Hyllyiltä löytyy sekä uusia että vanhempia Kustantamo S&S:n ja Schildts & Söderströmsin kirjoja.
"Menestys herättää usein kateutta” – uusi dekkari sijoittuu suomenruotsalaiseen kirjallisuusmaailmaan25.8.2026 14:34:34 EEST | Tiedote
Kuinka vaaralliseksi kilpailu voi äityä pienissä kirjallisuuspiireissä? Anne Hietasen ja Michaela von Kügelgenin uudessa jännitysromaanissa Viimeinen piste murha tapahtuu Helsingin kirjamessujen aikana. Kohteliaan ja hienotunteisen kulttuurikuplan sisältä paljastuu klaustrofobinen maailma, jota hallitsevat kilpailu, kateus ja hyvä veli -verkostot. Teos aloittaa uuden Koski & Fors -rikossarjan ja esittelee uuden Helsinki grey -genren.
KAJ:n Jakob Norrgård debytoi lastenkirjailijana17.8.2026 18:00:53 EEST | Tiedote
Mistä kaikki ideat tulevat? Tietenkin ideatehtaasta! Jakob Norrgårdin Kipinä eli kapuloita ideatehtaan rattaissa (suom. Henriikka Tavi) on 3–6-vuotiaille suunnattu riimitelty kuvakirja ideoista, luovuudesta ja siitä, miten välillä on hyvä mokailla. Kirjan on kuvittanut Lotta Fors ja suomeksi riimitellyt runoilija Henriikka Tavi.
Uusi kuvakirja haastaa pohtimaan, kuka on todellinen ystävä7.8.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
Ystävyys on yksi lastenkirjallisuuden ikiaiheista, mutta Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen uudessa kuvakirjassa sitä tarkastellaan tuoreesta kulmasta. Todellinen ystävä on tarina paitsi ystävyydestä, myös leikin ja mielikuvituksen voimasta. Tarinan yksityiskohdat palkitsevat tarkkaavaisen lukijan ja houkuttelevat palaamaan kirjan äärelle yhä uudelleen. Tekijäparin edellinen kuvakirja Huolisyöppö voitti Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 2025 ja oli myös Runeberg Junior -ehdokas.
Yksi ensimmäisistä kotimaisista lätkäromansseista vie huipputason jääkiekon maailmaan16.6.2026 11:45:44 EEST | Tiedote
Entinen jääkiekkotoimittaja Marianne Suntio sijoitti esikoisromaaninsa huippukiekon maailmaan. Yhden kesän pelisuunnitelma kuvaa olympiakisoissa loukkaantuneen Ilonan ja NHL-tähti Jonaksen kesää, jonka aikana molemmat joutuvat pohtimaan suhdettaan intohimolajiinsa – ja toisiinsa. Onko rakkaudelle tilaa ammattikiekon kovassa maailmassa? Romaani nostaa esiin myös sen näkymättömän työn, jota etenkin naiskiekkoilijat tekevät pysyäkseen mukana lajissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


