Classic kunnioitti lajilegenda Katriina Saarista kotivoitolla
7.3.2026 20:58:07 EET | Fliiga | Tiedote
F-liigan naisten illan ikimuistoisin hetki koettiin Lempäälässä, jossa Classic juhlisti kotiotteluaan SSRA:ta vastaan jäädyttämällä lajilegenda Katriina Saarisen pelinumeron 28. Tapaus on Classicin seurahistoriassa ensimmäinen.
Katriina ”Kassu” Saarinen edusti Classicia 19 kauden ajan, joista 18 liigatasolla. Liigassa hän pelasi 494 ottelua, voitti kahdeksan Suomen mestaruutta ja teki upeat 817 tehopistettä.
Classic esiintyi ottelussa tapahtuman arvon mukaisesti tarjoillen 728-päiselle yleisölle 9–3-kotivoiton. Avausmaalin iski ensimmäisessä erässä Kiia Avikainen, ja toisessa Vilja Kuutniemi, Suvi Hämäläinen, Lotta Purhonen ja Alma Laitila nakuttivat ”Familyn” jo 5–0-johtoon. Josefiina Nissilä rakensi vieraille päätöserään kolme kavennusta, mutta kahdesti osunut Zara Gauffin-Kauste sekä Alma Laitila ja Sofia Lahti hoitivat Classicille erävoiton.
TPS pitää kiinni runkosarjan voitosta kaadettuaan tänään toiseksi viimeisellä kierroksella kotonaan SaiPan 6-5. SaiPa nousi toisessa erässä Elsa Holopaisen ja Venla Huuhkon maaleilla 4–2-johtoon, mutta kolmas oli TPS:n. Sofia Leino, Veera Kuosmanen, Noora Isomäki ja Ina Leminen nakuttivat Palloseuran neljässä minuutissa syntyneillä maaleilla 6–4-johtoon, jota SaiPa jaksoi kaventaa enää kerran.
Suoran putoajan paikalla jumbona oleva ÅIF kaatoi Northern Starsin rangaistuslaukauksilla 2-1 mutta on ennen viimeistä kierrosta yhä pisteen PSS:aa perässä. Maaleja nähtiin tänään vasta ottelun viimeisellä kympillä, kun ensin Inka Liljavirta laukoi ÅIF:n johtoon mutta Northern Stars tuli Aliyah Hiltusen maalilla tasoihin kuudella viittä vastaan kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua. Rangaistuslaukauskisassa Sandra Ojasen ja Viola Värränkiven onnistumiset jättivät lisäpisteen Sipooseen.
Kautensa runkosarjaan päättävä Pirkat otti maukkaan 7–6-voiton pudotuspeleihin jatkavasta paikallisvastustaja Kooveesta. Toiseen erään maalin takamatkalta lähtenyt Koovee nousi toisessa erässä peräti 6–3-johtoon Henriikka Järven maalatessa kolmesti, mutta päätösjaksolla iski Pirkat. Sara Luikun kaksi osumaa ja Noora Koskisen maali nostivat kotijoukkueen taas rinnalle. Neljä minuuttia ennen täyttä aikaa Elisa Virtanen laukoi ylivoimalla Pirkkain voittomaalin.
Laura Pakarinen (3+1), Tuulia Lahti (2+2) ja Aada Honkuri (1+3) olivat neljän tehopisteen pelurit lauantain selvimmässä pelissä, jossa FBC Loisto kaatoi kotonaan karsintoihin valmistautuvan PSS:n 12-2. Voittaja hahmottui jo avauserässä, jonka Loisto vei 5-0 Laura Pakarisen aloitettua maalinteon heti 21 sekunnin pelin jälkeen.
Sarjakärjessä on TPS:llä nyt 56 ja Classicilla 53 pistettä. Hännillä on PSS:llä karsijan paikalla yhdeksän ja ÅIF:lla suoran putoajan sijalla kahdeksan pistettä.
Runkosarjan päätöskierros 14. maaliskuuta: EräViikingit–TPS, Koovee–ÅIF, Northern Stars–SSRA, Pirkat–Classic, PSS–SaiPa ja SB-Pro–FBC Loisto.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Classicin vuoro voittaa finaalitrilleri maalilla1.5.2026 19:32:41 EEST | Tiedote
F-liigan finaalisarjassa nähtiin kolmas loppusummeriin saakka jännittävä loppuottelu, ja Classic siirtyi 2–1-johtoon kaatamalla Nokian KrP:n 6-5.
Joona Rantalan jatkoaikamaali tasoitti finaalivoitot28.4.2026 20:59:49 EEST | Tiedote
Nokian KrP tasoitti F-liigan finaalivoitoiksi 1-1, kun se kaatoi kotonaan Classicin 5-4 Joona Rantalan ylivoimalla laukomalla jatkoaikamaalilla.
Pääsarjojen turvallisuusvaatimuksiin merkittäviä muutoksia – jatkossa pelataan tarvittaessa pienemmissä kaukaloissa28.4.2026 13:36:35 EEST | Tiedote
Salibandyliiton hallitus sekä F-liigasta vastaavan SSBL Salibandy Oy:n hallitus ovat linjanneet pääsarjojen turvallisuusvaatimuksiin merkittäviä tiukennuksia kaudesta 2026-2027 alkaen. Jatkossa jokainen pääsarjassa pelattava ottelu pelataan vähintään 1,1 metrin turva-alueilla tarvittaessa kenttäkokoa pienentäen. Pääsarjojen olosuhteista aloitettava turvallisuusparannus laajenee jatkossa myös muihin salibandysarjoihin.
Classicille ensimmäinen kiinnitys F-liigan mestaruuteen26.4.2026 19:02:30 EEST | Tiedote
Classic avasi F-liigan miesten finaalisarjan voitolla, kun se kaatoi kotonaan Nokian KrP:n 5-3. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa, ja toinen kohtaaminen on vuorossa tiistaina Nokialla.
Oilers jatkaa mitaliputkessa – Indians taipui pronssiottelussa24.4.2026 21:02:44 EEST | Tiedote
Esport Oilers ei kyennyt kolmanteen perättäiseen F-liigan mestaruuteen mutta jatkaa mitaliputkessa, kun paikalliskilpailija Westend Indians taipui illan pronssiottelussa 1 150 katsojan edessä 8-4. Mitali on Öljymiehille kuudes perättäinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme